Rkp korottaisi Yle-maksua ruotsinkielisten palveluiden turvaamiseksi
Ruotsalainen kansanpuolue katsoo, että Ylen ruotsinkielinen palvelu pitää säilyttää vähintään nykyisellä tasolla – vaikka sitten korkeamman Yle-maksun turvin.
Puolueen Yle-työryhmän puheenjohtajan Mikaela Nylanderin mukaan vähintään 200 euron vuosittaisella Yle-maksulla pystyttäisiin turvaamaan ruotsinkielisen palvelun nykytaso. Ryhmän mukaan ruotsinkielisiä kanavia tarvitaan varmistamaan, että suomenruotsalainen näkökulma pääsee esille Ylen ohjelmistossa.
Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner on väläyttänyt ruotsinkielisen FST5-kanavan yhdistämistä kulttuurikanava Teemaan. Taustalla on säästötoimet.
Yle-maksun suuruudeksi on liikenne- ja viestintäministeriössä kaavailtu noin 175:tä euroa, mutta esimerkiksi monet kansanedustajat ovat epäilleet, riittääkö summa.
Ylen mahdollinen kanavauudistus pitää vielä hyväksyä Ylen hallituksessa ja hallintoneuvostossa. Päätökset tehdään maaliskuussa.