Sue_me
Well-known member
- Liittynyt
- 1.8.2005
- Viestit
- 27848
Tuskin ei ole synonyymi varmalle asialle.Tuskin he sitä suoraan myöntäisivät.
1960-luvulta alkanut hippien ja kommareiden äänekäs esiinmarssi olisi varmasti antanut mahdollisuuden keulimiseen tuollaisella asialla. Eipä paljoa kuulunut ääntä muualta kuin sotaa kokemattoman nuoremman väestön keskuudessa.Kuinkahan luotettavaa historiallista tilastotietoa sotaan osallistuneiden motivaatiosta ylipäätään on? Miksi sodassa olleet kertoisivat tehneensä sen pakosta eikä velvollisuudentunnosta? Siksi en voi tarkkaan arvioida, kuinka suuri osuus milläkin motivaatiolla oli liikkeellä. Lasken rangaistuksiin mukaan myös yleisen sosiaalisen paineen ja kultturillisen stigman, jonka rintamakarkuri tai aseistakieltäytyjä sai.
"Pakkosyöttö" johtuu Venäjästä. Vain ja ainoastaan Venäjästä. Jollei Venäjää olisi, Suomi ei nykyisenkaltaista armeijaa tarvitsisi. Viime vuosienkin tapahtumien johdosta Suomi tarvitsee oman, näihin oloihin käyttökelpoisen armeijan jatkossakin.Niinpä niin, siis työtahtoa löytyy vain hyvää korvausta vastaan. Näinhän se on muillakin aloilla. Pitäisikö siis puhua isänmaalliseen sävyyn lääkärien lääkitsemistahdosta ja siivoojien siivoustahdosta? Sotilaan työtä on aivan turhaan mystifioitu. Sitä paitsi muillakin aloilla voitaisiin ehkä päästä halvemmalla, jos käytetäisiin pakkotyövoimaa.
Jos tarkkoja ollaan, asepalveluksen suorittamisessa kyse on pääasiassa sosiaalisesta paineesta ja lapsille pakkosyötetystä arvomaailmasta. Useimmat eivät saa ideaa itse.
Esimerkkinä mainittakoon, että Venäläisten harrastama Baltian maiden ilmatilan räikeä loukkaaminen päättyi kun NATO otti homman haltuun järjestämällä jatkuvan päivystyksen hävittäjäparven muodossa. Eri NATO maat osallistuvat vuorotellen tuohon päivystykseen omilla koneillaan. Siihen saakka Baltiassa ei ollut tarpeellista pelotetta Venäläisille. Nyt on.