Mistä ajattelu ja ajatukset kumpuaa.
Syntyvätkö ajatukset ihmisessä itsessään. Miten esimerkiksi ihminen, joka suljettu koko elämänsä ajaksi "tyhjyyteen" pystyy kehittämään ajatuksia vai pystyykö. Mitkä ovat tällaisen ihmisen työkalut ajatuksien luomiseen.
Onko ihminen aivokuollut, jos hänet on sikiämisestään saakka pidetty täysin virikkeettömässä tilassa. Ei painovoimaa, ei tuntoaistoa, ei näköaistia, ei kuuloa ei mitään. Aivot toimii, koska veri virtaa ja sydän hakkaa, mutta ajatteleeko ihminen tilassaan mitään.
Jos kyllä, niin mistä ajatukset syntyvät. Onko aivoissa joku sisäinen blueprintti joka ajaa ne heti, oli virikkeitä tai ei, ajatuksien tielle. Mitä tällainen ihminen miettii, millaisia unia hän näkee?
Mitä jos tällainen ihminen päästetäänkin virikkeettömyyden tankista ulos. Miten hän reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin? Vai onko hän enää edes kykenevä aistimaan mitään. Kuolee aistit, jos niitä ei ole koskaan käytetty. Tai on käytetty, mutta kun syötteet puuttuvat?
Jos tällainen ihminen kykenee luomaan ajatuksia, niin tuleeko ajatukset pään sisältä vai tuleeko ne mahdollisesti ulkoa sellaisella tavalla, jota ihmiskunnan nykytekniikka ei pysty havaitsemaan.
Mistä ajatukset tulevat.
Ei laita kuvia spallaatioreaktioista, mutta asiaa sietää pohtia.
Itse olen mieltä, että virikkeetön ihminen on yhtä kuin aivokuollut. Heijastelemme vain ja ainoastaan ympäristöämme. Emme mitään muuta.