Olipa kerran Sir Zaikom, joka matkusti ensimmäistä kertaa kauas ulkomaille yksin. Eräänä päivänä Sir Zaikom käppäilee kaupungilla. Viereen pysähtyy autoilijaherra näyttämään kartasta reittiä. Hän jatkaa jutustelua kyselemällä mistä kotoisin ja kiinnostusta fashion-vaatteisiin. Sir Zaikom toteaa ettei fashion kiinnosta. Herra itse esittäytyy ranskalaiseksi muotialan ihmiseksi, jolla olisi ylimääräisiä vaatteita jotka voisi lahjoittaa. Hän kuitenkin tarvii tankata autonsa ja tarvitsisi bensarahaa. Sir Zaikom voisi myös esitellä fashionvaatteita suomessa. Herra fashion pakkaa muovikassiin kaksi t-paitaa ja nahkatakin, näyttäen t-paidan olevan sopivaa kokoa. Herra fashion korostaa, että kyse on lahjasta, katukauppahan on laitonta.
Kyseiset vaatteet eivät Sir Zaikomia kiinnosta, mutteipä se haittaisi jos kotimatkalle mukaan tulisi jotain vaatteita, niitähän aina tarvii. Ehkä se olisi myös nopea tapa päästä eroon herra fashionista, koska hän ei mitenkään voisi valvoa esittelläänkö vaatteita suomessa vai ei. Sir Zaikom ojentaa herra fashionille kakskyt euroo, ja saa muovipussin vaatteineen.
Herra fashion rupeaa kuitenkin tivaamaan lisää rahaa. Kymmenen euroa ainakin pitäisi vielä saada. Kolmekymppiä random-vaatteisiin olisi liikaa, tuumii Sir Zaikom. Myös herra fashionin tivaavaksi muuttunut käytös tuntuu vastenmieliseltä. Sir Zaikom on tyytymätön tilanteen uuteen käänteeseen, ojentaa muovipussin takaisin, ja ajatuksissaan valmistautuu potkaisemaan lommon herra fashionin autoon, jos tämä kaasuttaisi pois vaatteiden ja kahdenkympin setelin kanssa. Herra fashion kuitenkin sanoo että vaatteet ovat lahja, ja tyytyy kahteen kymppiin bensarahaa. Sir Zaikom pitää vaatepussin ja laittaa sen reppuunsa.
Herra fashionin ajettua tiehensä rupeaa Sir Zaikom miettimään vaatteiden alkuperää, epäillen niiden mahdollisesti jopa olevan varastettuja. Hotellissa Sir Zaikom kaivaa muovipussista kaksi kiinalaista t-paitaa ja vähän liian pienen 100%PVC-takin ja ymmärtää tulleensa huijatuksi, vaikka huijarin saalis jäikin laihaksi.
