Turkulainen nettipiraatti yli
305 000 euron korvauksiin
Turun Sanomat 6.10 2010 13:38:58
(Päivitetty 6.10 2010 13:47:00)
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut tuhansia musiikki-, elokuva- ja pelikopioita internetissä levittäneen turkulaismiehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta tekijänoikeusrikoksesta. Lisäksi mies määrättiin maksamaan yhteensä 307 450 euron korvaukset sekä suomalaisille että ulkomaisille levy- ja elokuvayhtiöille. Yhtiöt vaativat mieheltä yli kahta miljoonaa euroa, mutta oikeus pudotti korvauksia roimasti, koska mies ei levittänyt materiaalia ansaintamielessä.
Tuomittu myönsi jakaneensa materiaalia, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen juuri siksi, ettei hän hakenut toiminnallaan taloudellista hyötyä. Hän selitti tekoaan tarpeella saada sisältöä elämäänsä. Hän perusteli toimintansa oikeutusta myös sillä, että tietoverkosta ladatut elokuvat säilyvät paremmin kuin naarmuuntumiselle alttiit dvd-levyt.
Vuonna 1977 syntynyt mies levitti materiaalia niin sanotun Direct Connect -vertaisverkon avulla. Hän ehti jakaa tuhansia teoksia tuhansille käyttäjille vuosina 2006 ja 2007 ennen kuin poliisi teki ratsian hänen kotiinsa. Laajassa jutussa peräsi oikeuksiaan yli kaksikymmentä tekijänoikeuksien omistajaa.
Poliisi iski miehen kotiin kesällä 2007 osana laajempaa ratsiaa, jossa vertaisverkkojen ylläpitäjien toimintaa tutkittiin myös muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus arvioi Suomessa olevan yli 100 000 aktiivista vertaisverkkojen käyttäjää.
JUSSI ORELL