Vuosia sitten on jo kehitetetty sellaisia kosketusnäyttöjä joihin saa oikean näppäimen tuntuman. Näytöt on sellaisia joihin pystyy luomaan esimerkiksi kiven tuntuman tai ihan minkä tahansa pinnan. Noiden tekniikka ei ole vielä tarpeeksi pitkällä massakäytäntöön, mutta ne tulee eikä norminäppikselle ole tällöin mitään käyttöä. Kandee uskoa niihin insinööreihin, eikä haikailla vanhan perään kun on parempaakin tulossa.
Edit: Esimerkiksi tollainen
http://senseg.com/
Kannattaa kuitenkin muistaa se, että kaikkeen mitä sanotaan ei kannata uskoa, koska aina löytyy niitä ihmisiä jotka tieten tahtoen kertovat liioiteltuja tarinoita sekä täysiä valheita ja tämä pätee myös insinöörien puheisiin.
Samalla kun tehdään kosketusnäytöllisiä puhelimia niistä tehdään koko ajan pienempiä, joten yritä siinä sitten mitään kirjoitella kun sormi osuu pienelle näytölle ahdetun virtuaalisen näppäimistön takia samanaikaisesti vähintään neljään kirjaimeen.
Sitä paitsi tässä on mielestäni unohdettu kaiken kosketusnäyttövillityksen keskellä se tosiasia, että puhelimella pitäisi myös pystyä tekemään sitä mitä varten se alunperin on kehitetty eli soittamaan ja vastaanottamaan puheluita.
Mitä taas tulee siihen, että parempaa on tulossa niin joskus se mikä näyttää paremmalta ei toimikaan käytännössä ja siksi joudutaan palaamaan takaisin siihen mikä todistettavasti toimii.
Minua suoraan sanoen huvittaa se, että monet joidenkin on pakko saada uutuustuote heti kun se tulee markkinoille ja sitten kuukauden sisällä ostohetkestä ollaan valittamassa siitä, että uutuustuote on täynnä vikoja vaikka hyvin pitäisi olla tiedossa se, että kehittämisen myötä uutuustuotteesta saadaan myöhemmin markkinoille toimivampia versioita.