Kesäsää 2010

  • Viestiketjun aloittaja Ria
  • Aloituspäivämäärä

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Tänä kesänä, aivan huomattavasti aiempia enemmän, on tullut seurattua säätiedoituksia ja netistä sadetutkia.

Noi sadetutkat ovat kyllä suht epäluotettavia ennustajia. Iloisesti innoissani ilmatieteenlaitokselta nettioppimalla olen ennustanut sateita, kun värikartat ovat kuvanneet alueen laajalti sateen alle muutamien tuntien päähän, mutta aika harvoin näin on todellisuudessa käynyt.

Mihin helvettiin se sade jää, jos se tutkassa ennustetaan, tai matemaattisesti mallintamalla jotenkin nähdään lähitulevaisuuteen tuntien päähän, mutta maahan asti sitä ei saada?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Noi sadetutkat ovat kyllä suht epäluotettavia ennustajia.
Tänään kyllä sadetutkasta oli hyötyä. Kauppaan lähtiessäni tarkistin varmuuden vuoksi Forecan tutkan, kun muistelin sateen mahdollisuutta luvatun. Sen mukaan täällä olisi jo pitänyt sataa. Ei kuitenkaan satanut, eikä edes näyttänyt taivaalle katsoessani välittömästi uhkaavankaan sataa. Etelässä vähän juu näkyi tummempaa harmaata, mutta ei näyttäneet sadepilviltä.

Uskoin tutkaa ja otin sateenvarjon mukaan. Tuntui vähän hölmöltä kävellä sen kanssa leppeässä, joskin pilvisessä kesäsäässä. Kaupasta ulos astuessani sitten jo tulikin vettä. Vaikkei taivas edelleenkään näyttänyt siltä että siltä pitäisi sadetta tulla.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Kuuma!!!
Sisällä 26,4, pihalla 20,1. Tuuletin huutaa hoosiannaa, muttei juuri viilennä oloa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Sataa kaatamalla, ei haittaa lain. Jos olisin hävytön, niin lähtisin kirmaamaan nakuna tuonne pihalle.
 

Lugera

Well-known member
Liittynyt
21.12.2007
Viestit
1593
Kuuma!!!
Sisällä 26,4, pihalla 20,1. Tuuletin huutaa hoosiannaa, muttei juuri viilennä oloa.
Viime kesän alussa ostin tuulettimen. Se oli päällä suurin piirtein joka päivä, joka tunti. Lopuksi elokuussa tuuletin otti sopimuksen irti - komeiden savunhajun ja lieskojen kera.

:thumbfh:
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Täällähän käydään kuumina.

Onko muilla millasia pitkän hellejakson vaikutuksia? Mulla seuraavat:

- 6vkoa nukkunu ilman peittoa. Ennen ei osannu, osaako enää peiton kans?
- paino tippunut 4-6kg (88 -> 84-82). Osin ruokahalun katoaminen ja osin ruokavalion luonnollisesta muuttumisesta. Aamupuuron sijaan partaäijäjukurttia, leipä jäi pois ja tilalle salaatit. Hyvä/alakarppausta siis.
- tottunut hillumaan kotona nakuna. Syödä en osaa ilman housuja, tuntuu luonnonvastaiselta.
- 2-3vkoa meni tuskaillessa, sitten hyväksyi ja tottui. Loppu mennyt ihan nautinnon puolelle. Sais olla vaikka talven yli näitä.
- lihakset ja kroppa "pehmeämmässä" kunnossa, ei kunnon vaan palautumisen puolesta. Pystynyt tekemään kovimpia harjoitteita ikinä ja kahta (juoksu- ja voimailu) harjoitusa päivässä.
- naiset on todella antavaista sorttia helteellä.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Mulla oli sillon eka hellejaksolla joku saatanan kesäflunssa kuumeineen samaan aikaan. Meinas kuolema tulla ja pahimmillaan en saanu nukuttua kun 20 min. pätkiä, vaikka veti droppiaki. Ei kuitenkaan uskaltanu vetää tajua pois, kun flunssan takia ois luultavasti tukehtunu. Sitte vähä helpotti, kun toi flunssa meni ohi ja nyt on jo enämpi tottunu, mutta on se silti liian lämmintä mulle.

Edit: Kesällä mulla on yleensä pelkkä pussilakana, mutta eipä tuotakaan ole paljoa tarttenu tänä kesänä. Munasillaan tai pelkissä kalsareissa enimmäkseen kotosalla. Paino on kai vähä tippunu ja ruokavalioki muuttunu samaan suuntaan ku Knoukkarillaki. Naiset ois saattanu antaa, jos ois oikein painostanu, mutta en oo huolinu.
 
Viimeksi muokattu:

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Sitte vähä helpotti, kun toi flunssa meni ohi ja nyt on jo enämpi tottunu, mutta on se silti liian lämmintä mulle.
Mä kitisin aina ennen helteestä. Valitin etten voi juosta tai treenata jos menee reilusti yli kahdenkympin. Tämä kesä opetti että voin ja erittäin hyvin. Auringonpaiste on kyllä se, joka nostaa sykettä ja pahoinvointia, mutta siltä voi suojautua. Eikä keskuspuistossa suojattomia aukeita paljoo olekaan.

Opissa siis oli variksenpoika tuulessa näissäkin keleissä.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tuorein säähavainto: 16.8.2010 12:00 Suomen aikaa
Lämpötila 19,4 °C; kosteus 46 %; kastepiste 7,5 °C; koillistuulta 3 m/s; puuska 6 m/s; paine 1021,7 hPa; pilvisyys: selkeää (0/8); näkyvyys yli 20 km.
:thumbup:
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Tuorein säähavainto: 16.8.2010 12:20 Suomen aikaa
Lämpötila 12,2 °C; kosteus 41 %; kastepiste -0,6 °C; luoteistuulta 4 m/s; puuska 6 m/s;
paine 1025,2 hPa; pilvisyys: selkeää (0/8); näkyvyys yli 20 km.
:thumbup:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Ehhehe.. ei helvata. Nopeimmat vetää jo täällä pusakkaa niskaan kun aurinko meni talon taakse piiloon. Tottuuko ihmiset niin nopeesti tukahduttavaan paahteeseen että normaalissa huonelämpötilassa tulee yhtäkkiä kylmä vai mistä nyt on kysymys..?
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Onhan monilla sisälämpötila yli 21, eikä sisällä myöskään yleensä tuule. Koin kyllä itse tarkeneväni varsin kohtuullisesti t-paidassa ja hameessa, mutta esim. hellemekkoa en laittaisi kun helteellä. Ja tuntuuhan sen helteen jälkeen tälläset kelit viileeltä.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
ÄLKÄÄ VALITTAKO SÄÄSTÄ..:mad_old: .JOTKUT VOI NIMITTÄIN HERMOSTUA SIITÄ. :mad:

Nautitaan kaikki tästä hiukan tähän astista siedettävämmästä lämpötilasta. :)
 
Ylös