Olisitko valmis alentamaan verotonta km-korvausta 20 senttiin kilometriltä?

Olisitko valmis tinkimään km-korvauksen suuruudesta tarvittaessa?

  • En! Nykyinen 45 snt on sopiva! (pollin esimerkissä 81 000 € / 3 vuotta)

    Äänet: 17 38,6%
  • Kyllä 20 snt olisi realistisempi (pollin esimerkissä 36 000 € / 3 vuotta)

    Äänet: 27 61,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    44

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Nyt kun on forumilla pöly selvästi jo laskeutunut tämän aiheen ympäriltä, alkoi koulussa sama perkeleen jarnaaminen.

Vähän yli 100-vuotias opettajamme kertoi, että nykysysteemi aiheuttaa työkseen autoilevien keskuudessa paljon närää, koska 45senttiä/km ei riitä läheskään korvaamaan kaikkia autoilun kuluja. Sekä kertoi senkin, että ehdottomasti on halvempaa ottaa firman työsuhdeauto, kuin ajaa omalla. :alppu:

Jos olisi ollut mistä heittää, olisin antanut JA:n puhelinnumeron. Forumille sitä hahmoa olisi ollut turha opastaa, tietokoneet eivät ole hänen juttunsa, koska niitä ei vielä silloin ennen sota-aikaa koulussa opetettu käyttämään. Kalvoja vaan, paljon kalvoja ja varmoina faktoina heitettyjä omia ajatuksia! Niillä opettajan hommissa pärjää.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth

Mitä hyötyä siitä olis ollut?:doubtful:

Juteltiin kanssa aiheesta koulussa. Joku on tehnyt ihan kivaa tiliä ajamalla vanhalla ritsalla 700000 kilsaa. En tiedä onko terveys mennyt, mutta mun mielestä on riskaabelia.

Mun systeemillä ei tienaa. Pitäis olla joku tuttu paja joka tekis remontit halvalla, niin sitten...:eek:
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
mr. Kilometrikorvauksena olisit voinut kertoa hahmolle, miksi omalla kiesillä on loppupeleissä kannattavampaa ajaa kuin firman vehkeellä.:doubtful:
Niin onko? Ainakin näillä mun onnettomuus ja vahinkomäärillä ei ole.:D
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Nyt kun on forumilla pöly selvästi jo laskeutunut tämän aiheen ympäriltä, alkoi koulussa sama perkeleen jarnaaminen.

Vähän yli 100-vuotias opettajamme kertoi, että nykysysteemi aiheuttaa työkseen autoilevien keskuudessa paljon närää, koska 45senttiä/km ei riitä läheskään korvaamaan kaikkia autoilun kuluja. Sekä kertoi senkin, että ehdottomasti on halvempaa ottaa firman työsuhdeauto, kuin ajaa omalla. :alppu:

Jos olisi ollut mistä heittää, olisin antanut JA:n puhelinnumeron. Forumille sitä hahmoa olisi ollut turha opastaa, tietokoneet eivät ole hänen juttunsa, koska niitä ei vielä silloin ennen sota-aikaa koulussa opetettu käyttämään. Kalvoja vaan, paljon kalvoja ja varmoina faktoina heitettyjä omia ajatuksia! Niillä opettajan hommissa pärjää.
Ei km-korvauksilla ole tarkoitus rahoittaa koko autoa, vaan vain sen käytöstä koituvat kulut (sisältäen arvonaleneman)! 20c riittää ihan hyvin.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei km-korvauksilla ole tarkoitus rahoittaa koko autoa, vaan vain sen käytöstä koituvat kulut (sisältäen arvonaleneman)! 20c riittää ihan hyvin.
Ööö, miksi näin? Eihän se auto kuluisi ja arvo alenisi jollet joutuisi rullaamaan esim. 60 tonnia vuosittain verrattuna esim. johonkin 10-15 tonnin ajoihin. Autohan on ihan loppu 3 vuoden päästä jo ja syö varaosia ja kalliita huoltoja (nokkahihnoja, vetoakseleita, vauhtipyöriä, jarrulevyjä yms.).

Varsinkin jos työtä vastaanotettaessa käsketään hommaamaan auto, joka vastaa käyttötarkoitustaan. Esim. mulle Corolla HB käskettiin vaihtamaan vuodessa isompaan että saa roudattua kamoja ja esitteitä heti haastattelussa. Ja siinä vaiheessa tais olla alle 10000 km mittarissa ja autolla ikää alle puoli vuotta.

Kyllä hullu saa olla ja joustava muttei tyhmä sentään.:eek:
 
Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Koskaan en ole saanut aikaiseksi pitää kunnon kirjanpitoa, mitä tuon kilometrikorjauksen pitäisi olla, mutta MUTU on, että ei nykyinen kyllä yhtään liikaa ole.

Nimittäin sitä työajoa on kans monenlaista. Kaikki ei päästele valtaväyliä pitkin...
Meikäläisellä työajon "kuluttavuus" on varmaan jotain 3-4 kertainen normiajoon verrattuna, ellei jopa enemmänkin. Syksy ja kevät varotaan rikkomasta öljypohjaa rikkonaisella tiellä, kesällä varotaan rikkomasta renkaita (2-3 rengasrikkoa kesässä) ja talvi on mennyt putkeen ellei kertaakaan ole tiellä tarvinnut lapioida autoa irti.

Ei tuolloin 45 centtiä ole mielestäni yhtään liikaa...

Viimeksi korjaamolasku oli neljänumeroinen.
 
AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Aika halvalla menee, jos kilometristä saa korvauksen vain 20 sentistä. Eikös sen pitäis olla sentti/sentti?
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Mikähän lääkitys Nomille on laitettu, kun tommosta hymynaamaa pukkaa siellä sun täällä.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ööö, miksi näin? Eihän se auto kuluisi ja arvo alenisi jollet joutuisi rullaamaan esim. 60 tonnia vuosittain verrattuna esim. johonkin 10-15 tonnin ajoihin. Autohan on ihan loppu 3 vuoden päästä jo ja syö varaosia ja kalliita huoltoja (nokkahihnoja, vetoakseleita, vauhtipyöriä, jarrulevyjä yms.).

Varsinkin jos työtä vastaanotettaessa käsketään hommaamaan auto, joka vastaa käyttötarkoitustaan. Esim. mulle Corolla HB käskettiin vaihtamaan vuodessa isompaan että saa roudattua kamoja ja esitteitä heti haastattelussa. Ja siinä vaiheessa tais olla alle 10000 km mittarissa ja autolla ikää alle puoli vuotta.

Kyllä hullu saa olla ja joustava muttei tyhmä sentään.:eek:
Ja työnantaja väkisin pakotti sut hankkimaan ja ajamaan työajot omalla autolla? Vaiko nimenomaan halusit niin km-korvausten vuoksi :eek:

Katsos kun tuon kolmen vuoden aikanakin olet varmaan aika lailla käyttänyt autoa myös omiin menoihin. Ja jonkinlaisen auton varmaan omistaisit, vaikkei työsi oliskaan noin liikkuva. Että en mä ymmärrä miks oman auton kiinteitä kustannuksia (vakuutukset, verot, tietty osuus arvonalenemasta) pitäis kokonaan kattaa duuniajojen km-korvauksilla.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ja työnantaja väkisin pakotti sut hankkimaan ja ajamaan työajot omalla autolla? Vaiko nimenomaan halusit niin km-korvausten vuoksi :eek:
Kyllä edellytyksenä taloon saapuessa oli oma auto!

Nyt aloitti uusi jampsteri talossa ja joutu ottamaan vanhan lussun Scenicin käyttöön!:D Itellä sillä oli Pascat.
 
Ylös