Veikkaan, että yksi syy tähän saakelin ostomyllyyn johtuu siitä, että ihmiset ovat niin helkkarin uusavuttomia. Ja nostan kädet pystyyn - olen itsekin yksi uusavuton tunari, joka ylpeilee siitä, että saa sokeripalan kattoon tai pöydän jalat naulattua. Ja kyllä, tässä istun Ikean pallilla ja telkkutaso on tietysti myös samasta firmasta.
Onneksi olen hiffannut tämän.
Löysin roskiksesta itselleni yöpöydän ja tadaa, onnistuin korjaamaan sen. Olohuoneen huonekaluni ovat täydellinen esimerkki retrouden kauneudesta. Värit ovat kauniit ja se kestävyys, se kestävyys. Esimerkiksi toi tv-taso on alkanut kuumottaa mua, kun huomasin, että välilevyt ovat sittenkin vaneria, vaikka Ikeassa muistin lukeneeni lapusta että ihan tammea... taisi olla se vaneri siellä jossain pienellä.
Kaikki kirpputorilta ostamani vaatteet ovat paljon paremmassa kunnossa kuin pari kuukautta sitten ostetut Henkat ja Maukat tai Dressmanit. Ja ihan samoissa hikipajoissa ne Bossit sun muut "laadukkaammat" miesten ja naistenvaatteet tehdään.
Uskon, että ainakin meidän nuorten tulisi oppia seuraavaa:
- ompeleminen
- kierrättäminen
- vaatteiden oikeanlainen säilytys
- nirsoilun lopettaminen kirpputoreja kohtaan (en usko, että kukaan tajuaisi minun ostavan vaatteeni kirpputorilta.)
- hyvien vuosilukujen bongaaminen: 80-luvulla tehtiin oikeasti ihan rautaista kamaa: levysoittimet, kaiuttimet (!!), vahvistimet, kamerat...
- sitten tietenkin kaikki kädentyöt hiomisesta ja lakkaamisesta aina omien huonekalujen valmistamiseen.
- vaihtoehtoisen korjauspalvelun etsiminen.
- auton hankinta pidempää käyttöä ajatellen. Kuulin, että suomalaiset vaihtavat autonsa uudempaan keskimäärin viiden vuoden jälkeen. Ei jumalauta.
Ja tosiaan. Kun katson ympärilleni (olen itse 23-vuotias) omaa ikäluokkaani. Joo. Ei kukaan osaa kyllä yhtään mitään. Helvetinmoiset vaaterekit kaikilla, kukaan ei korjaa/korjauta ja vain retro- ja antiikkifiilistelijät pörräävät markkinoilla.
Tosin, Helsingissä kierrättäminen ja kirpputorikama ovat tällä hetkellä todella kuumaa kamaa. Ymmärrän myös sen, että pienemmillä paikkakunnilla on hivenen vaikeampaa metsästää lähintä kierrätyskeskusta.
Ja tiedän myös sen, että korjauspalvelut ovat vähentyneet ja miltei hävinneet. Kiitos 90-luku. Silloin kukaan ei korjauttanut mitään.