Heh
No, yksinpuheluksi tämä toikki alunperin ristittiinkin eikä ennuste paljon pieleen mennyt vaikka sie ja Sam vähän olettekin väliin jotain heittänyt. Eipä siinä, jääpähän joku muisto tästä kaudesta.
Jooh, vaikka tulikin seurattua tätä ketjua suht aktiivisesti, niin pakko sanoa että ei oikein tehnyt mieli kommentoida kun Mestis on niin tuntematonta aluetta ollut :dunno:
Ei se silti himmennä yhtään seuraamista
Tässä nyt vähän pelko perseessä jäädään odottamaan ensi kauden kokoonpanoa. Rämö jos ei torju Liigassa ensi kaudella niin mie ihmettelen. Hokkanen on toinen jota viedään. Pakiston parhaimmistoon kuuluva Toni Niemi on myös varmasti herättänyt kiinnostusta. Lisäksi kaikki tämän kauden hankinnat Yaworski, Tuomainen, Siren ja Porthen ovat ilman sopimusta, käsittääkseni myös Vilkman. Jos yksikin edellä mainituista jäisi meille niin olisi sata jänistä.
Pakka tulee sekoamaan aika tavalla. Tami-flu saa panna parastaan sponsorien kanssa että saadaan kasattua varoja edes vastaavan ryhmän perustamiseksi.
Ihan oikeassa olet, itse olin 100-varma jo viime keväänä että Rämö olisi pelannut 10-11 kauden Liigassa, niin hyvin se torjui jo Ilvestäkin vastaan.
Mielenkiinnolla odotan kanssa miten KooKoon haaveet jatkossa menee....
Saas nähdä söikö Spåra kaikki eväänsä jo välierissä, siksi pahasti Sarvis vei ensimmäisen. Karsintojen kannalta homma on menossa justiinsa väärin. Jos KooKoon organisaatio ja falisiteetit olisi ollut parsaimmin liigavalmiudessa, toisiksi parsaimmin olisi Vaasassa. Juksarit vasta kolmantena siinä suhteessa, enkä tosiaan näe Jukureita Liigassa vaikka Pelsut/Tepsi karsinnoissa kaatuisikin..
Joo ihan samat mietteet, tosin toi Jukurien kova marssi on saanu mut epäileen että Pikkarainen sai jonkun turbo-vaihteen päälle ja että ne jyrää ihan vaan taidolla nytten...
Noh aika näyttää, mutta olishan se aikas hauska katsoa millanen soppa syntyisi jos karsija pudottaisi Liigajoukkueen mutta ei ole halliltaan tmv. liigakelpoinen kuitenkaan
Noh, aika näyttää....