Kyllä minä pitäisin kautta 2000 myös Häkkisen menestyskautena ja jopa yhtenä parhaista Schumi-Häkä kausista. Sillon vaan mestaruus meni Schumille.
Alku lähti aika-ajojen osalta hyvin käyntiin. Kolmessa ensimmäisessä paalu, voitot karkas Macin luotettavuuteen, Schumin korjatessa potit siinä kohtaa. Keskellä alkoi sit Schumin nousu paaluissa ja taas päinvastoin Mikan ottaessa voittoja ja taispa keskivaiheilla olla aikalailla tasan tilanne. Jenkeissä sit katkes harmillisesti Häkän taisto moottorin leviämiseen.
Vielä Suzukan aika-ajo toi kuitenkin loistavaa jännitystä, kun Häkä hävisi Schumille paalun 0,009 sekunnin erolla. Starttikin oli mahtavaa viihdettä Häkän ohitettua heti startissa. Sade teki keskivaiheilla osansa ja osin ruuhka, josta toki kärsi myös Schumikin hieman. Maalissa ero oli sen kaksi sekunttia.
Se ero mikä Häkän ja Schumin välillä oli, oli juuri tuo vaihtuva olosuhde. Häkällä meni hetki pidempään, ennenku sai kiinni siitä missä mennään.
Toki tuossa kisassa oli vaikutusta sillä, että Schumi pystyi tekemään stoppinsa Häkän jälkeen, jolloin Häkä joutui liukastelmaan tuoreilla ja kylmillä kumeilla kostealla radalla.
Tuohon ku lisätään vielä Spa:n loistava tuplaohitus, niin eipä siitä hirveesti kausi parane :ahem: