Vähän 50-60 tämä. Jos aktivistit olisivat tehneet ilmoituksen ensimmäisestä näkemästään epäkohdasta, olisi kuvaamisesta tullut hankalaa / mahdotonta, siellä olisi ollut turkistarhan isäntä haulikon kanssa joka tarhassa odottamassa. Sitten homma olisi leimattu mediassa nopeasti yksittäistapaukseksi. Nyt kun kuvamateriaalia on paljon, niin huono kohtelu on ainakin saatu näyttämään laajalta ja yleiseltä.Mutta vastustajat todistivat itse oikeaksi A-studiossa esitetyn väitteen, että vastustajille eläinten hyvinvointi ei ole pääasia, vaan alan kieltäminen. Jos vastustajat olisivat toimineet oikein, he olisivat heti ilmoittaneet viranomaisille havaitsemistaan puutteista eivätkä odotelleet pitkää aikaa, jona eläimet kärsivät.
Tekemällä ilmoitus, olisi autettu sitä yhtä, tai kahta kettua jotka ensimmäisellä kuvausreissulla on löydetty, kuvaamalla lisää saattoivat tuurilla edesauttaa että ketkut eivät enää ehkä joskus joudu moiseen satimeen.