Otaniemen teekkarikylässä syntyi 1980-luvun lopussa raamattupiiri, josta on vuosien mittaan kehittynyt yhä suljetumpi uskonnollinen lahko ja myös menestyvä liikeyritys.
Lahkoa johtava diplomi-insinööri Tapani Koivuniemi ei esimerkiksi salli lahkoon kuuluvien lasten käydä peruskoulua, joten lapsia opetetaan kotona.
Helsingin Sanomien joulukuun Kuukausiliitteessä julkaistaan laaja kirjoitus lahkon synnystä ja yli 20 vuotta jatkuneesta kehityksestä yhä eristyneemmäksi "Jumalan valittujen" seurakunnaksi.
Kirjoitusta varten haastatellut entiset lahkolaiset arvioivat, että mukana on edelleen viitisenkymmentä aikuista ja toistasataa lasta.
Kirjoitusta varten Kuukausiliite sai tutustua Tapani Koivuniemen jäsenille pitämiin ennen julkaisemattomiin opetuksiin, joita oli kymmeniä tunteja.
Lahkon johtaja Tapani Koivuniemi on kuvannut itseään paimeneksi ja jäseniä lampaiksi. Jäseniltä hän vaatii ehdotonta kuuliaisuutta.
Viime vuosina Koivuniemi on määrännyt seuraajansa muun muassa pudottamaan painoa selvästi alle normaalipainon. Tämän seurauksena varsinkin lahkon naisia on sairastunut anoreksiaan.
"Söin vain tuhat kilokaloria päivässä, vaikka olin raskaana", eräs lahkosta irti päässyt nainen kertoo.
"Punnitsin ruokani, ja kävin pahimmillaan useita kertoja päivässä vaa'alla. Neuvolassa valehtelin, etten laihduttanut. Kun menin synnyttämään, painoin vähemmän kuin ennen raskautta", hän sanoo.
Lahkosta lähteminen on tehty erittäin vaikeaksi eristämällä lahkolaiset yhteiskunnasta. Jos joku lähtee, häneen ei enää saa pitää yhteyttä.
Tapani Koivuniemi ei esiinny julkisuudessa eikä anna haastatteluja. Hän johtaa menestyksekästä Kustannusosakeyhtiö Koivuniemeä, jonka työntekijät ovat lahkoon kuuluvia diplomi-insinöörimiehiä.
Muun muassa it-palveluja markkinoivan yhtiön asiakkaina on keskeisiä julkishallinnon laitoksia sekä tunnettuja yksityisiä yrityksiä.
Talouselämä-lehti arvioi Kustannusosakeyhtiö Koivuniemen vuonna 2009 Suomen kahdeksanneksi kannattavimmaksi yritykseksi. Sen liikevoittoprosentti oli poikkeuksellisen korkea eli 67.
"Yrityksen menestyksen salaisuus on lahjakkaiden ja koulutettujen jäsenten vaatimaton palkkaus ja valtava työpanos. Mitään Jumalan ihmettä siihen ei tarvittu", sanoo entinen lahkolainen.
Työntekijät tekevät jopa yli 70 tunnin kuusipäiväisiä työviikkoja.
"Samaa firmaa takovat vaimotkin, koko perhe, kaiken liikenevän ajan. Kun on tekemässä hengellistä työtä, ei silloin kysellä eikä kyseenalaisteta", lahkosta lähtenyt mies sanoo.