Olin niin vihainen Alonsolle ja Santanderille, että tilasin jo liput Milanoon, vuokrasin auton ja hankin pimeiltä markkinoilta joita siellä riittää, eräältä albanialaiselta Glockin perus 9mm ja olin valmis menemään Ferrarin juhliin ilmaisemaan mielipiteeni. Myin myös Ferrarinpunaisen satiinipukuni. Homma oli suunniteltava huolella ja kyllä siihen viikkoja kuluikin. Lopulta en tiennyt tervehtisinkö, lippaallinen kun oli käytössä, ensin Montezemoloa, Alonsoa vain Santanderin kekkuleita jos heidät tunnistaisin.
Milanon lentokentällä päästyäni ihmettelin Berlusconin naamaa italialaisuutisissa kahvilan televisiosta. Olin selvästi oikeassa maassa, jos aikoisin selvitä viestistäni ilman linnan kutsua. Mutta tuon uutisen jälkeen televisioruudussa minua tervehti Kimi Räikkösen naama - sama joka jäi kotiin seinän korkuiseen mainoslakanaani, jonka ostin kerran Silverstonen kisan jälkeen - ja uutinen kertoi italialaisella naputuksella jotakin josta erotin myös sanat McLaren.
Nettikahvilassa, kahva housunpieluksessa tuo uutinen läpäisi luotiliivini. Kimi oli lypsänyt huippurahat Ferrarilta ja suuntasi McLarenille, tai ehkä RedBullille - kostamaan latinopettureiden tekoset. En voinut saattaa suunnitelmaani loppuun, enhän tiennyt mitä papereita oli vielä allekirjoittamatta. Tavernassa, joka oli tifoseja täynnä ja johon en olisi uskaltanutkaan ilman luotiliiviäni - huomasin, että hehän melkein kaikki olivat vihaisia Montelle. He halusivat Kimin eikä Alonsoa. Aivan oikein heille - eivät ansaitse jäämiestä, tuumasin. Jäiden sulattua vodkaRedBullissani suli aikeenikin ja päätin muuttaa niitä. Kärsiköön mokomat keskikastin lähtöruuduissaan.
Ostin vanhan Mersun ja lähdin ajamaan kohti kanaalia ja Lontoota. Uskon, että pystyn varmistamaan tallisiirron siellä. Olin vasta Ranskan Rivieralla, melkein Kimin asuinseudulla kun sain brittilehden tekstistä ymmärtää Mersun jättävän Kimin palkkaavan tallin McLarenin. Nyt olin kahden vaiheilla - tai kolmen. Pystyisinkö painostamaan RedBullia - en ainakaan juo sitä enää. Kostaisinko Mersulle - riittääkö McLarenin kiinnostus ja rahat ilman saksalaisia. Ajoin välittömästi Mersuni välimereen, jätin Redbullin käsittelemisen varalle ja jatkoin matkaani Lontooseen.
RedBull kyllä kävisi hyvin, tuumasin matkalla. Hieno auto ja hyvät juomat, rento meininki ja rallikin ok. Voisin, jos muuta ei löydy - ampua Webberin. Brawnistä en tiedä - mutta Kimi pärjäisi kyllä sielläkin. Vaikeita valintoja. Vain 12 luotia.
Lähestyin Atlannin simpukansuolaisia tuoksuja, kun uutinen tavoitti minut. Tein oikein. Kimin ainoa tavoite on McLaren ja RB sai jäädä. Haugin ammun myöhemmin - hän osti Brawnin. Mutta Lontoon ruuhkassa, vanhan “lainaamani” Vauxhallin piiputtaessa, elämäni putosi suurkaupungin saastaiseen viemäriin. Kalapuikkojen ja paistinrasvan sekaan. Kimi lopettaa. Neuvottelut ohi. Ainakin sapattivuosi edessä. Romahdus. Briteille britit kuskit, Mersulle saksalaiset - no Rosberg blondina lähes myös.
Mitä väliä. Glock ohimollani katselin TVplussan korttiani ja ajattelin, että ensin hyvästelen F1-maailman ja muun joutavan myös. Rahani vietiin sohossa, samoin poikuus - mutta mieliala vain silti painui ja ratkaisu oli väistämätön.
En muista katua, mutta istuin kolmannen roskiksen kohdalla vasemmalta ja peittelin itseäni sanomalehdellä jotta ohimoon tunkeutuva 9mm lyijypäinen ei roiskuisi ympäriinsä. Tavoittelin varmistimen painiketta, painiketta, painiketta. Katuvalo läpivalaisi sanomalehden minun läpivalaistessa - kuten elokuvissa - elämäni filminä läpi. Tuossa naamani sanomalehdessä Kimi hymyili kuvassa ( urheilusivut ) ja Haug hänen vieressään.
HAAA! Kimi menee Mersulle ( anteeksi vanha C200 välimeren rantavedessä ). Elämänhalu repäisi minut jätteiden seasta ja tunsin kuinka raikas tuulahdus vei minut uudelle tielle samalla kun pekoninpalanen putosi korvaltani. Onneksi Glockin - sain matkarahat kasaan - ja kotiin. Laivalla, raikkaan ja uljaan Saksasta päin puhaltavan merituulen puhaltaessa hymyilin kilpaa taivaan tähtien kanssa. Pohjantähti kutsui - olin kyllä jäässä, mutta jäämiehen sukua.
Lähestyin jo Helsinkiä. Ei - en heittänyt Glockia itämereen. Ensin lukisin aamun lehdet.
Milanon lentokentällä päästyäni ihmettelin Berlusconin naamaa italialaisuutisissa kahvilan televisiosta. Olin selvästi oikeassa maassa, jos aikoisin selvitä viestistäni ilman linnan kutsua. Mutta tuon uutisen jälkeen televisioruudussa minua tervehti Kimi Räikkösen naama - sama joka jäi kotiin seinän korkuiseen mainoslakanaani, jonka ostin kerran Silverstonen kisan jälkeen - ja uutinen kertoi italialaisella naputuksella jotakin josta erotin myös sanat McLaren.
Nettikahvilassa, kahva housunpieluksessa tuo uutinen läpäisi luotiliivini. Kimi oli lypsänyt huippurahat Ferrarilta ja suuntasi McLarenille, tai ehkä RedBullille - kostamaan latinopettureiden tekoset. En voinut saattaa suunnitelmaani loppuun, enhän tiennyt mitä papereita oli vielä allekirjoittamatta. Tavernassa, joka oli tifoseja täynnä ja johon en olisi uskaltanutkaan ilman luotiliiviäni - huomasin, että hehän melkein kaikki olivat vihaisia Montelle. He halusivat Kimin eikä Alonsoa. Aivan oikein heille - eivät ansaitse jäämiestä, tuumasin. Jäiden sulattua vodkaRedBullissani suli aikeenikin ja päätin muuttaa niitä. Kärsiköön mokomat keskikastin lähtöruuduissaan.
Ostin vanhan Mersun ja lähdin ajamaan kohti kanaalia ja Lontoota. Uskon, että pystyn varmistamaan tallisiirron siellä. Olin vasta Ranskan Rivieralla, melkein Kimin asuinseudulla kun sain brittilehden tekstistä ymmärtää Mersun jättävän Kimin palkkaavan tallin McLarenin. Nyt olin kahden vaiheilla - tai kolmen. Pystyisinkö painostamaan RedBullia - en ainakaan juo sitä enää. Kostaisinko Mersulle - riittääkö McLarenin kiinnostus ja rahat ilman saksalaisia. Ajoin välittömästi Mersuni välimereen, jätin Redbullin käsittelemisen varalle ja jatkoin matkaani Lontooseen.
RedBull kyllä kävisi hyvin, tuumasin matkalla. Hieno auto ja hyvät juomat, rento meininki ja rallikin ok. Voisin, jos muuta ei löydy - ampua Webberin. Brawnistä en tiedä - mutta Kimi pärjäisi kyllä sielläkin. Vaikeita valintoja. Vain 12 luotia.
Lähestyin Atlannin simpukansuolaisia tuoksuja, kun uutinen tavoitti minut. Tein oikein. Kimin ainoa tavoite on McLaren ja RB sai jäädä. Haugin ammun myöhemmin - hän osti Brawnin. Mutta Lontoon ruuhkassa, vanhan “lainaamani” Vauxhallin piiputtaessa, elämäni putosi suurkaupungin saastaiseen viemäriin. Kalapuikkojen ja paistinrasvan sekaan. Kimi lopettaa. Neuvottelut ohi. Ainakin sapattivuosi edessä. Romahdus. Briteille britit kuskit, Mersulle saksalaiset - no Rosberg blondina lähes myös.
Mitä väliä. Glock ohimollani katselin TVplussan korttiani ja ajattelin, että ensin hyvästelen F1-maailman ja muun joutavan myös. Rahani vietiin sohossa, samoin poikuus - mutta mieliala vain silti painui ja ratkaisu oli väistämätön.
En muista katua, mutta istuin kolmannen roskiksen kohdalla vasemmalta ja peittelin itseäni sanomalehdellä jotta ohimoon tunkeutuva 9mm lyijypäinen ei roiskuisi ympäriinsä. Tavoittelin varmistimen painiketta, painiketta, painiketta. Katuvalo läpivalaisi sanomalehden minun läpivalaistessa - kuten elokuvissa - elämäni filminä läpi. Tuossa naamani sanomalehdessä Kimi hymyili kuvassa ( urheilusivut ) ja Haug hänen vieressään.
HAAA! Kimi menee Mersulle ( anteeksi vanha C200 välimeren rantavedessä ). Elämänhalu repäisi minut jätteiden seasta ja tunsin kuinka raikas tuulahdus vei minut uudelle tielle samalla kun pekoninpalanen putosi korvaltani. Onneksi Glockin - sain matkarahat kasaan - ja kotiin. Laivalla, raikkaan ja uljaan Saksasta päin puhaltavan merituulen puhaltaessa hymyilin kilpaa taivaan tähtien kanssa. Pohjantähti kutsui - olin kyllä jäässä, mutta jäämiehen sukua.
Lähestyin jo Helsinkiä. Ei - en heittänyt Glockia itämereen. Ensin lukisin aamun lehdet.
Viimeksi muokattu:
