Mäkin jokunen vuosi takaperin laskin itseni agnostikoksi juurikin tuolla mitään ei voi todistaa olemattomaksi -periaatteella. Sitten kun asiaa alkoi tarkemmin kelailemaan, niin alkoi koko homma tuntua siltä kaikkein munattomimmalta ratkaisulta. Ikään kuin seistä siinä tasan puolessavälissä ja välttää muodostamasta mielipidettä, koska sitähän saattaisi olla väärässä. Agnostisismin ongelma nähdäkseni on juurikin tossa, että annetaan kaikille höpöhöpö-jutuille krediittiä siitä, että kyllähän se on mahdollista kun ei sitä ole mahdottomaksikaan todettu. Tossa sivuutetaan samalla falsifioitavuus tieteenteon lähtökohtana ja vaaditaan tieteeltä mahdottomia, tai ainakin epätieteellistä lähestymistapaa asioihin.
Niin. Agnostismissa on hieman negatiiviskaikuinen sävy, jos ajattelee, että todistamattomuus johtaa siihen, että mitä merkitystä millään on, jos kerran mistään totuudesta ei voida olla varmoja.
Täytyy sanoa, että onneksi suurinpaan osaan meistä ihmisistä on sisäänrakennettu sellainen itsesuojeluvaisto, ettei heti tällaisena mitättömyyden ja epätietoisuuden hetkenä ala heti niittämään kuolemaa tai vähintään riistä itseltään henkeä.
Mä itseasiassa valehtelin, kun sanoin olevani agnostikko, olen nimittäin ollut. Nykyänhän mä uskon johonkin vitun energian (tai sielun) kiertämisajatukseen, kun ihminen kuolee ja sillai, saatana. Eipä sitä millään todistella, mutta tuntui hetken ihan järkeenkäypältä ajatukselta.