Kainuun prikaatin aliupseeri sai tuomion alaisten lähentelystä
KS
Kainuun prikaatin aliupseeri, vuonna 1970 syntynyt mies tuomittiin Kainuun käräjäoikeudessa sakkoihin esimiesaseman väärinkäyttämisestä ja viidestä kunnianloukkauksesta.
Mies on pitänyt kättään usean varusmiehen reiden läheisyydessä tai reidellä vartiopalveluksen aikana. Näin on tapahtunut, kun hän on ollut kunkin varusmiehen kanssa kahden kesken autossa.
Varusmiesten kertomusten mukaan epämiellyttävä tilanne on jatkunut välillä useita minuutteja ja että kyseessä ei ollut käden satunnainen liikahtaminen.
Käräjäoikeus katsoi, että vastaaja varusmiehiä ylempiarvoisena ja siten esimiehenä on kohdellut asianomistajia nöyryyttävästi ja halventaneen heitä.
Yhden varusmiehen osalta lähentelyä on tapahtunut kerran, yhden osalta kaksi kertaa ja yhden osalta kymmenen kertaa.
Mies tuomittiin 1 020 euron sakkoon (60 päiväsakkoa á 17 euroa).
Tapahtumat sijoittuvat maalis-heinäkuulle vuonna 2009.