Sinäputki
Troll
Ydinvoimala ei ole ainakaan yön aikana räjähtänyt. Huonompi juttu on se, että neljä junaa on hukkateillä. Lisäksi 200 suomalaista ei ole vielä tavoitettu.
Mitähän nämä luvut käytännössä tarkoittaa?Jaa-a...
Mistäs niin päättelet?Japanilaisten työinto on ihan toisella tasolla mitä meikäläisillä olisi vastaavassa tilanteessa.
Yle tekstitv"Ei kuumenemisvaaraa reaktorissa"
Suomen säteilyturvakeskuksen
(STUK)johtajan Jukka Laaksosen mukaan
ydinonnettomuuden riski Japanissa on
pienentynyt.
Paineen laskemiseksi Fukushiman
ydinvoimalasta jouduttiin päästämään
ympäristöön pieni määrä höyryä, joka on
lievästi radioaktiivista.
Laaksosen mukaan reaktoreiden
ylikuumenimisen vaaraa ei tällä
hetkellä ole ja tilanne Fukushiman
voimalassa näyttää rauhoittuneen.
- Reaktoreita pystytään pitämään
normaalisti hallinnassa. Jäähdytys
toimii eikä akuuttia vaaraa ole.
Mä kyllä epäilen tuon Laaksosen väitteen paikkansapitävyyttä. Ensinnäkin reaktorit eivät ole käynnissä, toiseksi reaktroityyppi on erilainen ja turvallisempi kuin Tsernobylissä, kolmanneksi missään muualla ei ole väitetty reaktorin sulamisen alkaneen."Reaktorin sulaminen on alkanut. Päästöt tulevat olemaan Tsernobylin luokkaa. Toivottavasti menevät merelle."
Jukka Laaksonen
Säteilyturvakeskus
Aamu-tv
Tokion yliopiston professori Naoto Sekimura arvioi, että suuri ydinonnettomuus on epätodennäköinen. Fukushiman voimalat ovat tyypiltään kevytvesireaktoreja, siis erilaisia kuin Tshernobylissä.
–Jos jäähdytys pettää, lämpötila nousee mutta samalla ydinreaktio pysähtyy. Pahimmassakin tapauksessa seurauksena olisi radioaktiivinen vuoto ja laitteiston vaurioituminen, mutta ei räjähdystä. Ja jos tilanne hoidetaan huolellisesti, vuoto jää vähäiseksi, Sekimura sanoi.
YleSuomen säteilyturvakeskuksen (STUK) johtajan Jukka Laaksosen mukaan ydinonnettomuuden riski Japanissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Mikäli ydinvoimalan reaktorin sydän sulaa kokonaan, päästöt tulevat suuruusluokaltaan olemaanTshernobylin turman tasoa, Laaksonen sanoi.
Laaksonen kertoi YLEn Aamu-tv:n puhelinhaastattelussa kuulleensa japanilaiselta tuttavaltaan, että voimalaitoksen ensimmäisen yksikön reaktorin sydämessä vedenpinta on laskenut huolestuttavan alas.
- Tässä vanhimmassa laitoksessa, joka on 470 megawatin laitos, reaktorin sydän alkaa vähitellen sulaa, jos ei ole jo sulanut.
Laakson kertoo kuulleensa kolmisen tuntia sitten tiedon, että reaktorin paineastiaan ei pystynyt syöttämään vettä.
- Se on kiuhumassa kuivaksi. Tiedetään että käy huonosti, jos reaktorin sydän sulaa. Japanissa on odotettavissa merkittäviä päästöjä.
Mikäli reaktorin sydän sulaa kokonaan päästöjen vakavuutta voidaan Laaksosen mukaan verrata Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen.
- Sieltä tulee joka tapauksessa huomattava radioaktiivinen päästö. Ilmavirtaukset tiettävästi käyvät kuitenkin merelle päin. Jos päästöt menevät merelle, niin silloin vaikutukset lähiympäristössä on tietysti pienemmät kuin että jos päästöt suuntautuisivat asutulle alueelle.
Jaa, nyt kuulunut voimalasta räjähdys, ja savua nousee? (YLE)
Mtv3Useita ihmisiä on loukkaantunut ydinvoimalassa sattuneessa räjähdyksessä Fukushimassa. Uutistoimisto Jijin mukaan voimalasta nousee savua.
Voimalan ympäristössä on mitattu yli 20 kertaa normaalia korkeampi säteilytaso.
Yhteensä viisi reaktoria on asetettu hälytystilaan eri puolilla Japania.
(MTV3 - AFP)
Ei siellä välttämättä sähköntuotanto verkkoon ole käynnissä, mutta kait siellä jotain reaktioita kuitenkin tapahtuu jos säteilevät ja meinaavat lämmetä? Alasajoa ei ole onnistuttu suorittamaan.Mä kyllä epäilen tuon Laaksosen väitteen paikkansapitävyyttä. Ensinnäkin reaktorit eivät ole käynnissä,
BBC:llä kerrottiin että 60 km päässä voimalasta on tiesulku jossa käännytetään autoilijoita takaisinpäin. Ei ole kuulemma turvallista ajaa yhtään pidemmälle.Yle sanoi:Japanilaisessa Fukushiman ydinvoimalassa on ehkä sattunut räjähdys. Uutistoimisto Jijin mukaan ydinvoimalasta on kuulunut räjähdyksen ääni ja valkoista savua on nähty nousevan.
Tv-kanava NHK:n mukaan useita työntekijöitä olisi loukkaantunut, kertoo uutistoimisto AFP. NHK:n mukaan räjähdys sattui noin kello 15.30 paikallista aikaa.
NHK kertoo, että paikalle on jo aamulla lennätetty varotoimenpiteenä säteilyvammojen hoitoon erikoistunutta henkilökuntaa.
AFP:n ja AP:n mukaan radioaktiivinensäteily ydinvoimalan ympäristössä olisi nyt noin 20 kertaa normaalia voimakkaampaa.
Japani varoitti aikaisemmin lauantaina reaktorin ytimen mahdollisesta sulamisesta. Japanin hallituksen mukaan ydinvoimalalla nähty savu tarkoittaa mahdollisesti ytimen sulamisesta, kertoo uutistoimisto AP.
AFP, AP, Reuters
Näyttäisi olevan n200km pohjoisempana nuo voimalat ja sääennusteen mukaan Tyynelle valtamerelle päin tuulet.:nope: Nyt ei varmasti sisko lähde Tiistaina kyllä sinne Japaniin! Mietin vaan että missä toi voimala sijaitsee? Onko Tokio vaarassa?
Japan's NHK TV showing before and after pictures of the Fukushima-Daiichi plant. It appears to show that the outer structure of one of four buildings at the plant is no longer there.