Työelämän uudistuksia Saksassa

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Maikkari uutisoi Saksan uudistushankkeita seuraavaasti:

Työntekijöiden työaikaa halutaan pidentää Saksassa

Saksassa useat suuryritykset haluavat pidentää työntekijöittensä viikkotyöaikaa ilman palkankorotuksia. Muussa tapauksessa uhkana on työpaikkojen siirtyminen ulkomaille.

Mercedeksen C-luokan autojen tuotanto pyöri viime viikolla Stuttgartin Sindelfingenissä puolella teholla. Tehtaan työntekijät lähtivät kaduille vastustamaan työajan pidentämistä ilman palkankorotuksia.

DaimlerChrysler haluaa Saksan suurimmalla tehtaallaan pidentää viikkotyöajan 40 tuntiin. Myös palkallisia taukoja vaaditaan vähennettäväksi.

Mercedes Cat Groupin pääjohtajan Jürgen Hubbertin mukaan kuluvan kuun loppuun mennessä pitää saada aikaan 500 miljoonan euron säästöt. Muuten Mersun C-luokan tuotanto siirtyy Bremeniin ja Etelä-Afrikkaan.
Suomen ay-väki nostaa kunnon älämölön, jos suomalainen teollisuus innostuu samoista asioista.

Kilpailu on kovaa kaikkialla globaaleilla markkinoilla, ja on melko surullista jos terveiden ja kilpailukykyisten yritysten pitää vääntää koko ajan kustannussäästöjä.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
TT:n Riski ehdotteli, että pekkasilla voitaisiinkin ruveta töihin!? Samalla palkalla, tottakai! Taitaisi olla reilu 5 % vuodessa enemmän työaikaa? Onko noita pekkasia muuten yhtä paljon (12?) joka alalla vai saiko aikoinaan kovimmat liitot enemmän?

Onko työtahti vedetty nyt monella alalla niin tiukalle, että samat hommat voitaisiin tehdä "miellyttävämmin" hieman pitemällä ajalla? Työntekijöiden sairastuvuus vähenisi ja työssäjaksaminen paranisi?
 
Ylös