Örfil
Guest
Eihän se riitä kuin n. 18 kuukaudeksi, kiirehän siinä tulee hommia etsiä ettei lopu kaviaari ruokapöydästä
Ei saatana. Meinaat että tolla korvauksella olisi kauhee kiire kilpailijan leipiin ettei leipä lopu pöydästä
Eihän se riitä kuin n. 18 kuukaudeksi, kiirehän siinä tulee hommia etsiä ettei lopu kaviaari ruokapöydästä
Ei saatana. Meinaat että tolla korvauksella olisi kauhee kiire kilpailijan leipiin ettei leipä lopu pöydästä
NYT JUMALAUTA PIIPPIIP MEILLÄ ON JÄRKYTTÄVÄ ONGELMA KUN KIRJOJEN KUVATKIN OVAT MUKANA MASKULIINISEN WORLD ORDERIN POLITBYROOSSA!!!HS sanoi:Tutkimus: Miessukupuoli hallitsee oppikirjoja
10.9.2010 9:12 A A
HELSINGIN SANOMAT
JUKKA HÄYRINEN / HS
Oppikirjakuvituksissa käytetään enemmän miehiä, kuin naisia.
Miehet ovat naisia enemmän esillä peruskoulutuksen oppimateriaaleissa, kertoo tuore tutkimus.
Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkijoiden Liisa Tainion ja Tiina Teräksen mukaan miehet, pojat ja maskuliiniset fantasiahahmot esitetään hallitsevina niin teksteissä kuin kuvissa. Tytöt, naiset ja feminiiniset hahmot ovat vähemmistössä.
Opetushallitukselle tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan ja oppilaanohjauksen oppikirjoja suurimmilta kustantamoilta. Kaikkiaan teoksia oli 51.
Tainion ja Teräksen mukaan oppimateriaalit eivät tue perusopetuksen tavoitetta kasvattaa lapsista tasa-arvoa kunnioittavia kansalaisia.
Esimerkiksi matematiikan oppikirjoissa esiintyy huomattavan vähän aikuisia naisia. Pojat esitetään kirjoissa usein matemaattisesti kyvykkäämpinä kuin tytöt. Pojat myös liitetään huomattavan usein urheilullisiin toimintoihin.
Kirjallisuutta puolestaan esitellään enemmän mies- kuin naiskirjailijoiden kautta. Myös kirjallisuuslainauksissa päähenkilöinä esiintyy useammin poikia tai miehiä.
Oppikirjojen fantasiakuvista noin 56 prosenttia esitti miespuolisia ja 34 prosenttia naispuolisia hahmoja. Loput 10 prosenttia oli sukupuoleltaan tunnistamattomia.
Emmä tiiä. Onneksi on nuo lehdet. Tasoittaa mielestäni hyvin tuota sukupuolijakaumaa.NYT JUMALAUTA PIIPPIIP MEILLÄ ON JÄRKYTTÄVÄ ONGELMA KUN KIRJOJEN KUVATKIN OVAT MUKANA MASKULIINISEN WORLD ORDERIN POLITBYROOSSA!!!
ROVIOT PALAMAAN NYT HEI!!! PRKL!!!!!!!1
NYT JUMALAUTA PIIPPIIP MEILLÄ ON JÄRKYTTÄVÄ ONGELMA KUN KIRJOJEN KUVATKIN OVAT MUKANA MASKULIINISEN WORLD ORDERIN POLITBYROOSSA!!!
ROVIOT PALAMAAN NYT HEI!!! PRKL!!!!!!!1
Meikäläistä ei haittaa vaikka naisia olisikin enemmän matikankirjoissa. Meikäläistä ihmetyttää se että näillä kuvilla on jollekin oikeasti jotain merkitystä ja että se nähdään tarkoituksellisena keinona "aivopestä" ihmiset sukupuolirooleihin.
Oiskohan se sellanen juttu, että tässä nyt taas vaaditaan, että nainen strap-onin kanssa pitäis kelvata kuvaan, jossa pitäis olla mies, ihan samallalailla kun se mieskin.... tai niinku silleee
*kahden miehen parisuhde on homostelua, mutta kahden naisen on erotiikkaa* topipetteri, ihmistenpuolue
Uusi Suomi sanoi:Vettelin ja Alonson McLaren nousi aika-ajon suosikiksi
Kauhiasti huitoo käsillään puhuessaan. Pidetään ne kädet siellä omalla puolella, saatana! :mad_old:Näkyy olevan varsin vahva esiintyjä tuo Eelopin Stepheni.
Parempi kuin kukaan aiemmin Nokialla.
Varma, vakuuttava, luottamusta herättävä ja ennen kaikkea : puhuu takeltelematta englantia.
Kallasvuo on häkellyttävän surkea esiintyjä myös silloin, kun hän puhuu suomea.
Hyvä Canada!
Sun kannattaa kysäistä asiasta OoPeelta privalla.Onkohan OoPee Kallasvuolla pitkä karenssi ennenkuin rupeaa työttömyyskorvausta saamaan? Ja mitenköhän suuri on ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha hänen tapauksessaan?
<niuhotus>Kallasvuon irtisanomisliksa oli määritelty niin, että jokaista hävittyä miljardia kohden Kaltsu saa miljuunan.:alppu:
Ilmeisesti tulkitset nuo liikevoiton laskun hävityiksi rahoiksi? Mulla on kyllä vähän eri tulkinta hävityistä rahoista (liikevoitto on voittoa, tappio on häviötä). Vanhat myynnit ja voitot ei mun mielestäni ole tae siitä, että uusia puhelimia/laitteita/yms sälää myydään saman verran.Raportoitu liikevoitto oli 1 197 milj. euroa (4 966 milj. euroa).
Löytyi tuo tutkimus Opetushallituksen sivuilta. Pisti silmään seuraava:NYT JUMALAUTA PIIPPIIP MEILLÄ ON JÄRKYTTÄVÄ ONGELMA KUN KIRJOJEN KUVATKIN OVAT MUKANA MASKULIINISEN WORLD ORDERIN POLITBYROOSSA!!!
ROVIOT PALAMAAN NYT HEI!!! PRKL!!!!!!!1
Ai että tota varten matikan kirjat olis sitten olemassa vai... : :nope:Sukupuolta ja sukupuolten tasa-arvoa käsitteleviä tekstikohtia oli erityisesti oppi-
laanohjauksen materiaaleissa, mikä on luonnollista, koska aihepiiri on mainittu
oppiaineen opetussuunnitelmassa. Oppilaanohjauksen osalta voidaan todeta, että
sukupuolirooleja kommentoidaan eksplisiittisesti, mutta melko usein jää opettajan
ammattitaidon varaan varmistaa se, että sukupuolten taipumuksista ja eroista pu-
huminen rakentaa sukupuolistereotypioista vapaata maailmankatsomusta. Suku-
puolten erilaisuudet nimittäin esitetään pääasiassa essentialistisesta näkökulmasta.
Matematiikan oppikirjoista 3. ja 6. luokan materiaaleista ei ole löydettävissä koh-
tia, joissa pohdittaisiin sukupuolta tai sukupuolten tasa-arvoa.
Varsinkin käsillä pitää huitoa kun on visionääristä informaatiota jaettavaksi.Kauhiasti huitoo käsillään puhuessaan. Pidetään ne kädet siellä omalla puolella, saatana! :mad_old:
Suomalaismies ei kestänyt, kun hänelle soitettiin jatkuvasti työasioista. Mies päätti muuttaa nimensä Baywatch-legendan mukaan.
David kertoo, että muutoksen myötä puhelin on pirissyt jatkuvasti, mutta ihmiset eivät enää häiritse työasioilla.
- Kännipuheluita tulee nyt melkein päivittäin, viikonlopun aikana niitä tulee 20-120. Joku kai löysi yhteystietoni vahingossa numerotiedustelusta, David harmitteli.
Mieheltä kysellään hyvinkin härskejä kysymyksiä. Pääasiassa ihmiset kysyvät alkoholin nauttimiseen liittyviä kysymyksiä
Lauantai aamupäivällä löytyi Neulamäestä kirkon läheisyydestä puuhun törmänneenä anastetuksi osoittautunut punainen VW Golf-merkkinen henkilöauto. Auton löytymisen jälkeen ilmeni, että auto oli anastettu edellisenä yönä Neulamäestä läheltä anastuspaikkaa
Olisi mennyt varsin kimurantiksi, mikäli anastus olisi tehty kaukana anastuspaikasta.Ote Kuopion poliisin päivittäistiedotteesta:
Piia-Noora Kaupille liki 8 000 euron sakot ylinopeudesta
STT
Raju ylinopeus toi sakkoja ja ajokiellon Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajalle Piia-Noora Kaupille.
Kauppi hurjasteli Tuusulanväylällä Vantaalla toukokuussa lapsi kyydissään. Vauhti nousi 168 kilometriin tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä.
Vantaan käräjäoikeus määräsi Kaupin maksamaan 60 päiväsakkoa eli 7 740 euroa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kaupin ajokiellon pituus on noin neljä kuukautta. Se alkoi väliaikaisena ajokieltona heti ylinopeudesta kiinnijäämisen jälkeen ja jatkuu tämän kuun loppupuolelle asti.
Kokoomusta edustanut Kauppi työskenteli europarlamentaarikkona vuosina 1999–2008. Kolmen lapsen äiti siirtyi Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaksi kesällä 2008.