Webber otti todella hienon voiton tänään Unkarissa. Alonso teki myös hyvää työtä olemalla toinen vaikka Vettel olisi melko varmasti ollut päivän voittajamies, mutta turva-auton takana törttöily välin ja radion takia pilasi päivän. Mies oli syystäkin ärsyyntynyt. Toisaalta Vettelin persoonan takaa löytyy taas yhtäläisyyksiä nuoren Schumin kanssa siinä, että kun kaikki menee huonosti niin synkistellään ja lisäksi on vaikka mitä syitä kuten huono radio... Schumin selitykset aikoinaan olivat vähän saman suuntaisia... siitä lisää tuonempana. Massa ajoi taas tasaisen kilpailun ja jäi kisan kestäessä muista jälkeen. Sääli sillä tätä tahtia Massa ei näe voittopokaalia itsellään tällä kaudella kun milloin auto ei kulje ja milloin kuljettaja on missä liene ja lisäksi viimeisenä suuri ja mahtava Sontander sujauttaa seteliä insinööreille ja pian kuuluuvat ymmärryksen vahvistusviestit Felipen radiossa.
Hamilton keskeytti vaihdelaatikon hajoamiseen ja kisa oli siinä. Williamsin ja Sauberin autot olivat onnistujia kilpailussa tänään. Petrov ajoi sen minkä kykeni ja teki hienoa jälkeä kun varikon härdelli josta oli tulla todella vaarallinen tilanne niin antoi etua Petroville ja monelle muullekin. Vahvistaa varmasti sopimusneuvotteluissa asemia. Schumi taas ajeli niinkuin ennen vanhaan. Kilvanajo on kilvanajoa, mutta tilanteessa jossa kamppailtiin 10:stä sijasta tuohon tyyliin ja kun olisi varikolta tullut joku niin... rumaa jälkeä olisi tullut. Vaikka turvallisuus on kehittynyt jos jompikumpi auto olisi lähtenyt ilmojen teille tai vaikkapa kolarista kimmahtanut ja osunut päin päätä niin... olisi ollut päättömiä kuskeja taas kehissä... joka tapauksessa vakavan loukkaantumisen riski olisi ollut olemassa.
Pitkästä aikaa näkyi myös stop and go-rangaistus. Kubicalla homma meni pieleen varikolla ja ennen sitäkin ja lopulta tuli keskeytys. Buemi ajoi niin hyvin kuin pystyi kun Alguersuarin kone pamahti. Buttonilla oli vähän pieleen mennyt viikonloppu joten sijoistus oli myös sen mukainen. Liuzzin viikonloppu ei paljoa parempi ollut. Pitkästä aikaa oli näin monen kierroksen ohiteltavia kisassa. Samalla jokainen uusien tiimien ja kuskien autoista pääsivät maaliin. Hatunnoston arvoinen suoritus.
Varikkoajoissa sohlailtiin taas ja selostus oli pihalla kuin lumiukot.... erityisesti muuan Mustakari.:thumbdown Saisi kyllä mennä vaikka tämän kauden jälkeen eläkkeelle kun kerran Kyllönenkin häipyi. Saarellakaan ei paljoa parempi taso ollut. JJ osasi tosiaan pitää pojat aisoissa vaikka pelasi niitä pelejä.
Saisi joku kokonaan uusi kommentaattori tulla kommentoimaan kun Häkällä taitaa vauvaonnea olla ilmassa ja Salo saattaisi olla ehkä pitkään kuunneltuna epäselvä. No kyllä ainakin tiimiradion Ekin turvantukkijaksi miehen voi aina palkata.
Kisassa oli superpehmeät ja keskikovat renkaat. Tällä kertaa kaudella verrattuna vanhoihin renkaisiin Superpehmeät voittivat verrattuna vanhan ajan D-seoksiin nähden kilpailun. Muutoin vertailussa pehmeiden renkaiden puolella on ollut tasaista. Keskikovat jotka tässä tapauksessa vastasivat vanhan ajan B-seoksia olisivat myös kestäneet etenkin lyhennetyssä kilpailussa loppuun asti, mutta renkaidenvaihdon pakko on voimassa joten ne pitää vaihtaa. Renkaiden yllätyskulumisia 90-luvun alun Unkarin kisoihin nähden ei tällä kertaa nähty mikä oli sääli. Varikolla oli tosiaan härdelliä.
Oliko muuten tänä viikonloppuna voimassa 60 kilometrin nopeusrajoitus varikolla vai oliko se vain aika-ajon ja harjoitusten rajoitus? Muistaakseni kisassa oli 100 kilometriä rajoitus varikolla, mutta ei tullut noita tauluja seurattua. Joka tapauksessa edessä on mielenkiintoinen loppukauden MM-kamppailu. Webber on oikeasti vahvistamassa asemiaan kamppailussa ja Vettel sisuuntuneena varmasti haluaa jatkaa taistelua ja Hamilton on myös lähellä. Myös Buttonilla ja Alonsolla on sanansa sanottavana. Rosbergin ja Massan haaveet alkavat hävitä taivaan tuuliin koko ajan. Voisi sanoa, että pilvet haihtuvat ja pilvi-linnat romahtavat pian kasaan mestaruuden suhteen jos kummallekaan ei tule voittoja ja muutama epäonnen kisa tule muille mestaruusmiehille.
Seuraava kisa ajetaankin Spassa jossa bensankulutus ja renkaiden kulutus on huippuluokkaa. Kisassa taidetaan ajaa keskikovilla ja kovilla renkailla. Kisan lyhyyden takia varikolla tarvitsee keskikovilla renkailla käydä vain 1-2 kertaa riippuen tuleeko rengasrikko ja kovilla renkailla kerran.