Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Seitsemän ammuttiin tukikohdassa Texasissa
5.11.2009 23:26

Pekka Mykkänen
HELSINGIN SANOMAT

WASHINGTON. Ainakin seitsemän ihmistä on saanut surmansa ja jopa 20 haavoittunut ammuskelussa Yhdysvaltain armeijan Fort Hoodin tukikohdassa Texasissa myöhään torstaina Suomen aikaa, amerikkalaisviestimet kertovat.

MSNBC-kanavan mukaan haavoittuneita saattaa olla kolmisenkymmentä.

Eri tiedotusvälineiden mukaan sotilasunivormuissa olleita ampujia oli joko kaksi tai kolme, joista ainakin yksi on pidätetty. Fox-kanavan mukaan asevoimat ei ole voinut vahvistaa, olivatko ampujat sotilaita.

CNN-kanavan mukaan tukikohdassa oli menossa jonkinlainen valmistujaisjuhla. Ambulansseja, helikoptereita ja liittovaltion poliisin joukkoja siirtyi kohti tukikohtaa, tv-kanavat kertoivat.

Texasilaisen KCEN-kanavan mukaan ampumisia tapahtui mahdollisesti kahdessa eri paikassa.

Kymmenien tuhansien ihmisten asuttamassa tukikohdassa on aiemmin sattunut yksittäisiä sotilaiden väkivallantekoja. Yhdysvalloissa on puhuttu paljon Irakin ja Afganistanin sodista palanneiden sotien traumoista, itsemurhista ja väkivallasta.

Fort Hood sijaitsee reilut sata kilometriä Texasin pääkaupungista Austinista pohjoiseen. Se on suurin Yhdysvaltain armeijan tukikohta.

Valkoisen talon tiedottajan mukaan presidentti Barack Obamaa on informoitu tapahtumasta.
Nyt kuolleita on jo 12. :(
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Pensseli-setä antoi lumipesut
"Suosio yllätti"
Torstai 5.11.2009 klo 16.29
Keskiviikkona Suomeen saapunut Pensseli -setä, eli Ebdo Mihemed on yllättynyt suosiostaan.

- Tämä on kurdihuumoria, Pensseli-setä nauroi heittäessään bändinsä poikia Mohamad Shikh Alinia ja Mohamad Balkonia lumipalloilla Helsingissä keskiviikkona. (KARI PEKONEN)
- Minulla on hyvin sekava olo. En osaa sanoin kuvailla tunteitani, Pensseli-setä kertoi torstaina MTV3:n studiolla.

Syyrialainen hääjuhla-artisti tuli tunnetuksi YouTube -hittinsä Niilin hanhet ansiosta. Helsinkiläisopiskelija löysi Mihemedin YouTubesta sattumalta ja tekstitti hänen esittämänsä kurdinkielisen laulun suomeksi.

Humoristista Niilin hanhet -videota on klikattu YouTubessa jo yli miljoona kertaa. Mihemed on ristitty Pensseli-sedäksi, koska kurdinkieliset sanat kuulostavat siltä kuin hän laulaisi "Pensseli-setä".

Setä itse on kansansuosikin asemastaan hyvin otettu.

- Voisin tehdä työtä kymmenen päivää, koska olen saanut suosiostani niin paljon energiaa, hän myhäili.

Mihemed saapui Suomeen Suomen Filmiteollisuus -tuotantoyhtiön kutsumana. Hän esiintyy lauantaina MTV3:n Ne Salmiset -ohjelmassa. Suosikkisedällä on myös yksi keikka Laukaassa.

Lauantaina hän pääsee Eppu Salmisen kanssa saunaan.

- Mielelläni menen, mutta vähän pelottaa olla alasti, Pensseli-setä kauhisteli ja paljasti, ettei tiennyt etukäteen Suomesta mitään.

YouTubesta ja Niilin hanhistakin hän kuuli ensimmäisen kerran vasta syyskuun lopussa, kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite löysi hänet Suomessa asuvien kurdien avulla.

Perhe ja koti tärkeintä

YouTube on kielletty Syyriassa niin kuin monissa muissakin muslimimaissa.

Ebdo Mihemed on kolmen lapsen isä.

- Tärkeintä minulle ovat lapset ja koti, hän kertoi.


SUVI KERTTULA
:D:D:D

Kaikkea ne keksii roudata Suomeen!:eek:
 

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Metro-lehdessä oli otsikko, jouduin nauramaan itseni tärviölle sen osuvuutta:

"Matti Nykäselle oma kokkiohjelma - kommentti; Nyt vittu oikeesti!"
:D
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Mä odotan suoranaista avautumattomuutta.
Mikäs nainen se on joka ei omia mielipiteitään kestä kuulla muiden suista.
Ei sit ollu sulla muuta tekemistä eilen kuin kaivella vanhoja postauksia? :D Kiva, että mä herätän forumin vanhoissa äijissä noin paljon mielenkiintoa :p

En edelleenkään ole ostamassa autoa. Julkinen liikenne toimii täällä, silloin kun se toimii normaalisti. Välillä ei toimi, ja se vituttaa. Varmaan myös Herra Pöhköä ottaa pattiin silloin, kun siihen omaan autoon tulee vika?

Ja itseasiassa duunipaikkaa lähemmäs muuttaminen on suunnitelmissa, mutta ei vielä pariin vuoteen. Asun siellä missä asun erään henkilökohtaiseen elämään kuuluvan asian vuoksi vielä ainakin sen pari vuotta.

Vielä kiitokset sille forumistille, joka pelasti mun päivän eilen :thumbup: Todella mahtava teko, edelleen hyvä mieli siitä :ahem:
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kyl mä sen taksimaksun takaisin maksoin, mutta emmä tiennyt että se sulla noin suuri juttu oli. :eek!:
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Iltasanomat pollaa:
Jaksatko seurata F1-sarjaa, jos mukana ei ole suomalaisia?

90% En
10% Kyllä

.

Taitaapa olla Maikkarin MAX-kanava tulla tiensä päähän siinä samalla. Pelkästään F1-maksajia häviää suuri osa ja sitä muuta paskaa ei kukaan jaksa katsella.

JA HYVÄ NIIN.

Itte aion jatkaa seuraamista esim. BBC:n kautta.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Iltasanomat pollaa:
Jaksatko seurata F1-sarjaa, jos mukana ei ole suomalaisia?

90% En
10% Kyllä

.

Taitaapa olla Maikkarin MAX-kanava tulla tiensä päähän siinä samalla. Pelkästään F1-maksajia häviää suuri osa ja sitä muuta paskaa ei kukaan jaksa katsella.

JA HYVÄ NIIN.

Itte aion jatkaa seuraamista esim. BBC:n kautta.
Tässä hesarista :D
MTV3 uskoo F1:n kiinnostavan ilman suomalaiskuskejakin

MTV3-kanavan urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallio luottaa formula ykkösten vetovoimaan, vaikka suomalaiskuljettajat eivät ajaisikaan sarjassa ensi kaudella. MTV3:n hiljattain solmima F1-sopimus ulottuu kauden 2012 loppuun.

"F1:llä riittää vetovoimaa ilman suomalaisiakin. Vaikea uskoa, että kansa hylkäisi sen, vaikka Kimi Räikkönen ja Heikki Kovalainen eivät jostain syystä jatkaisikaan", Lehmuskallio sanoi.

Ferrarilta pois siirtyvä Räikkönen neuvottelee jatkosopimuksesta tiettävästi McLaren-tallin kanssa, mutta varmistusta hänen F1-uransa jatkumiselle on saatu odottaa pitkään.

Myös Heikki Kovalaisen F1-tulevaisuus on hämärän peitossa. Saksalaiseksi laskettavan Nico Rosbergin uskotaan puolestaan ajavan ensi kaudella Brawn-tallin autolla.

"Olemme aina pyrkineet rakentamaan F1-kuviota niin, että se olisi katsojien silmissä arvokas myös ilman suomalaisia", Lehmuskallio totesi.

"Tietysti toivon, että kaikki suomalaiset jatkaisivat ja saavuttaisivat myös urheilullista menestystä. Tottakai se olisi myös meidän etumme. Se ei ole silti mikään katastrofi, jos suomalaisia ei mukana olisikaan", Lehmuskallio vakuutti.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
HAHa, EI JUMALAUTA MITÄ PASKAA TOI TATU HEITTÄÄ:

"Olemme aina pyrkineet rakentamaan F1-kuviota niin, että se olisi katsojien silmissä arvokas myös ilman suomalaisia", Lehmuskallio totesi.
Kuset tulee housuun...
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
"Olemme aina pyrkineet rakentamaan F1-kuviota niin, että se olisi katsojien silmissä arvokas myös ilman suomalaisia", Lehmuskallio totesi.

Heh, joopa joo. Aika paljon on ollut hypeä kaikkien aikojen suomalaiskaudesta, maailman nopeimmasta kansasta jne. Tuotteen brändäys on hyvin pitkälti perustunut suomalaiskuljettajiin.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
"Olemme aina pyrkineet rakentamaan F1-kuviota niin, että se olisi katsojien silmissä arvokas myös ilman suomalaisia", Lehmuskallio totesi.

Heh, joopa joo. Aika paljon on ollut hypeä kaikkien aikojen suomalaiskaudesta, maailman nopeimmasta kansasta jne. Tuotteen brändäys on hyvin pitkälti perustunut suomalaiskuljettajiin.
Kappas, poju löysi hauskan jutun. Bannia?
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
No nyt selvisi sekin, että röyhkeydellä ei ole rajaa.

US

780 000 €:n mätkyt: ”Mielivaltaa”


Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän hoitaja teki yhtiön toimista tutkintapyynnön tämän velallisen selvityksen perusteella. Pesänhoitajan huomion kiinnitti Arto Merisalon 732 000 euron palkka.
Kuva: Uusi Suomi / Ossi Kurki-Suonio
Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän hoitaja teki yhtiön toimista tutkintapyynnön tämän velallisen selvityksen perusteella. Pesänhoitajan huomion kiinnitti Arto Merisalon 732 000 euron palkka.

Konkurssiin ajautuneen Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo on vienyt verottajalta saamansa yli 780 000 euron jäännösverot verotuksen oikaisulautakuntaan. Merisalon mielestä "olisi erikoista, että mätkyjä olisi enemmän kuin nettotuloja".

-Maksan ne [jäännösverot], mitkä ovat oikeita, mutta mielivaltaa en hyväksy, Merisalo sanoo Uudelle Suomelle.

Merisalon mukaan hänelle lähetetty veroehdotus muuttui sen jälkeen, kun hänen palkka-asiansa herättivät poliisin ja median mielenkiinnon.

-Alkuperäisen ehdotuksen hyväksyin, mutta julkisuuden jälkeen tullut ehdotus on aivan uusi tulkinta asioista.
”Minulla ei ole yhtään huono omatunto siitä, että olen nostanut omat saatavani”

Törkeästä velallisen epärehellisyydestä epäillyn Merisalon ansiot olivat viime vuonna noin 1,3 miljoonaa euroa, kun hän edellisvuonna ansaitsi runsaat 100 000 euroa. Merisalon mukaan jättipalkka käsittää vuoden 2008 ansioiden lisäksi erääntyneitä palkka- ja palkkiosaatavia vuosilta 2006 ja 2007.


Hänen mukaansa kukaan ei ole edes poliisitutkinnassa "missään vaiheessa kiistänyt yhtiön hallinnon tekemän erittelyn mukaista palkkasaatavani oikeellisuutta".

-Konkurssitilanteessakin työntekijällä on etuoikeus palkkoihin. Suurin osa saatavista on ajalta jolloin olin liiketoimintajohtaja, en toimitusjohtaja. Minulla ei ole yhtään huono omatunto siitä, että olen nostanut omat saatavani, ei piirun vertaa, sanoo Merisalo.


Merisalon mukaan kesällä 2008, jolloin hän palkan nosti, ei voitu tietää yhtiön tulevasta kurimuksesta.

Noin puolet Merisalon ansiotuloista, runsaat 700 000 euroa, oli yhtiöltä saatua lainaa, joka muutettiin palkaksi samaan aikaan kun yhtiössä aloitettiin saneeraus. Konkurssipesän hoitaja teki palkasta tutkintapyynnön poliisille. Asian esitutkinta on kesken.


Ansiotulojen lisäksi Merisalo sai vuonna 2008 noin 200 000 euroa pääomatuloja. Ne eivät hänen mukaansa liity Nova Kiinteistökehitykseen, vaan ovat tulleet "muista osakekaupoista".
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Turha hälytys käy kalliiksi

Jokilaaksojen pelastuslaitokselta toivotaan, että ihmiset tarkistaisivat tilanteen ennen kuin hälyttävät pelastuslaitoksen paikalle. Näin säästyttäisiin kalliiksi käyviltä turhilta lähdöiltä ja soittajalla olisi antaa myös tarkemmat tiedot onnettomuudesta pelastajille.

Viimeisin turha hälytys tuli perjantai-iltana kello 22.39 Oulaisten Reservikomppaniankadulle. Ikkunasta ulos katsellut naapuri luuli jäteauton keltaisia vilkkuja tulenkajoksi, auton peruuttaessa kuuluvaa piippausta palohälyttimeksi ja roska-astiaa tyhjennettäessä kuulunutta paukahdusta räjähdykseksi ja teki hälytyksen.

Kolmen palokunnan lähdöstä 25 miehen voimin oletetulle palopaikalle koitui lähemmäs tuhannen euron turhat kulut.

http://www.keskipohjanmaa.net/
Mielikuvitus ollut loistava. :D
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös