Nokian tulevaisuus

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Laittappaskin perusteellisempaa rapoa tulemaan kun olet räplännyt kapulaa enemmän ja tutustunut "ekojärjestelmään".
Toki.

Tähän menenssä positiivisesti yllätti kosketusnäytön toiminta, tuntuis toimivan todella sulavasti. Samoin olin yllättynyt siitä, ettei tuo 710 ollut sittenkään ihan niin halvan tuntuinen muovipalikka kuin etukäteen pelkäsin, takakannessa on lisäksi semmonen lievän kuminen tuntuma, mikä lisää mielestäni oleellisesti käteensopivuutta.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kävin eilen hakemassa vaimolle tommosen, sunnuntaina sit selviää oliko mahdollisesti vikaostos. No risk no fun :eek:

Näköjään joutuu leikkelemään sim-korttiakin (tai vaihtoehtoisesti hommaamaan operaattorilta uuden micro-simin), että saa sen tohon Nokiaan.

229 euroa makso. Oli näköjään alunperin Ranskan markkinoille tarkoitettu laite, sillä kun latasin akun täyteen, käynnistyi laite ja kaikki oli ranskaksi, samoin pakkauksen päällä oli joku tarra, jossa luki jotain ranskaksi. Noh, löyty onneksi valikosta kohta, josta sain muutettua kielen saksaksi.
Eikö siellä ole itävaltaa kielivalikossa?:confused:
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Mulla oli ekassa puhelimessani, Benefonissa, kielivaihtoehtoina mm. stadin slangi ja savo. Oli siinä vielä jotain muitakin murteita.

Kakaranahan se oli suurta hupia vaihtaa kieli joksikin ihan oudoksi, ja sitten katsoa, että löysikö sen oikean valikon, mistä sai vaihdettua kielen taas suomeksi. Nykyäänhän kaiken maailman kuvakkeet valikoissa on pilanneet tuonkin huvin.
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Oopee, sitten muuten kun ihmettelet vaimon kanssa yhteystietojen siirtoa. Niin puhelimessa on esiasennettuna "yhteystietojen siirto" -niminen softa (ainakin täällä), löytyy myös marketplacesta.

... olen muutamaa tapausta FB:ssä neuvonut tuon tiimoilta!
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Oopee, sitten muuten kun ihmettelet vaimon kanssa yhteystietojen siirtoa. Niin puhelimessa on esiasennettuna "yhteystietojen siirto" -niminen softa (ainakin täällä), löytyy myös marketplacesta.

... olen muutamaa tapausta FB:ssä neuvonut tuon tiimoilta!
Selailin ohjekirjaa ja löysin jo tuon. Toimii näköjään bluetoothin avulla, tosin mulle jäi hieman hämärän peittoon, että miten tuo toimii, jos mulla on vain yksi sim-kortti. Eeikö noi vanhat nokialaiset herjaa heti, jos ei ole sim-korttia sisällä eivätkä päästä edes etiäpäin (esim. aktivoimaan bluetoothin) vai muistanko väärin?
 
Viimeksi muokattu:

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä

Kyllä pääsee sisään nykyään ilman SIM-korttia. Aivan vanhimmat eivät päästä.

Mutta eihän sillä ole merkitystä mikä SIM-siellä on sisällä. Ja jos kerran aiot silpoa sen SIM-kortin, niin siirtyyhän ne tiedot sitäkin kautta.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Kyllä pääsee sisään nykyään ilman SIM-korttia. Aivan vanhimmat eivät päästä.

Mutta eihän sillä ole merkitystä mikä SIM-siellä on sisällä. Ja jos kerran aiot silpoa sen SIM-kortin, niin siirtyyhän ne tiedot sitäkin kautta.
Juu muistan, että aikoinaan ei päässyt, siksipä juuri kysyin. Harvemmin tulee tuota ominaisuutta testattua, joten nykytilanteesta en ollut tietoinen.

Jos laite on sim-lukittu (kuten vaimon vanha Nokia), niin sillä on aika suurikin merkitys, mikä sim-kortti on sisällä, tosin mun duunipuhelimen sim-kortin pitäis oikeastaan toimia tuossa vaimonkin härpäkkeessä. Lumiaan vois tietty tunkea minkä kortin tahansa, koska ei ole lukittu.

Periaatteessa tiedot toki siirtyvät sim-kortinkin kautta, mutta sim-kortille ei tallennu (ainakin aikaisemmin oli näin) kaikki kontaktietiedot vaan ainoastaan ne sim-standardin mukaiset. Lisäksi saattaa tietoja (koska liian pitkiä) pilkkoutua jne. Been there, done that.

Mutta kokeillaan tuolla bluetoothsiirrolla aluksi :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Periaatteessa tiedot toki siirtyvät sim-kortinkin kautta, mutta sim-kortille ei tallennu (ainakin aikaisemmin oli näin) kaikki kontaktietiedot vaan ainoastaan ne sim-standardin mukaiset. Lisäksi saattaa tietoja (koska liian pitkiä) pilkkoutua jne. Been there, done that.
Aivan, minullahan taisi olla vielä kaikki kontaktit muotoa Etunimi+puhelinnumero :D Nyt tosin kun voi ne netissä kirjoittaa uusiksi (ja linkata FB:hen) niin on koko yhteystiedot sitten kaikista
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Nokian tulevaisuutta käsittelevästä toikista tuli ilmainen ja nopeampi help desk kuin Nokian oma.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Nokian tulevaisuutta käsittelevästä toikista tuli ilmainen ja nopeampi help desk kuin Nokian oma.
Äläs nyt. Nokian tulevaisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, saako OoPee siirrettyä yhteystiedot vanhasta Nokialaisesta uuteen. Elämme jännittäviä aikoja.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Äläs nyt. Nokian tulevaisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, saako OoPee siirrettyä yhteystiedot vanhasta Nokialaisesta uuteen. Elämme jännittäviä aikoja.
Raskas taakka harteilla, kyseessä ei ole vain Nokian vaan koko Suomen tulevaisuus :(
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Äläs nyt. Nokian tulevaisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, saako OoPee siirrettyä yhteystiedot vanhasta Nokialaisesta uuteen. Elämme jännittäviä aikoja.
Osittain joo. Kyllähän OoPee ne siirrettyä saa, se on selvä. Nyt vaan auditoidaan sitä onnistuuko se niiltä massoilta joita Nokia toivoo uuden Lumiansa käyttäjiksi :thumbup:
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
OooPee!

Kaipailen rapoa sen Lumian käyttöönotosta ja tietoja siitä miten palvelut toimii?
 
Ylös