SM-Liiga 2011 - 2012

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Tuomas Huhtanen ja Jussi Pesonen Lukkoon. Morrison halusi purkaa sopparinsa.
Nojjoo, siinäpä on kannattajalla purtavaa.

Huhtanen lienee kova poika huhkimaan kaukalossa, mutta tulostakin pitäisi tulla. Työmies. Korvannee Helsinkiin mahdollisesti suuntaavan Miikka Tuomaisen?

Pesonen on pelimiehiä, mutta en oikein saa makuani näihin JyP Ht-lähtöisiin pelureihin. Vika on ilmeisesti itsessäni kun mm. Kankaanperä ja Wallinheimo ärsyttävät. Toivottavasti Pesonen onnistuu Lukossa ja korvaa ainakin osan Morrisonin jättämästä aukosta.

Morrisonin toivoin jatkavan, mutta hää taitaa olla sen verran taiteilijaluonne, ettei viihdy näin pienissä ympyröissä montaa vuotta. Yllättävän kauan pelasi Lukossa kyllä. Jos vaikka vertaa netistä löytyviin tilastoihinsa. Melkoista seuranvaihtoa on uransa ollut.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8275
Pekka Tuokkola siirtyy JYPistä KHL:ään

Mahtoikohan Tuokkolalla olla KHL-pykälää sopimuksessaan? Jos oli, niin silloinhan JYP ei saa tästä juurikaan mitää rahaa, mutta jos ei ole pykäliä, niin tulee varmaan ihan tuhdit hillot Venäjältä JYPin kassaan.
Voimassa oleva sopimus oli, ja ilman mitään pykäliä, eli jotain korvausta lienee luvassa. Joutuvat joko ostoksille, ja/tai otetaan juniori remmiin mukaan.

– Nuori Samu Perhonen on todella lupaava kyky. Hän on ikäluokkansa ehdotonta parhaimmistoa Euroopassa. Jos nuoria pelaajia halutaan ajaa sisään ja viedä eteenpäin, hän on yksi erinomainen vaihtoehto meidän tilanteessa.

Perhonen, 18, torjui viime vuonna JYPin A-juniorit SM-kultaan ja hän oli myös mukana Suomen alle 20-vuotiaiden MM-ryhmässä Kanadassa. Perhonen on tällä hetkellä NHL:n Central Scoutingin rankingissa ykkösenä Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelaavista maalivahdeista. Listauksessa arvotetaan NHL-varausta vailla olevia nuoria kiekkoilijoita.

http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/nuori-huippulupaus-jypin-uudeksi-liigaveskariksi/667577
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Ilvekselle huhutaan kovanluokan paluumuuttajaa :thumbup:

Iltalehti.fi sanoi:
Ruotsalaislähde: Ilves saamassa kovan paluumuuttajan
Maanantai 2.5.2011 klo 09.07
Skellefteån urheilujohtajan mukaan Ville Koistinen on palaamassa Tampereelle.

Ville Koistinen on palaamassa tupsukorviin. (JARNO JUUTI)

SAIK-pomo Lars Johansson kertoi hockeyligan.se-sivustolle, että seuran yhteistyö Koistisen kanssa on ohi.
- Koistinen ei tule pelaamaan meillä enää syksyllä. Hän tuli meille yksivuotisella sopimuksella, kun moni pelaajamme oli nuorten MM-kisoissa. Olemme todella tyytyväisiä sitä, mitä hän teki meille. Valitettavasti hän loukkaantui, eikä tule enää palaamaan meille. Käsittääkseni hänellä on asiat jo selvitettynä suomalaisen Ilveksen kanssa, Johansson sanoi.

Koistinen lähti maailmalle aikanaan juuri Ilveksestä.

Johansson vahvisti myös, ettei suomalaishyökkääjä Mikko Lehtonen jatka seurassa.

- Hän odottaa, mitä NHL:stä ja KHL:stä sanotaan. Hän ei ole vielä allekirjoittanut mitään, mutta tiedän, että hänen unelmansa on pelata NHL:ssä, Johansson totesi.

IL
Anttilan menetys TPS:ään vähän harmittaa, Marko oli hyvässä vireessä kauden lopussa mutta toisaalta, ollut vähän "turha" pelaaja Ilveksessä muutoin viime vuodet....
Markolle onnea uran käänteeseen, toivottavasti löytää paikkansa :)

Muutoin joukkue näyttää hyvältä, ei isoja muutoksia kokoonpanossa eli tästä on hyvä jatkaa, nuoriso kehittyy varmasti, ensi kaudesta tulee meille LOISTAVA!!!!
:ahem:
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Varmat lähtijät: Ari Vallin, Martti Järventie, Juha-Pekka Haataja ja Max Wärn. Järventie haluaa palata kotiin Ilvekseen.
Mielenkiintoista jos näin on. Ilves ilmeisesti alkanut kiinnostamaan ihan eri malliin kuin vuosi sitten, toisaalta aina tykännyt Järventiestä, eli siinä mielessä tervetullut lis on jos tämä pitää paikkansa.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Mm. Lindgren ja Petružálek ovat erinomaisen tärkeitä pelureita, mutta molemmilla on mahdollisuus siirtyä muualle.
Toivottavasti pitää kutinsa, ja että meiltä löytyisi paalua Pertun saamiseen takaisin Tampereelle.
Sitten alkaisi olemana paletti kivasti kasassa :ahem:
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Mielenkiintoista jos näin on. Ilves ilmeisesti alkanut kiinnostamaan ihan eri malliin kuin vuosi sitten, toisaalta aina tykännyt Järventiestä, eli siinä mielessä tervetullut lis on jos tämä pitää paikkansa.
Itse toivon että tämä Ilves huhu ei pidä paikkaansa, sillä Järventie pelasi tällä kaudella elämänsä parhaan kiekkokauden. Johti yhdessä Söderholmin ja Kousan kanssa HIFK:n kiekollista peliä puolustuksessa. Vahvasti kuitenkin näyttää siltä, että siirto on toteutumassa. Monien lähteiden mukaan 2-3 muutosta tulossa meidän pakistoon.

Järventie --> Ilves?
Vallin --> ?
Kovanen --> Jukurit?

Vallinille on korvaaja jo hommattu ja se on Mikko Jokela. Oli jo HIFK:n päätösristeilylläkin mukana yhdessä Jere Karalahden kanssa. Eikä sekään taida olla mikään salaisuus, että IFK yrittää kaikin keinoin saada vieläkin Jereä Espoosta pois. Jokela korvaa Vallinin ja Jere Järventien? Kelpaisi minulle.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Itse toivon että tämä Ilves huhu ei pidä paikkaansa, sillä Järventie pelasi tällä kaudella elämänsä parhaan kiekkokauden. Johti yhdessä Söderholmin ja Kousan kanssa HIFK:n kiekollista peliä puolustuksessa. Vahvasti kuitenkin näyttää siltä, että siirto on toteutumassa. Monien lähteiden mukaan 2-3 muutosta tulossa meidän pakistoon.

Järventie --> Ilves?
Vallin --> ?
Kovanen --> Jukurit?

Vallinille on korvaaja jo hommattu ja se on Mikko Jokela. Oli jo HIFK:n päätösristeilylläkin mukana yhdessä Jere Karalahden kanssa. Eikä sekään taida olla mikään salaisuus, että IFK yrittää kaikin keinoin saada vieläkin Jereä Espoosta pois. Jokela korvaa Vallinin ja Jere Järventien? Kelpaisi minulle.
Kyllähän tuommonen kuvio kelpais tännekin. Järventieltä tosiaan hyvä kausi allakin vielä...
Jeren ostamiseen uskon myös, eiköhän tota yritetä punapaitaan edelleen saada vaikka väkisin...

Mistäs tuo MJ-huhu muuten on lähtösin? En pikasella googletuksella löytänyt sitä meinaan....
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Jokela huhu on pyörinyt jo pidempään. Alunperin taisi lähteä jatkoajan Jokereiden puolelta ja sitten siitä on kuulunut myös muista suunnista. Snickersin ja koffin sivuille kirjottava Uuge Kojola muun muuassa uutisoi siitä, että HIFK on tehnyt sopimukset Eero Somervuoren, Miikka Tuomaisen ja Mikko Jokelan kanssa. Uuge kuuluu niihin jonka lähteet eivät ole käytännössä ikinä pettäneet. Muun muuassa viime vuonna uutisoi jo pari viikkoa ennen HIFK:n tiedotustilaisuutta, että Peltonen, Riksman ja Kousa ovat uudet hankinnat ja paikkaansa piti. Tammikuussa uutisoi Hyvösen tehneen sopparin ja samana päivänä tuli vielä tiedotus. Julkistaa aina myös IFK:n kokoonpanot ennen kun ne tulee SM-Liigan tai IFK:n sivuille.

Saman lähteen mukaan IFK on tehnyt myös jatkosopimuksen Liivikin, Pöystin, Nyholmin ja Petteri Wirtasen kanssa.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Toivottavasti pitää kutinsa, ja että meiltä löytyisi paalua Pertun saamiseen takaisin Tampereelle.
Sitten alkaisi olemana paletti kivasti kasassa :ahem:
Pertun seura Euroopassa on Lukko. NHL kortti hällä on, jota toivottavasti ei katso. KHL on ehkä mahdollinen, mutta lausuntoihinsa perustuen epätodennäköinen. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä ryssäliiga tarjoaa, joten varauksella kirjoittelen.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Pertun seura Euroopassa on Lukko.
Ilveksestä lähtösin kuitenkin, ja tosiasia on että Ilves on joukkueena paljon kiinnostavampi kuin vuosi sitten.
Ja ainahan asiaa voi toivoa, eikä tässä lajissa mitään oo hakattu kiveen ;)

Dev: kiitoksia, mennyt ihan ohi tuo :)
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ei tainnut vielä olla täällä, että Armia teki kahden vuoden jatkon Poriin.

Koulu loppuun ja NHL:ään?
 

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Ei tainnut vielä olla täällä, että Armia teki kahden vuoden jatkon Poriin.

Koulu loppuun ja NHL:ään?
Koulu loppuun, Armeijaan Säkylään, sen jälkeen mielessä ehkä jatko Aalto- tai Yhdysvaltain yliopistoon sitten yliopistovuosien jälkeen vasta NHL:ään. Tie on tasan samanlainen kuin Christian Ruutun tie noin 30 vuotta sittenkin oli. Armia seuraa tarkasti Christian Ruutun suureen ässäkasvattien kantakirjaan piirtämiä jälkiä. Krisuhan teki niin että hylkäsi neljä hyvää sopimusehdotusta Buffaloon ja vasta sen neljännen jälkeen toimitusjohtaja Scotty Bowman hermostui ja sanoi ettei mahdollisuuta enää tulisi. Scotty lupasi kuukautta myöhemmin kuitenkin niin kauhean suuren summan rahaa siitä että Krisu tulisi Buffaloon. Silloinhan varaukset eivät vanhentuneet koskaan. Seuraan tultuaan Krisu pärjäsi siellä ns "kohtuullisen hyvin.". NHL-varaus tulee 2012, koska Joppe on sitä ikäluokkaa jonka oikea varausikä on vasta 2012 kesällä, tosin tässä on se mutta että CBA eli NHL:n työehtosopimus loppuu kesällä 2012 ja uudesta ei olla edes vielä neuvoteltu. Koko NHL:n nykymuotoinen olemassa olo on vaakalaudalla niissä neuvotteluissa.
 
Viimeksi muokattu:

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Marek Zidlicky onnitteli IFK-joukkuetta mestaruudesta:

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Marek+Zidlicky+Onnea+HIFK/1135265854595



Mies pelaa nykyään Minnesotassa. Kiva, jos Mi Granlund pääsee Wildiin jakamaan IFK-muistojaan Marekin kanssa. Tulevaisuuden mestarijoukkue tuo Minnesota, kunhan vain ylipalkattu turhake Mikko Koivu saataisiin tuuritreidattua johonkin oikeaan liideriin.
NHL:n CBA loppuu 2012 joten ei sitä Koivua kannata treidata yhtään mihinkään ennen kauden 2012-13 peruuttavaa Lock-Outia. Koivu sopisi kuin nenä päähän johonkin Philadelphia Flyersiin, tulevaisuudessa NHL on yhä enemmän isojen ja vahvojen voimahyökkääjien ja muutaman Eurooppalais tähden sarja. Mikko on 28, Tuomo Ruutu 28, he ovat parhaassa iässä kiekkoilijoina. Tosin Robert Earle "Bobby, Clarkie" Clarke, sai Stanley Cup voittonsa jo 25 ja 26 vuotiaana. Oli historian nuorin kapteeni Stanley Cup mestarina aikanaan. Bobby Clarke taisteli kaukalossa antaumuksella, mutta suurimman taistelunsa hän on 8-vuotiaasta asti käynyt diabetesta vastaan. Bobby Clarke oli ensinmäinen Diabetesta sairastava NHL-supertähti. Mies joka antoi taudille kasvot, että ammattijääkiekkoilija voi sairastaa tätä sairautta ja silti olla maailman paras lajissaan. Bobby Clarke vieläpä pelasi ilman kypärää, ja juuri hän aloitti maalin takana pelaamisen, ei Wayne Gretzky. Gretzky matki Bobby Clarkelta maalin takana kiekon pitämisen. Toimisto "oli alunperin Clarkie's post."
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Koulu loppuun, Armeijaan Säkylään, sen jälkeen mielessä ehkä jatko Aalto- tai Yhdysvaltain yliopistoon sitten yliopistovuosien jälkeen vasta NHL:ään.
Katotaan nyt, saako Joppe edes lukion loppuun ennen kuin aletaan yliopistosta puhella. Ja varaushan Joppella on edessä jo tänä kesänä. 18v tulee mittariin 31.5.
 

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Katotaan nyt, saako Joppe edes lukion loppuun ennen kuin aletaan yliopistosta puhella. Ja varaushan Joppella on edessä jo tänä kesänä. 18v tulee mittariin 31.5.
Katsotaan nyt ensin monesko kierros ja kuka varaa. Paul Holmgren ja Flyers todennäköisesti, ykköskierros toisi suoran sopimuksen. Mutta on myös mahdollista että Joppe varataan toisella tai kolmannella kierroksella mikä sekään ei ole huono sijoitus. Armeija täytyy joka tapauksessa käydä pois, ennen NHL-uraa. Ja uralle täytyy olla vara suunnitelma, jos vaikka tulee. Loukkaantuminen joka lopettaa uran, ennen aikojaan. Seuraava vuosi on myös se "toinen liigavuosi" joka monesti on todella vaikea. NHL:n tulevaisuus on kuitenkin katkolla 2011-12 lopussa kun CBA loppuu. Ja uudesta ei ole edes neuvoteltu vielä.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Katsotaan nyt ensin monesko kierros ja kuka varaa. Paul Holmgren ja Flyers todennäköisesti, ykköskierros toisi suoran sopimuksen. Mutta on myös mahdollista että Joppe varataan toisella tai kolmannella kierroksella mikä sekään ei ole huono sijoitus.
Jos ennakot pitävät ollenkaan paikkansa, niin Joppe tulee menemään sijan 10 tienoilla. Ensimmäisellä kierroksella varmasti. On äärimmäisen epätodennäköistä, että Joppe olisi varaamatta - ilman treidiä - kun Philadelphia tulee vuoroon.

Armeija täytyy joka tapauksessa käydä pois, ennen NHL-uraa.
Ei tarvitse, katso vaikka Mikko Koivua, joka on armeijassa parhaillaan.

Ja uralle täytyy olla vara suunnitelma, jos vaikka tulee. Loukkaantuminen joka lopettaa uran, ennen aikojaan.
Kuinka moni nuori lupaus oikeasti on näitä varasuunnitelmia noudattanut? Siis Joppeakin vähemmän lupaavat pelaajat useimmiten päättävät panostaa pelkkään jääkiekkoon. Poikkeuksia on, mutta harvassa ovat.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Espoon Bluesiin seuraavat pelimiehet:

Teemu Ramstedt, HIFK
Kristian Kuusela, Kärpät
Tommi Huhtala, Ässät
Petri Koivisto, Kärpät
Mika Norja, Kiekko-Vantaa

alkaa olemaan aika hyvännäköinen nippu Espoolla kasassa. :eek!:

Kähkönen - Ramstedt - Kuusela
Huhtala - Miettinen - Lammassaari

:thumbup:

Tämän päivän Hufvudstadsbladet kertoo Mikko Jokelan ja Kim Hirschovitsin siirtyvän ensi kaudeksi HIFK:hon. Jokelat, Somervuoret ja Tuomaiset oli jo tiedossa, mutta Hirschovits tulee kyllä aika puskista. Nybondas ei kommentoi näitä huhuja millään tavalla. Koko joukkue julkaistaan 23.5.

Olisko tiedotustilaisuuden anti: Hirschovits, Somervuori, Jokela, Tuomainen + Useat jatkosopimukset. Jotain puhetta on ollut myös Oskar Osalan liittymisestä jengiin, mutta nämä on taas näitä joihin uskon vasta sitten kun näen. Olisi muuten aika nannaa, jos Hirso tulisi sisään ja Granlund jatkaa. Sentterit Granlund, Hirso, Wirtanen ja Liivik. Nam nam. Noh, ei nuolaista ennen kuin tiapahtaa.
 
Ylös