Yhdistetäänkö voimat?

Jamppa Maijala

Well-known member
Liittynyt
30.11.2000
Viestit
135
Sijainti
LOPPI
Näin kun elellään kilpa-automääristä päätellen laman kynnyksellä, eikö kannattaisi yhdistää voimat?
Kisaviikonloput jälleen yhteisiksi. Ladat, Fiat:t,Saab:t ajaisivat aina lähdön omana lähtönään,Supereihin saataisiin jälleen uutta voimaa näkyvyyden lisääntymisenä joka auttaisi myös muita luokkia. Touring luokka olisi silti edelleen samassa lähdössä. Minit runsaine automäärineen omana. Muut SM-luokat ajaisivat luonnollisesti omat lähtönsä. Varmaan sieltä vielä mahdollisesti löytyisi tilaa myös puhutulle uudelle merkkiluokalle. Tämä kaikki on ennenkin ollut mahdollista niin miksei nyttenkin? Yhdistetty kisaviikonloppu helpottaisi järjestäjienkin työtaakkaa ja arvatenkin antaisi uutta tarmoa heidän ansiokkaalle panokselleen onnistuneelle tapahtumalle. Entäs yleisö? Ohjelman(lähtöjen) ollessa vain tarpeeksi nopea tempoisen ja runsaan niin uskoisin että kiinnostus kasvaisi tähän upeaan harrastukseen. Vertailu ammattilaisluokkien ja harrastajaluokkien välillä olisi havaittavissa ja rohkeus lähteä mukaan aluksi harraste puolelle ja ehkä nousten ammattilaisporukoihin pienenisi. Harrastajien ja ammattilaisten kanssakäyminenkin mahdollistuisi jälleen helpohkommalle tasolle.
Osasta merkkiluokan autosta pienin muutoksin voisi muuttaa auton myös Supereihin käyväksi. Tällöin kun kuljettaja osallistuisi kahteen luokkaan viikonloppuna tulisi mielestäni toisen lähdön osallistumismaksu puolittaa. Tämäkin toimenpide pienentäisi kynnystä osallistua kahteen luokkaan ja lisäisi lähdössä olevien autojen määrää.
 
Tumppi

Well-known member
Liittynyt
4.5.2001
Viestit
86
Sijainti
Helsinki
Ihan hyvä idea, näin katsojan roolista.

Mutta ensimmäisenä tulee mieleen, mahtuuko nuo kaikki samalle viikonlopulle, noin fyysisesti ajatellen ? Eli antaako ratavarikko moiseen mahdollisuuden ?

Yleensäkin tulisi ajatella enemmän järjestäjiä. Tapahtumia on varmasti ihan riittävästi ja varmaankin samat kaverit aina remmissä, joten jos viikonloppuja pystyisi säästämään se olisi ihan hyvä idea.

Myös katsojalle se olisi hyvä, että samana viikonloppuna olisi enemmän tapahtumia. Ei yhden luokan takia viitsi matkustaa satoja kilometrejä katsomaan.
 
Dale

Well-known member
Liittynyt
24.7.2001
Viestit
60
Tumppi:
Mutta ensimmäisenä tulee mieleen, mahtuuko nuo kaikki samalle viikonlopulle, noin fyysisesti ajatellen ? Eli antaako ratavarikko moiseen mahdollisuuden ?
En usko että ratavarikolla olisi kauheasti enempää virkaa mitä nykyäänkään, mutta pysäköintivarikko tosin kävisi hyvin ahtaaksi. Ei houkutellut kauheasti Kemora Festival jokusia vuosia sitten, ajella jostain sieltä kilometrin päästä radalle. Parempi vaan että on selvät "kastijaot", omat kisat niille jotka ottaa homman tosissaan ja toiset niille jotka harrastelevat.
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Kyllä varmaankin tiimien autot saadaan pikkuisella järjestämisellä aika paljon pienempään tilaan kun mitä nykyään kun ei ole suurta tarvetta vieriviereen parkkeerata(saa ne formuloissakin wink )
Mutta sopiiko ajot päivään?
Nykyään (SM)/Cup-viikonloppukin on kuitenkin kohtuu pitkä , n.10-12-->16-18 ("oikeasta" SM-sarjan päivistä en tiedä kun en ole käynyt :p ), tietenkin siinä on tiivistämisen varaakin mutta esim. pikku "lirautus" radalle ja menee aikataulu sekaisin heti.........

Miten se nyt on saako Superit SM-arvoa?

Toisaalta jos saataisiin sellainen "kulttuuri" aikaiseksi että ollaan sunnuntaina kisapaikalla aamusta ja leppoisasti seurataan kisoja eväiden lomassa iltaan asti voisi homma toimiakkin.........tuskinpa kuitenkaan
Vaikka ymmärtääkseni tämä oli juuri tyypillistä eläintarhan-ajoissa joskus.........tosin saattoi tuo kaupungin "ytimessä" ajelu auttaa.

<small>[ 11-07-2002, 12:35: Message edited by: Miikka ]</small>
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Äkkiseltään ajateltuna tuossa Jampan visiossa on jonkin verran itua. Yleisömäärät varmaan lisääntyisivät tuosta, mutta toisaalta.. Superit ja merkkiluokat olisivat julkisuudessa edelleenkin vain joitain puolipakollisia täyteluokkia ah niin suuren ja mahtavan S2K:n siivellä. Joskus takavuosina (ennen S2K idiotismia) hommat oli vielä hyvällä mallilla: Ison A:n ja SS:n autoista koottu SuperSaloon luokka oli kisaviikonloppujen päätapahtuma, ja lähes samalla viivalla ajelivat sitten Touring Saloon (pikku-A ja SS1300), Production Saloon (eli iso N), Small Saloon (pikku-N) ja merkkiluokat, F4:ia ja Fordeja ja Saparoita unohtamatta. Ongelma oli vain siinä, ettei kukaan tehnyt oikeastaan mitään rata-autoilun markkinoinnin eteen ja väkimäärä katsomossa oli mitä oli. Konseptissa itsessään ei ollut mitään vialla. Kun AKK:n asenne on mitä on ei se SS:n saama julkisuus nykyisestään oleellisesti kasvaisi (kuin ehkä paikanpäälle raahautuvien katsojien osalta) vaikka samoissa tapahtumissa ajettaisiinkin. Toisekseen varikkotelttojen ja kuljetusvankkureiden koot ovat kasvaneet jo niin suuriksi, ettei kaikkien luokkien tunkeminen samoille viikonlopuille toimi noin käytännön tasolla. Etenkin Hämeenlinnassa tulisi t-o-d-e-l-l-a ahdasta.
Ennemmin näkisin yhteistyön HRF:n kanssa mielekkäämpänä. Moni Endurance Saloonin autoista käy Road Sportteihin heittämällä ja vastaavasti taas RS:n kärki sopisi hyvin SS:n sekaan. Antaa AKK:n herrojen vaan ihan rauhassa leikkiä omalla hiekkalaatikollaan S2K-pirssiensä kanssa.. Kyllä kai sekin touhu joskus kaatuu omaan näppäryyteensä.
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Don Vito: --Nips , naps...

---Tuossa voisi olla potentiaalia jo todella paljon jos tämä yhdistyminen onnistuisi , mutta tuskimpa vaan AKK katsoo suopeasti tätäkään yritystä jos sitä edes yritettäisiin.....luulisin HRF:n olevan kohtuu hissukseen ja varpaisillaan (siltä ainakin tuntuu/näyttää) juuri "isoveljen" pelossa.....
Todellakin kun olin Jurvassa katsomassa kisaa nopeimmat "puhisijat" ja miksei jenkitkin menisivät Supereissa ihan hyvin (ja tuskin ihan hitaitakaan , slikseillä) , tosin ketä kasimiestä kiinnostaa riipustaa lisäpainoja superi kisaa varten???

Roadsport/harrasteauto lähdöt vaan aikaisemmin aamusta että on aikaa laittaa ne "oikeat" kilparenkaat alle (ja miksei pikkusen "fiilata" säätöjä) ja ottaa osaa Superien lähtöön.....

Heh , kukahan tätäkään tohtii edes ehdottaa?!?!?
 
ttikka

Member
Liittynyt
9.7.2001
Viestit
19
Originally posted by Miikka:

Ei HRF:n käsittääkseni ole mitään tarvetta olla AKK:n suuntaan hissukseen.Tosiasia on,että HRF:n kisat alkaa olla aika täynnä lähtöjen määrän suhteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvien järjestelyresurssien lisääminen on melkeinpä mahdotonta.AKK:n kalenterikilpailut,joihin voivat siis osallistua muutkin kuin seuran jäsenet,aiheuttavat melkoisen lisätarpeen ratahenkilökuntaan.Tällainen yhdistäminen olisi ihan hauska juttu,mutta osakilpailujen läpiviemiseen ei enää yksi päivä riittäisi millään.

Todellakin kun olin Jurvassa katsomassa kisaa nopeimmat "puhisijat" ja miksei jenkitkin menisivät Supereissa ihan hyvin (ja tuskin ihan hitaitakaan , slikseillä) , tosin ketä kasimiestä kiinnostaa riipustaa lisäpainoja superi kisaa varten???

Juu,ei kiitos kovin mielellään niitä painoja.Kyllä kai meidänkin pirssillä saluunassa jotenkin pärjäisi,mutta kahden sarjan ajamiseen ei kyllä perstaskujen paukut riitä mitenkään.

Roadsport/harrasteauto lähdöt vaan aikaisemmin aamusta että on aikaa laittaa ne "oikeat" kilparenkaat alle (ja miksei pikkusen "fiilata" säätöjä) ja ottaa osaa Superien lähtöön.....

Heh , kukahan tätäkään tohtii edes ehdottaa?!?!?

Ehkäpä superit tekevätkin kohta "SS-1300:t" ja pyrkivät ajamaan HRF:n kisoihin.
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
ttikka:
Ei HRF:n käsittääkseni ole mitään tarvetta olla AKK:n suuntaan hissukseen.
---Joo , niin kauan kunnes hiipuvien sproot-2000/upean uuden rataluokan autojen uhkaajaksi ei muuta keksitä kuin HRF:n kisat...... eek!

Tosiasia on,että HRF:n kisat alkaa olla aika täynnä lähtöjen määrän suhteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvien järjestelyresurssien lisääminen on melkeinpä mahdotonta.AKK:n kalenterikilpailut,joihin voivat siis osallistua muutkin kuin seuran jäsenet,aiheuttavat melkoisen lisätarpeen ratahenkilökuntaan.Tällainen yhdistäminen olisi ihan hauska juttu,mutta osakilpailujen läpiviemiseen ei enää yksi päivä riittäisi millään.

Todellakin kun olin Jurvassa katsomassa kisaa nopeimmat "puhisijat" ja miksei jenkitkin menisivät Supereissa ihan hyvin (ja tuskin ihan hitaitakaan , slikseillä) , tosin ketä kasimiestä kiinnostaa riipustaa lisäpainoja superi kisaa varten???

Juu,ei kiitos kovin mielellään niitä painoja.Kyllä kai meidänkin pirssillä saluunassa jotenkin pärjäisi,mutta kahden sarjan ajamiseen ei kyllä perstaskujen paukut riitä mitenkään.

Roadsport/harrasteauto lähdöt vaan aikaisemmin aamusta että on aikaa laittaa ne "oikeat" kilparenkaat alle (ja miksei pikkusen "fiilata" säätöjä) ja ottaa osaa Superien lähtöön.....

Heh , kukahan tätäkään tohtii edes ehdottaa?!?!?

Ehkäpä superit tekevätkin kohta "SS-1300:t" ja pyrkivät ajamaan HRF:n kisoihin.
---Niin siinä todennäköisesti käy....... doubtful pitäisköhän katella jo jotain vanhaa Superia "sillä silmällä"?!?!?!

<small>[ 11-07-2002, 21:50: Message edited by: Miikka ]</small>
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
ttikka:

Ei HRF:n käsittääkseni ole mitään tarvetta olla AKK:n suuntaan hissukseen.
</strong>
Mutta menkääpäs entraamaan teknisiä pykäliä ilman että "konsultoitte" ensin AKK:n teknisen valiokunnan kanssa... Siitä seuraisi kyllä melkoinen itku ja hammasten kiristys..Tämä siis nimen omaan Roadsporttien osalta.
Todellakin kun olin Jurvassa katsomassa kisaa nopeimmat "puhisijat" ja miksei jenkitkin menisivät Supereissa ihan hyvin (ja tuskin ihan hitaitakaan , slikseillä) , tosin ketä kasimiestä kiinnostaa riipustaa lisäpainoja superi kisaa varten???
</strong>
Dalton Bros ajeli ennen visiittiään SS-kuvioihin kahdella valkoisella Possulla (ja mainitaan nyt se Laren Vettekin...) RS:ssa. Laitisen Janne kertoi, että pelkästään vaihtamalla RS:n katurenkaat slickseihin saatiin noin kolme sekuntia kierrosajasta pois...

Roadsport/harrasteauto lähdöt vaan aikaisemmin aamusta että on aikaa laittaa ne "oikeat" kilparenkaat alle (ja miksei pikkusen "fiilata" säätöjä) ja ottaa osaa Superien lähtöön.....
</strong>

Se olis kyllä ihan tervetullutta. Ja tietty järkevintä olisi, että kun tai jos se joskus toteutuisi, niin sitten osallistumismaksu olisi autokohtainen ts. ei tuplamaksua jos ajaa kahdessa luokassa samalla autolla.

Ehkäpä superit tekevätkin kohta "SS-1300:t" ja pyrkivät ajamaan HRF:n kisoihin.
Ei nyt varmaan ihan heti, koska jo rengassääntö vähentää mielenkiintoa tuntuvasti. Lisäksi Grand Racea lukuunottamatta HRF:n kisolla on kovin vähän medianäkyvyyttä. Jokusia yksittäisiä autoja tietysti saatetaan konvertoida.
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Dalton Bros ajeli ennen visiittiään SS-kuvioihin kahdella valkoisella Possulla (ja mainitaan nyt se Laren Vettekin...) RS:ssa. Laitisen Janne kertoi, että pelkästään vaihtamalla RS:n katurenkaat slickseihin saatiin noin kolme sekuntia kierrosajasta pois...
</strong>
---Hmmmm , sanotaan vaikka pikku hionnalla 4 sekkaa pois niin taitaa esim. Hållfast liikkua jo siinä main mitä ajoi juuri Laitinen vakiomoottori Possullaan?? taitaisi mennä allekkin.........
Kyllä sillä ajalla kehtaa jo rataa kiertää!!!
Sitten on esim Kaarnan taneli jolla voisi kyetä koviinkin aikoihin......

Tuli tuossa oikein tutkittua noita kierrosaikoja ja on se kumma kun esim. noihin touringissa ajaviin Bemuihin ei kukaan ole vielä laittanut OIKEAA moottoria ja kokeillut Supereissa , saattaisi tulla kärjelle kiire wink

<small>[ 12-07-2002, 01:52: Message edited by: Miikka ]</small>
 
ttikka

Member
Liittynyt
9.7.2001
Viestit
19
Originally posted by Miikka:

>---Hmmmm , sanotaan vaikka pikku hionnalla 4 >sekkaa pois niin taitaa esim. Hållfast >liikkua jo siinä main mitä ajoi juuri >Laitinen vakiomoottori Possullaan?? taitaisi >mennä allekkin.........

Kyllä me muistaakseni oltiin jo hiukan Laitista ripeämpiä loppuaikoina,kun Janne vielä ajoi RS:ssa,joten oikeat renkaat saattaisivat pelata vielä enemmän Camaron pussiin.Tiedä sitten oliko erot autoissa vai kuskien otsaluun paksuudessa,joka Kekellä ei tunnetusti ole radalla niitä ohuimpia :D

>Kyllä sillä ajalla kehtaa jo rataa >kiertää!!!
>Sitten on esim Kaarnan taneli jolla voisi >kyetä koviinkin aikoihin......

Kuten jo mainitsinkin,niin oishan se kivaa,mutta oikeiden slicksien käyttö toisi sitten mukanaan enemmän rasitusvammoja perään,laatikkoon,ohjaukseen ym.Näin harrastepohjalla on välillä vähän hankalaa rakentaa ja ylläpitää 600 hp rata-autoa jo nykyiselläkin kulurakenteella.

TT
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Meinasin oikeastaan sitä mitä Janne ajoi tänävuonna Supereissa.......
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Miikka:
Meinasin oikeastaan sitä mitä Janne ajoi tänävuonna Supereissa.......
Ei ny oo dataa käsillä juuri nyt tuosta Jurvan kisasta (ja viime vuonna Janne ei tainnu olla mukana kuin Virtasalmella). Mutta enivei se mylly mikä siellä Possun persiissä ny on kiinni, EI ole se millä muutama vuosi sitten kiusattiin monia keskikastin kisaajia. Tää nykyinen taitaa tosiaan olla kokolailla vakio, mutta silläkin kerkiää Touringeilta karkuun.
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Juu juu , juuri sitä meinasin........
Laitinen 01:18.344 (aika-ajossa).
Hållfast 01:22.256 (kisassa)
Kumpikin tänä vuonna.....tosin Laitisen aika ei ollut mikään päätähuimaava (noin yleisesti SS:n aikoja Jurvassa katsottaessa)

<small>[ 12-07-2002, 18:55: Message edited by: Miikka ]</small>
 
Jyrki Repo

Active member
Liittynyt
5.12.2000
Viestit
27
Sijainti
Mikkeli
Tuli tuossa oikein tutkittua noita kierrosaikoja ja on se kumma kun esim. noihin touringissa ajaviin Bemuihin ei kukaan ole vielä laittanut OIKEAA moottoria ja kokeillut Supereissa , saattaisi tulla kärjelle kiire
Joo, tuossa on kuitenkin eroa yli 7 sekuntia/kierros, pelkällä moottorilla paikattavaksi aika paljon...
 
Miikka

Well-known member
Liittynyt
17.6.2002
Viestit
191
Jyrki Repo:
Joo, tuossa on kuitenkin eroa yli 7 sekuntia/kierros, pelkällä moottorilla paikattavaksi aika paljon...
---Niin no joo........mutta tällä hetkellä sillä pirssillä oltais pronssimitallissa kiinni wink
 
Ylös