Työt alkoivat rähisten Kotkan Mussalon satamassa
Satamaoperaattori Multi-Link aloitti työt torstaina aamulla Kotkan Mussalon satamassa. Tunnelma kiristyi äärimmilleen lakkolaisten yrittäessä estää työt, eikä ilkivallaltakaan vältytty. Kymmenen rekkaa pääsi lopulta kulkemaan satama-alueelle. Tähän asti Kotkassa ei ole tehty lakonalaisia töitä.
Ennen aamukahdeksaa tunnelma oli Mussalossa erittäin kireä. AKT:n lakkolaiset vahingoittivat muun muassa yhden henkilöauton tuulilasia ja naarmuttivat kylkeä, kun auto yritti väkisin sisään Multi-Link Terminalsin portista. Kahdeksan jälkeen noin kymmenen rekka pääsi lopulta kulkemaan portista. Poliisi oli paikalla valvomassa järjestystä ja sananvaihto oli puolin ja toisin kiivasta.
Ahtaajat tukkivat sataman portteja ja yrittivät estää rekkojen pääsyn satama-alueelle. Lakkolaisia on satamassa mieltä osoittamassa noin 100. Poliisi on selvittämässä tilannetta. Kotkan satama on pyytänyt paikalle myös lisää sataman turvallisuushenkilökuntaa.
Multi-Link Terminals aikoo lastata kontteja venäläisrekkoihin satama-alueella. Venäläisrekat ovat odottaneet lastia sataman portilla kaksi viikkoa.
Toimitusjohtaja Dirk van Assendelft kertoo, että Multi-Linkillä paikalla on kymmenkunta työntekijää. Esimiesten lisäksi töissä on muutamia entisiä ahtaajia, joita on koulutettu Kotkassa keskiviikkona.
- 100-200 konttia menee tänään ulos. Riippuu siitä, miten asiakkaat ovat saaneet tiedon, että nyt voi konttia hakea, van Assendelft epäilee.
AKT keräsi mielenosoitusta kokoon tekstiviesteillä ja nettiviesteillä. Viestien mukaan tarkoitus on järjestää "tervetulotilaisuus rikkureille". Multilink on koonnut liittoon kuulumatonta työvoimaa käyttämällä avukseen nettiyhteisö Facebookia.
- Toivottavasti ei ole minkäänlaista kähinää ja kaikilla pysyy järki päässä, van Assendelft sanoo.
Satamaan pääsi lopulta autollaan myös Container Finance -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kimmo Nordström, joka tuli lumitöihin.
- Työt on tarkoitus saada käyntiin. Tavarat ovat seisseet satamassa jo pari viikkoa. Kun lakko joskus loppuu, on paine tavaravirtojen suhteen niin kova, että se pitää saada nyt liikkeelle, Nordström sanoo.
- Tämä näyttää surulliselta. Lakkolaiset eivät ymmärrä missä kulkevat lain rajat ja järjen rajat, Nordström jyrähtää.
Lakkoilevat ahtaajat eivät torstaiaamuna halunneet kommentoida tilannetta tiedotusvälineille.
YLE Kymenlaakso
http://www.yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/03/tyot_alkoivat_rahisten_kotkan_mussalon_satamassa_1538800.html