Uskotko ilmaston lämpenemiseen?

Uskotko ilmaston lämpenemiseen?


  • Äänestäjiä yhteensä
    32
  • Äänestys suljettu. .

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Helsingin Sanomat sanoi:
Huijarit vieneet päästökaupassa miljardien verotuotot


Euroopan unionin hiilidioksidin päästökaupassa on paljastunut laaja huijaus. Petolliset välittäjät ovat onnistuneet viemään veronmaksajilta eri maissa yhteensä noin viiden miljardin euron arvonlisäverot.

Petosryhmittymään on kuulunut lähinnä brittiläisiä jäseniä. Se on toiminut noin puolentoista vuoden ajan.

Euroopan maiden poliisiviranomainen Europol kiinnitti asiaan huomiota viime vuoden loppupuolella. Tällöin kauppa päästöoikeuksilla alkoi yllättäen kasvaa voimakkaasti monissa EU-maissa.

Viime toukokuussa kauppa saavutti huippunsa Ranskassa ja Tanskassa ja kauppaa käytiin paljon myös Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Britanniassa.

Useat maat muuttivat verosäädöksiään ja arvolisäveron periminen päästökaupasta lopetettiin toistaiseksi. Seurauksena kaupan määrä putosi monin paikoin 90 prosenttia.

Arvonlisäveroilla keinottelu ei ole sinänsä uutta. Yli valtiollisten rajojen tapahtuva hyödykkeiden kauppa antaa siihen mahdollisuuden. Menetelmää on aiemmin käytetty matkapuhelinten, mikrosirujen ja savukkeiden kaupassa.

Poliisi tuntee menettelyn nimellä "verokaruselli" tai "kadonneen välittäjän menetelmä".

Päästöoikeuksien kaupassa menetelmä toimii siten, että esimerkiksi brittiläinen toimija ostaa päästöoikeuksia jostain muusta EU-maasta kuten Saksasta tai Itävallasta. Muutaman peitevälittäjän kautta tehdyn välikaupan jälkeen erä palaa Britanniaan, jossa se myydään paikalliselle ostajalle.

Välittäjä jättää arvonlisäveron tilittämättä ja laittaa sen omaan taskuunsa.

Brittipoliisi on tehnyt eteläisessä Englannissa asian tiimoilta ainakin seitsemän pidätystä. Petoksessa käärityt rahat ovat menneet poliisin mukaan "luksusautoihin ja ylelliseen elämään".

Laajojen päästöpetosten ilmitulo on ollut kiusallinen uutinen Kööpenhaminan ilmastokokouksessa, jossa Euroopan unionin edustajat yrittävät myydä päästökaupan malliaan muulle maailmalle.
Kyllähän tämä ilman kauppaaminen pöljää on ollutkin, mutta silti joku tehnyt ihan hyvän tilin sillä:thumbup: Sähköyhtiöitten windfall-voitot ihan reilua ja oikein, tavan talliaisten ei.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Noki sulattaa Himalajan jäätiköitä
Himalajan alue on lämmennyt kaksi kertaa nopeammin kuin muu maailma. "Tiesimme, ettei lämpeneminen voi johtua vain kasvihuonekaasuista, vaan Himalajalla täytyi vaikuttaa jokin paikallinen tekijä", sanoo tutkimusta johtanut Nasan ilmastotieteilijä William Lau.

Noki on pääosin peräisin Aasian kaupungeista: dieselmoottoreista, hiilivoimaloista ja puun poltosta.
Luin Samin visan innostamana Saravatin hiekkaa-albumin, jossa uutisessa mainittu asia jo nostettiin merkittävimmäksi tekijäksi ilmaston muutoksen etenemisessä.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Kyllähän tämä ilman kauppaaminen pöljää on ollutkin, mutta silti joku tehnyt ihan hyvän tilin sillä:thumbup: Sähköyhtiöitten windfall-voitot ihan reilua ja oikein, tavan talliaisten ei.
Tuo päästökauppa on jotenkin käsittämätöntä. Jos sadan vuoden päästä koululaiset lukevat vielä oppikirjoja, niin päästökaupasta kertovan luvun kohdalla kaikki pyörittävät päätään ihmetyksestä.
Miten voidaan nykymaailmassa sallia tuollainen toiminta? Jotta ahnas ihminen saa maksimoitua voittonsa, voi toinen ihminen myydä hänelle puhdasta ilmaa. Varmaan se anekauppakin keskiajalla tuntui jotenkin järkevältä toiminnalta.

Niin mitä kaikkea se ilmastonmuutos tuo tullessaan, sen voi tarkistaa täältä, että voi sitten hävetä oikeassa kohdassa.

Pari poimintaa listalta:
- Kissat valtaavat maapallon, koska ilmasto lämpiää.
- Raiskaukset lisääntyvät, koska ilmasto lämpiää.
- Munuaiskiviä on kohta jokaisella, koska ilmasto lämpiää.
- Kolmipäinen sammakko on syntynyt, koska ilmasto lämpiää.

Hirveästi rahaa ilmastonmuutos ainakin Suomelta vie. Vanhanen uhkailee, että ainakin miljardi vuodessa pitäisi antaa kehitysmaihin parin vuoden kuluttua.

Yhteensä rahaa käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaan 110 miljoonaa, sanoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

”Se on hyttysen surinaa siihen verrattuna, mitä tulevaisuudessa tarvitaan”, Vanhanen sanoo.

Vuoden 2013 jälkeen summa nousee ainakin kymmenkertaiseksi, hän arvioi.
Kööpenhaminassa on tällä viikolla tarkoitus sopia kehitysmaiden pitkän aikavälin rahoituksesta. Rahaa tarvitaan hiilipäästöjen vähentämiseen ja hiilen sitomiseen ilmakehästä kehitysmaissa.
Tuo 1,1 miljardia on kuitenkin yli 2 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, eli mielestäni aika paljon annettuna pois.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tuo päästökauppa on jotenkin käsittämätöntä.
No niin on. Jos päästöistä joutuu maksamaan, niin kuka ne rahat saa? Jollekin on niinku vaan annettu ilmatteeks oikeuksia ja toiset saa niitä sitten ostella? Miksei mulle tai sulle ole annettu päästöoikeutta? Voisit sitten myydä sen markkinahintaan sen tarvitsijalle.

Sikälikin tuo kauppa on outoa, kun ei ole tiedemiehetkään todistaneet (yksimielisyys ei riitä) että se on hiilidioksidi joka ilmakehää lämmittää - jos se ylipäätään on lämpiämässä enemmän kuin ihminen sinne lämpöä laskee.
 
Viimeksi muokattu:

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Jahas nyt meni kaikki uusiksi. Kylmyyshommahan alkoi siitä Kööpenhaminan palaverista, tai ainakin niihin aikoihin.

Hyinen kylmyys on kiusannut viime päivinä pohjoista pallonpuoliskoa. Esimerkiksi Britanniassa kouluja on suljettu ja autoilijat taistelleet lumikinosten keskellä. Vallitsevat olosuhteen on ehditty nimetä jo "suureksi jäätymiseksi", "big freezeksi".

Joidenkin tutkijoiden mukaan kyse ei ole mistään muutaman päivän kummallisuudesta, vaan kyse on maailmanlaajuisen kylmenemisen alkusoitosta.

Asiasta uutisoivan Brittilehti Daily Mailin mukaan arvovaltaisten tutkijoiden mukaan alkamassa on 20-30 vuoden kylmä kausi, johon viitataan "minijääkautena".

Ennustukset perustetaan valtamerten lämpötilojen luonnolliseen kiertoon.

Yhdysvaltain Coloradossa toimivan lumeen ja jäähän perehtyneen tutkimuskeskuksen mukaan arktinen napajää on kesäaikaan lisääntynyt 26 prosentilla vuodesta 2007. Daily Mailin mukaan edes ilmastonmuutoksen vannoutuneimmat asiantuntijat eivät ole kiistäneet asiaa.

Minijääkaudesta puhuvat tutkijat kyseenalaistavat samalla ilmastonmuutosteorian. Joidenkin mukaan maapallo elää omaa elämäänsä lämpenemisineen ja kylmenemisineen.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Käsittääkseni joku väänsi siellä salaa termostaattia pienemmälle.
Unohdit boldata dailymailin tuosta jutustasi. Grönlannissahan on nytten ennätyksellisen lämmintä, että lämpömassat vaan on vähän valahtanu sinne tänne.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Unohdit boldata dailymailin tuosta jutustasi. Grönlannissahan on nytten ennätyksellisen lämmintä, että lämpömassat vaan on vähän valahtanu sinne tänne.
Tahallani jätin Daily Mailin pois, eihän se nyt uskottavuutta korosta.
Tuossa kyllä puhutaan napajäätiköisen kesäkauden koosta, eikä Grönlannin talvikeleistä. Siinä on vissi ero.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tuossa kyllä puhutaan napajäätiköisen kesäkauden koosta, eikä Grönlannin talvikeleistä. Siinä on vissi ero.
Tiedän kyllä ettei Grönlanti ole pohjoisnavalla, mutta on sielläkin nytten tavallista lämpimämpää. Linkkiä ei ole laittaa tähän hätään.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Tiedän kyllä ettei Grönlanti ole pohjoisnavalla, mutta on sielläkin nytten tavallista lämpimämpää. Linkkiä ei ole laittaa tähän hätään.
Jos ymmärrät, että mikä ero on Grönlannilla ja napajäätiköllä, niin varmaankin ymmärrät mikä ero on kesällä ja talvella?

Se, että kesäkauden jäätikön koko on kasvanut, viittaa koko vuoden keskilämmön alenemiseen. Yksittäiset talvikelit ei juuri tähän muutosta tee.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Jos ymmärrät, että mikä ero on Grönlannilla ja napajäätiköllä, niin varmaankin ymmärrät mikä ero on kesällä ja talvella?

Se, että kesäkauden jäätikön koko on kasvanut, viittaa koko vuoden keskilämmön alenemiseen. Yksittäiset talvikelit ei juuri tähän muutosta tee.
Grönlannissakin on jäätikkö. Jäätikkö on vähän niinkuin ainaisen talven alue. Jos jäätikkö sulaa reunoiltaan nopeammin kuin kasvaa keskeltä, se pienenee. On mahdollista, että jäätikkö paksuuntuu keskeltä vaikka lämmöt olis nousussa. Oletettavasti napakeskiö on lähes aina pakkasen puolella. Sen paksuuntuminen riippunee enemmän sademääristä kuin lämpötilasta.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Helsingin Sanomat sanoi:
Euroopassa kylmää, Grönlannissa lauhaa

Euroopassa ja Aasiassa on viime viikkoina eletty lumimyräköiden ja paukkupakkasten armoilla. Meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta kumoaa kuitenkin käsityksen, että kylmää olisi kaikkialla.

Myös pohjoiselta pallonpuoliskolta löytyy alueita, joilla on vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lauhaa. Tällaisia seutuja löytyy esimerkiksi Pohjois-Kanadasta ja Grönlannista.

Hutilan mukaan kyse on kylmien ja lämpimien ilmamassojen jakautumisesta.

"Nyt ne ovat kääntyneet näin päin".

Tavanomaista kylmemmän ilman vyöhyke ulottuu Itä-Aasiasta, Eurooppaan ja Amerikkaan. Tuulet puhaltavat Eurooppaan koillisesta ja tuovat tänne Siperian kylmyyttä.

Hutila varoittaa sekoittamasta keskenään viime aikojen säätä ja paljon puhuttua ilmaston lämpenemistä.

"Nämä ovat kaksi eri asiaa. On luonnollista vuodesta toiseen tapahtuvaa vaihtelua ja sitten on ilmaston lämpeneminen".

Lämpeneminen jatkuu taustalla koko ajan. Yhdestä talvesta ei voi tehdä johtopäätöksiä.
Tää metereologi on ilmiselvästi arvostettu tutkija. Ilmastonlämpeneminen kumoaa pakkaset.
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Ei nyt perkele sekoiteta tylsiä faktoja sotkemaan hyvin alkanutta mutuilua! :mad_old:
 
Ylös