Vai että hieno keksintö ja vielä hienompaa että jaetaan drive trough penalteja ja ratkaistaan kisat rangaistuksilla. Ja ohituksetkin halutaan mieluiten tehdä oikoreitillä ettei tarvii lähteä sohimaan rengas rengasta vastaan. :thumbfh:Aika mielenkiintoinen idea todellakin. Täytyy sen verran kehuskella, että kun tästä ohittamisen vaikeudesta on puhuttu, niin pari kolme vuotta sitten mietin, että miten olisi, jos radoille tehtäisiin vaihoehtoisia kulkureittejä. Tarkoitan mahdollisesti pidempiäkin pätkiä, jotka ovat tarkkoja peilikuvia toisistaan. No, typerä ajatus, ja unohdin sen, kunnes luin tuosta Ecclestonen oikomisideasta.
Aika huono sellaisenaan tuo Ecclestonen idea. Ajatellaan tilanne, jossa kuljettaja A on ajanut koko kisan ajan kärjessä, ja kuljettaja B on kuluttanut oikaisukertansa taisteltuaan muiden kanssa sijoituksista. No, B saavuttaa A:n ja ohittaa tämän kisan loppukierroksilla, A:lla on kaikki oikaisut käyttämättä ja tämä siirtyy oikaisemalla takaisin kärkeen, sama voi toistua mahdollisesti useampia kertoja. Aika pelleilyä olisi. :nope:
Mutta tämä tuplashikaani-ideahan on ihan käyttökelpoinen! Hienoa, että joku on lopultakin keksinyt tuon. Shikaanin puolikkaiden tulisi ehdottomasti olla täsmälleen peilikuvia toisistaan, jotta molemmat puolet pysyisivät yhtä puhtaina. En sitten tiedä olisiko jompikumpi puoli kuljettajille jotenkin luontevampi kiertoreitti, jos on niin sitten tulee taas ongelmia puhtauden kanssa. Ehkä saisimme uusia käsitteitä: "vasen- ja oikeakiertoiset kuljettajat". Lisäksi varsinkin ulostulon jälkeen täytyy olla ainakin jonkinlainen suora, jotta toinen puoli ei olisi edukas. Myös taktikointi ennen sulkuviivaa voisi olla mielenkiintoista, kun taistelevat kuljettajat yrittävät arvata toistensa puolivalintoja, pahimmillaan menee valinnat myöhään ja drive-througheja jaellaan. :tongue:
Tosin paljon helpompaa olisi, jos ei saisi blokata ollenkaan. Rehellisesti nopeampi voittaa.Itselläkin tuo tuplashikaani-idea joskus käynyt mielessä. Toinen keino voisi olla, että maalataan johonkin mutkaan keskelle rataa valkoinen keskiviiva, jota ei saisi ylittää. Viiva alkaisi ennen mutkaan jarruttamista, joten edellä ajava ei voisi enää jarrutuksessa kääntää eteen ja näin ohittaminen olisi helpompaa. Olettaisin ainakin että takana tuleva ehtisi valita sen vapaaksi jääneen puolen.
Toki kaikkein parasta olisi jos ohittaminen onnistuisi ihan normaalilla moottoriradalla.
Pitäisikö paitsio poistaa tai maaleja suurentaa? Minusta jalkapallossa on vähän sama kuin formuloissa. Maalit ja ohitukset sen verta harvinaisia, että moiset hetket jäävät muistiin. Toista se olisi, jos jalkapallossa mätkittäisiin toistakymmentä maalia, tai formuloissa ohiteltaisiin kuin ovaaliradoilla.. Niitä ei enää pitäisi minään.Mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että ohituksia nähtäisiin enemmänkin, mutta, koska moottoriurheilua eivät tänäpäivänäkään monet miellä urheiluksi, ei lajia tule pilata ainakaan millään showpainimaisilla sovituilla tempuilla (sakkokierrokset ym.). Liigatasojen jalkapallo-ottelutkin ovat mielestäni tylsiä katsella, koska päättyvät yleeensä 0-0 tai 1-0. Maalejahan niissä haluaisi juuri näkevänsä, mutta eipä ole jalkapallon sääntöihin tohdittu koskea. :dunno:
Nyt ollaan asian ytimessä. Jenkkisarjojen tusinaohitukset tekevät kyllä lajista huomattavasti vähemmän hohdokkaan kuin F1-sarja. Ykkösissä suurin ongelma ei ole ohitusten pieni määrä sinällään vaan se, ettei selkeästi nopeammalla autolla pääse välttämättä hitaamman ohitse pelkästään aerodynaamisista ongelmista johtuen. Siksi KERS oli askel juuri väärään suuntaan (mm. Kimi pystyi viime kaudella pitämään hitaammalla Ferrarillaan Force Indian takana).Pitäisikö paitsio poistaa tai maaleja suurentaa? Minusta jalkapallossa on vähän sama kuin formuloissa. Maalit ja ohitukset sen verta harvinaisia, että moiset hetket jäävät muistiin. Toista se olisi, jos jalkapallossa mätkittäisiin toistakymmentä maalia, tai formuloissa ohiteltaisiin kuin ovaaliradoilla.. Niitä ei enää pitäisi minään.
Jos suuret maalimäärät takaisivat yksinään huippusuosion, niin esim. jääpallohan olisi ajanut jääkiekon ohi jo ajat sitten.Mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että ohituksia nähtäisiin enemmänkin, mutta, koska moottoriurheilua eivät tänäpäivänäkään monet miellä urheiluksi, ei lajia tule pilata ainakaan millään showpainimaisilla sovituilla tempuilla (sakkokierrokset ym.). Liigatasojen jalkapallo-ottelutkin ovat mielestäni tylsiä katsella, koska päättyvät yleeensä 0-0 tai 1-0. Maalejahan niissä haluaisi juuri näkevänsä, mutta eipä ole jalkapallon sääntöihin tohdittu koskea. :dunno:
Jos rakennetaan identtinen rata oikean viereen ja kuskit ajelevat kumpaa haluavat. Varikkopysähdyksillä saa vaihtaa.Perusideahan on käyttökelpoinen, mutta kuten todettua ei olisi mitään järkeä lähteä edelläajavasta ohi ja jättää imuapu hyödyntämättä. Mikäli peilikuvaosio olisi pidempi ja sisältäisi useampia mutkia, voisi eri reittiä kiertämisessä olla jotain tolkkuakin.
Tai muovipleksistä 26 päällekäistä rataa siten, että jokainen kuljettaja ajaa omassa kerroksessaan.Jos rakennetaan identtinen rata oikean viereen ja kuskit ajelevat kumpaa haluavat. Varikkopysähdyksillä saa vaihtaa.
Tai rallityyliin lähdetään kisoihin välimatkojen turvin?Tai muovipleksistä 26 päällekäistä rataa siten, että jokainen kuljettaja ajaa omassa kerroksessaan.