Onkohan F1-Forum tullut nyt jonkinlaiseen kohtaan, jossa olisi ihan oikeasti pitäis vähän funtsia, että miten jatkettaisiin tästä. Jotenkin tuntuu siltä, että varsinkin viime aikoina Vapaan puolella on paska osunut tuulettimeen aika pahasti, siis ei sillä, että täällä koskaan olis mitenkään kovatasoista tarinaa ollut, mutta nyt tämä on tälläistä järkyttävää vittuilua ja uusien toikkien tekemistä vanhan pohjalta. Ja koko ajan on tuolla Ylläpitopuolella trafiikkia modeille valittamisesta. Muistaakseni siellä ei viime vuonna todellakaan ollut päivittäistä postailua.
Sitten teitenkin päästää ikuisuusasiaan, eli tuohon meidän ei-foorumipuoleen, eli etusivuun. Joo, Antilla on varmaan muutakin tekemistä, mutta eikö se olisi myös mainosmiljuunien kannalta parempi, jos siitä saataisiin jotenkin edes päiviteltyä, ihan vaan vaikka vapaaehtoispohjalta.