Blåfieldin tulkinta on oikeansuuntainen. Kaikille on selvää, että sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto vaativat demokraattisen hyvinvointivaltion arvojen palautusta – heikoimpien aseman parantamista, verotuksen progression lisäämistä ja palvelujen parantamista. Vaikka molemmat puolueet ovat kestävyysvajeen nimissä valmiita hyväksymään myös joitakin säästö- ja leikkaustoimia, kilpailukykyvaltioprojektin edellyttämä eriarvoistaminen ja julkisen sektorin alasajo eivät enää saa tukea.
Blogista poimittua. Otetaanpa pari kohtaa.
'kilpailukykyvaltioprojektin edellyttämä eriarvoistaminen' Mitähän tällä tarkoitetaan? Onko kyse siitä, että kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi kenties joudutaan esim. heikentämään työntekijän turvaa tai jopa laskemaan palkkoja jossakin tilanteessa? Oletetaan että näin olisi. Mitkä olisivat vaihtoehdot edellisille toimenpiteille? Eroammeko eurosta, jotta voimme devalvoida itsemme taas kilpailukykyiseksi vai annammeko vain teollisuuden siirtyä pikkuhiljaa Suomesta kokonaan pois?
'julkisen sektorin alasajo' Käsittääkseni julkinen sektori on paisunut kuin pullataikina, joten puheet alasajosta ovat vähintäänkin outoja. Oikeampi väite olisi, että miksi peruspalvelut- ja turva on alasajettu, mutta julkinen sektori on vain kasvanut? Trendi on, että raha menee johonkin muuhun kuin suoraan palveluihin. Ehkä julkinen sektorimme ei kaipaa alasajoa vaan uudelleen järjestelyä ja priorisointia.
