Ja tapahtui niinä päivinä, että Matti Kyllöseltä kävi käsky,
että kaikki suomalaiset oli television eteen pantava. Tämä
kutkuttavan jännittävä television eteen pano oli ensimmäinen
ja tapahtui Keijo "Keke" Rosbergin ollessa Häkkisen managerina.
Ja kaikki suomalaiset menivät televisioidensa ääreen kukin
omaan kaupunkiinsa.
Niin Häkkinenkin lähti Martinlaaksosta, Vantaan kaupungista
ylös Japaniin, kaupunkiin jonka nimi on Suzuka, hän kun oli
MacLarenin tallia ja vanhemmilleen sukua, yhdessä vaimonsa
Erjan kanssa, joka oli jännityksestä soikeana Niin tapahtui
heidän siellä ollessaan, että maailmanmestaruuden aika tuli
ja Mika voitti ensimmäisensä, ja kapaloi Schumaherin ja pani
hänet sohvalle, sillä heille ei ollut sijaa Ferrarin tallissa.
Ja sillä seudulla oli toimittajia maistelemassa yöllä
riisiviinaa. Niin heidän edessään seisoi Salon Mika ja
Tyrrelin pakoputki loisti heidän ympärillään ja he peljästyivät
suuresti. Mutta Salo sanoi heille: "Älkää peljätkö, sillä
katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva
kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt uusi
formulayksi maailmanmestari, joka on Mika Häkkinen, Suzukan
kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte Schumacherin
kapaloituna sohvalla makaamassa."
Ja yhtä äkkiä oli Salon kanssa suuri joukko tavallista
varikkoväkeä ja he ylistivät Häkkistä ja sanoivat: "Kunnia
Häkkiselle Suzukassa ja maassa rauha formulakuljettajien
kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto."
Ja kun varikkoveijarit olivat menneet toimittajien luota
jatkoille, niin nämä puhuivat toisilleen: "Menkäämme nyt
Suzukaan katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Salo
meille ilmoitti." Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Erjan,
Mikan ja Schumaherin, joka makasi sohvalla. Ja kun he olivat
tämän nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu
heille tästä maailmanmestaruudesta. Ja kaikki jotka sen kuulivat
ihmettelivät sitä, että MISSÄ ON JJ.