Nokian tulevaisuus

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Tulikin mieleen, että kun nämä Samsung ja HTC esittelivät omat luurinsa, niin olihan Nokian pakko laittaa omansakin esille. Yhteistä niillä on, ettei yksikään ole ilmoittanut myyntiaikoja ja syynä on se, että Microsoft pitää oman Windows Phone 8-julkaisua 29.10.

Tuota vähän pelkään, ettei vaan M$ vaan paskanna tätä pystyyn vaan siirrättää myöhemmäksi. Oikeastaan ne käyttöjärjestelmien julkaisut olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin ja jouduttiin siirtämään ne myöhemmäksi, mikä selittää sen, miksi valmistajat julkaisivat luurit jo valmiiksi mutta ei myyntiaikoja.

Tuntuvat rangaistukset ovat kovat, jos lähdetään paljastamaan ennen julkistuksia. En ihmettele lainkaan, kun ei ole inahdettu juuri lainkaan esmes. Windows 8:sta. Tuntuu olevan vähän samaa tyyliä kuten nVidia, AMD, Intel, joilla on tiukat NDA-ehdot.
Minusta ainoa outo asia on se, että Nokia esittelee uudet puhelimensa ja sitten niitä ei ole saatavissa herran aikoihin. Kukaan ei vielääkään tiedä varmasti koska uudet Lumiat tuelvat saataville vaikka julkistustilaisuus oli jo helvetin kauan sitten.

Typerää touhua valmistajalta jonka pitäisi nyt oikeasti tuoda markkinoille toimintansa pelastavia malleja :nope:
 
Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970

Onko tietoa, että ilmoittivatko Samsung ja HTC omien luurien myyntipäiviä? Käsittääkseni kukaan ei saa ilmoittaa etukäteen päivämääriä ennen Microsoftin omaa WP8-julkaisua.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Minusta ainoa outo asia on se, että Nokia esittelee uudet puhelimensa ja sitten niitä ei ole saatavissa herran aikoihin. Kukaan ei vielääkään tiedä varmasti koska uudet Lumiat tuelvat saataville vaikka julkistustilaisuus oli jo helvetin kauan sitten.

Typerää touhua valmistajalta jonka pitäisi nyt oikeasti tuoda markkinoille toimintansa pelastavia malleja :nope:
Mä vähän arvelen ettei mikkipehmeä ole saanut vielä sitä kasia toimimaan edes kehnosti ja sen takia niitä hupelimia ei voi päästää myyntiin.

Nuo julkistuksethan tehdään ensisijaisesti jälleenmyyjiä varten, jotta saataisiin ennakkotilauksia.

Pidän kuitenkin Nokialta jokseenkin käsittämättömänä mogana ripustautua yhteen käyttöjärjestelmään, ei se ainakaan sen etua palvele.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Mä vähän arvelen ettei mikkipehmeä ole saanut vielä sitä kasia toimimaan edes kehnosti ja sen takia niitä hupelimia ei voi päästää myyntiin.
Sillä ei minusta ole paskankaan merkitystä onko tuo viiväke kiinni Nokiasta itsestään vai siitä, että Microsoft on sössinyt.

Ei se kuluttajia kiinnosta miksi tuo homma kusee. Vain se kiinnostaa, että se kusee.
 
Oletko lukenut?

http://taskumuro.com/artikkelit/nokia-meegon-tarina
 
mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Mä vähän arvelen ettei mikkipehmeä ole saanut vielä sitä kasia toimimaan edes kehnosti ja sen takia niitä hupelimia ei voi päästää myyntiin.

Nuo julkistuksethan tehdään ensisijaisesti jälleenmyyjiä varten, jotta saataisiin ennakkotilauksia.

Pidän kuitenkin Nokialta jokseenkin käsittämättömänä mogana ripustautua yhteen käyttöjärjestelmään, ei se ainakaan sen etua palvele.
Jos käyttis olisi omassa hanskassa, niin silloin voisi olla perusteltua, muttei nyt. Elop on M$:n talutusnuorassa munistaan kiinni.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Jos käyttis olisi omassa hanskassa, niin silloin voisi olla perusteltua, muttei nyt. Elop on M$:n talutusnuorassa munistaan kiinni.
Edelleen ei kiinnosta. Vain se kiinnostaa miksi Nokian julkistamistilaisuus oli miljardi vuotta sitten mutta puhelimia ei ole kaupoissa vieläkään.

MIKSI EI?

Haluaako firma tehdä itsarin?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Sillä ei minusta ole paskankaan merkitystä onko tuo viiväke kiinni Nokiasta itsestään vai siitä, että Microsoft on sössinyt.

Ei se kuluttajia kiinnosta miksi tuo homma kusee. Vain se kiinnostaa, että se kusee.
Jos olisit lukeneut koko kommentin, niin olisit ehkä huomanut mun sanoneenjulkistuksia tehtävän ensisijaisesti jälleenmyyjiä varten. Ihan vastaavasti Nokian lisäksi myös muut kasia käyttävät eivät pysty julkaisemaan myyntiintulopäivää. Tottakai se on paska juttu ja osoittaa ongelman yhteen ulkopuoliseen toimittajaan ripustautumisessa.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Edelleen ei kiinnosta. Vain se kiinnostaa miksi Nokian julkistamistilaisuus oli miljardi vuotta sitten mutta puhelimia ei ole kaupoissa vieläkään.

MIKSI EI?

Haluaako firma tehdä itsarin?
KOSKA WINDOWS PHONE 8:AHDEKSAA EI OLE VIELÄ JULKAISTU! OLISI AIKA TURHA MYYDÄ PELKKIÄ PUHELIMIA ILMAN SOFTAA. SIKSI! YHDEKSÄN PÄIVÄN PÄÄSTÄ JULKAISTAAN WP8. LUMIAT TULEE MYYNTIIN 6 PÄIVÄÄ SEN JÄLKEEN.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Vaikka Nokian uudet WP-8 luurit olisivat kuinka hyviä niin niiden aika vaan meni jo. Niitä olisi ihmisten pitänyt kyetä ostamaan jo pari kuukautta ja myynnin olisi pitänyt olla 10 miljoonaa.

Mutta mikä on tilanne?

Tilanne on se, että noita vitun luureja ei ole vieläkään kaupoissa.

Aika meni jo. Homma on förbii.

Harmi ja ikävä.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Oikeesti, mitä vittua? Parissa kuukaudessa lippulaivatuote on vanhentunut ja mennyttä kalua?

Miten vitussa omanalogolla voidaan silti myydä samaa pakettia vuodesta toiseen ilman sen vanhentumista?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Vaikka Nokian uudet WP-8 luurit olisivat kuinka hyviä niin niiden aika vaan meni jo. Niitä olisi ihmisten pitänyt kyetä ostamaan jo pari kuukautta ja myynnin olisi pitänyt olla 10 miljoonaa.

Mutta mikä on tilanne?

Tilanne on se, että noita vitun luureja ei ole vieläkään kaupoissa.

Aika meni jo. Homma on förbii.

Harmi ja ikävä.
Miten vitussa niitä voisi olla kaupoissa, jos jälleenmyyjille ei olisi ennakkoon niitä julkaistu ja käyttöjärjestelmää ei olisi saatavissa?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Oikeesti, mitä vittua? Parissa kuukaudessa lippulaivatuote on vanhentunut ja mennyttä kalua?

Miten vitussa omanalogolla voidaan silti myydä samaa pakettia vuodesta toiseen ilman sen vanhentumista?
Applella on siinä suhteessa helpompaa, että niillä on oma käyttis jolloin ne tietää varmemmin milloin tuote on myytävissä.

Kuinka monta viikkoa ennen kauppoihin tuloa apple julkistaa omat tuotteensa?
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Miten vitussa niitä voisi olla kaupoissa, jos jälleenmyyjille ei olisi ennakkoon niitä julkaistu ja käyttöjärjestelmää ei olisi saatavissa?
En tiedä.

Julkistamistilaisuus olisi kuitenkin pitänyt ajoittaa siten, että hyvin nopeasti sen jälkeen luureja olisi ollut kuluttajille tarjolla (Apple kykenee tähän kerrasta toiseen).

Nyt homma kusi kintuille ja uusien Lumioiden odotuksesta muodostui koominen juttu.

Nykypäivänä nopeat syövät hitaat mobiilimarkkinoilla.

Ja Nokia on nyt superhidas......
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Julkistamistilaisuus olisi kuitenkin pitänyt ajoittaa siten, että hyvin nopeasti sen jälkeen luureja olisi ollut kuluttajille tarjolla.
Kun tuote pitää ensin myydä jälleenmyyjille ja sitten vielä kuluttajille, niin tuossa on pienehkö ristiriita, vastaavasti se lanseerausajankohta pitää päättää kuukausia ennen, jotta tuotanto voidaan aloittaa. Ihan samassa tilanteessa on muutkin wp8 valmistajat.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Julkistamistilaisuus olisi kuitenkin pitänyt ajoittaa siten, että hyvin nopeasti sen jälkeen luureja olisi ollut kuluttajille tarjolla (Apple kykenee tähän kerrasta toiseen).
Noh Apple on mun käsittääkseni julkaissut tuotteitaan kuukausia ennen niiden markkinoille tuloa ja tuotteiden ensimmäisestä myyntipäivästä on rakennettu älytöntä hypeä, jolla on saatu ihmisiä jonottamaan kauppojen ovella parikin vuorokautta.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Noh Apple on mun käsittääkseni julkaissut tuotteitaan kuukausia ennen niiden markkinoille tuloa ja tuotteiden ensimmäisestä myyntipäivästä on rakennettu älytöntä hypeä, jolla on saatu ihmisiä jonottamaan kauppojen ovella parikin vuorokautta.
Oleellista tässä ei ole Apple vaikka kaikilla on pakonomainen tarve puhua Applesta.

Oleellista on se, että Nokia ei ole kyennyt tuomaan markkinoille julkaisemiaan tuotteita. Piste.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Komppailen JPS:ää.

Omalla alallani uutuudet julkistetaan nyt syksyllä, niistä nostatetaan hypeä ja hätäisimmille niitä myydään jo ennakkoon parin promokuvan perusteella. Alkuvuodesta sitten alkaa tuotteita vasta tulemaan edes näytille myymälöihin.

Toki kyseessä on täysin eri volyymin ja ostoperustein hankittava tuote, mutta kuitenkin. Lanseeraustilaisuuden ja myyntiintulon välillä oleva käppi ei ole sattumaa.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Applella on sen verran vahva markkina-asema ja brändi, että se voi odotuttaa kuluttajia ja jälleenmyyjiä mielin määrin nimenomaan tuotejulkaisun suhteen. iPhone 4S:n ja 5:den julkaisujen välillä taisi kestää liki vuosi hiljaiseloa, vaikka toki ennen julkistusta puhelimesta olikin jo vuotanut aika paljon tietoa.

Nokialla on varsinkin jenkkimarkkinoilla sen verran surkea asema, että tuotetta on pakko rummuttaa ja pitää esillä jo etukäteen. Se on aika vaikeaa, jos itse tuotetta ei julkisteta lainkaan...
 
Ylös