Sue_me
Well-known member
- Liittynyt
- 1.8.2005
- Viestit
- 27848
Esim. Berijaan on onneksi kuitenkin vielä matkaa. :dunno:
Esim. Berijaan on onneksi kuitenkin vielä matkaa. :dunno:
No ainaskin se että kesäaika on ihan turha. Ja olis mulla muitakin mielipiteitä mutta kun nyt en kerkiä edesMielipiteitä?
Joo kesäaika on kyllä ihan perseestä.No ainaskin se että kesäaika on ihan turha. Ja olis mulla muitakin mielipiteitä mutta kun nyt en kerkiä edes
Tällainenkin tänään.Eikä ollut edes Itä-Suomen hovioikeus.
Sitä mitä yksi edellä, muut perässä. :nope:
Harvinaista, että nimi mainitaan. Sille on tosin syynsä - luulen.Mies raiskasi kahdesti, vankilaan kolmeksi vuodeksi
Perjantai 30.9.2011 klo 14.11
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut noin kolmikymppisen miehen kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen kahdesta raiskauksesta.
Lisäksi hän sai tuomion yhdestä pahoinpitelystä. Sen sijaan syyte yhdestä raiskauksen yrityksestä kaatui.
Rikokset ajoittuvat touko-heinäkuulle Itä-Helsingissä. Syytteen mukaan mies oli kummassakin raiskauksessa tarttunut uhriinsa takaapäin ja uhannut väkivallalla. Mies on itse kiistänyt kaikki teot, mutta oikeus piti uhrien kertomuksia uskottavampana. Oikeuden mielestä miehen teot ovat ainakin jollain lailla suunniteltuja, mutta uhrit olivat valikoituneet sattumalta.
Finley Gana Fonkenmun määrättiin korvaaman uhreilleen yhteensä noin 16 000 euroa.
STT
Muistaakseni sääntö on, jos tuomitaan yli kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen, niin nimi voidaan julkaista.Tällainenkin tänään.
Harvinaista, että nimi mainitaan. Sille on tosin syynsä - luulen.
Ruotsissa oli aikoinaan ollut tällainen tapaus, jossa kaksi miestä murtautui vanhuksen kotiin, ryöstivät ja tappoivat hänet. Alempi oikeusistuin tuomitsi taposta, mutta ylemmässä oikeusistuimessa nämä kaksi rikollista syyttivät toisiaan. Oikeus ei pystynyt todistamaan kumpaakaan syylliseksi tappoon, joten tuomiota siitä ei tullut. (Ulkomuistista kirjoitettu. Kirjoitan tarkan version, kun luen artikkelin uudelleen.)
Luulin nimen perusteella että tämä on jokin suomalainen nimensä muuttanut, mutta pikainen googletus paljastikin ihan muuta, ei sinänsä kovin yllättävää tietoa.Tällainenkin tänään.
Harvinaista, että nimi mainitaan. Sille on tosin syynsä - luulen.
THL: Lapset pois television äärestä loton ajaksi
julkaistu tänään klo 13:43, päivitetty tänään klo 13:53
Suomalaiseen lauantaiperinteeseen kuulunut lottoarvontojen seuranta voi jättää pahoja jälkiä perheen pienimpiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Saini Mustalampi pitää arveluttavana sitä, että kotona hartaasti kokoonnutaan lottolähetyksen ääreen ja sitten hihkutaan, kun tulee osuma kohdalle.
Radio Suomen Ajantasassa haastatellun Mustalammen mukaan kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa kulttuuriin, mikä myös säätelee nuorten rahapelaamista ja niistä koituvia haittoja.
- Pitää muistaa se tärkeä asia, että jos perheen perinteisiin ovat kuuluneet lauantai-illan rahapelisessiot nykyisten jättipottien äärellä, niin niitä ei saa enää alle 18-vuotiaiden kanssa harrastaa. Tämä koskee kaikkea rahapelaamista.
Eivätkö lapset saa katsoa televisiota, kun lottopallot pomppivat?
- Kyllä ne tietysti katsoa voivat. Mutta voi tietysti miettiä, että siihen liittyy kovin suuria emotionaalisia kokemuksia siellä kotona, vastaa Saini Mustalampi.
Perheen viihdykkeeksi ei kelpaa rahapeli
Mustalammen mukaan jos lotolla on iso merkitys perheen arjessa, se jättää emotionaalisen jäljen.
- Itse en lähtisi rakentamaan perheen yhteistä viihdykettä rahapelien ympärille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjesti tänään perjantaina seminaarin, jossa käsiteltiin nuorten terveystapatutkimusta. Tutkimuksen mukaan säännöllisesti rahapelaamista harrastavat nuoret kokevat tunnetason haittoja, syyllisyyttä ja häpeää. Rahapelit aiheuttavat myös vuorokausirytmin häiriintymistä.
Huomenna lauantaina arvotaan kaikkien aikojen suurin lottopotti eli 10 miljoonaa euroa.
YLE Uutiset / Jakke Holvas
o/ jos ehdottamallasi ohjelmapaikalla mahdollistetaan tissien lisäys arvontaan.Onko toi Puskan THL ihan täynnä jotain "ei ruokasieniä" syöneitä :thumbfh: Siis ihan tosi. Käsi ylös, kuka on sitä mieltä, että Lotto arvonta on siirrettävä kello 23 jälkeiseen iltaan, koska *K-18*
Periaatteessa jos ei pystytä todistamaan että toinen on tappanut niin ei pitäisi tuomita kumpaakaan... Toisaalta voihan sitä tuomita molemmat jos todistusaineisto antaa myöten.Mitenköhän mahtaa olla Suomessa. Eli jos porukalla murtautuu ja tappaa, ja sitten oikeudessa kaikki syyttelevät toisiaan, niin kenelle se tuomio taposta silloin tulee?
Ei tässä voi enää kun nauraa. Tässä toinen aiheeseen oivasti sopiva kirjoitus.Onko toi Puskan THL ihan täynnä jotain "ei ruokasieniä" syöneitä :thumbfh: Siis ihan tosi. Käsi ylös, kuka on sitä mieltä, että Lotto arvonta on siirrettävä kello 23 jälkeiseen iltaan, koska *K-18*
Valvira eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto kielsi syyskuun alussa Duff-oluen myynnin. Tai oikeastaan vain pullon etiketti kiellettiin. Sisältöä saa kyllä taas myydä, kunhan vain ulkoasua muutetaan.
Tietämättömille kerrottakoon, että Duff on Simpsonit-animaatiosarjan kuvitteellinen olutmerkki, jota useampikin taho on valmistanut "oikeassa elämässä". Yleensä yritykset ovat kaatuneet tavaramerkkirikkomuksiin, mutta kyseistä Duffia valmistava espanjalaisyritys on saanut toistaiseksi vielä jatkaa.
Tällä kertaa kiellon syy ei kuitenkaan ollut tavaramerkin väärinkäyttö, vaan se, että animaatiosarjasta tutun oluen arveltiin vetoavan alaikäisiin.
Uutinen etikettikiellosta pisti ihmettelemään, kuinka pihalla oman alansa todellisuudesta jotkut voivat olla.
Virkamiehille tiedoksi: todellisuus on se paikka, josta te puhutte pohtiessanne, mitä "kentällä tapahtuu".
Ei se tosin mikään kenttä ole. Se on ostoskeskuksen parkkipaikka, jonka laidalla pelokas 14-vuotias seisoo ryppyinen kymmenen euron seteli kädessään ja miettii, kuka ohikulkevista aikuisista voisi hakea hänelle vähän juomia.
Hakijan löydettyään hän ei todellakaan pyydä tuomaan kallista tuontiolutta, jossa on kiva etiketti, vaan jotain mahdollisimman edullista ja helposti alas menevää.
Duffin litrahinta on yli kahdeksan euroa, kun taas Pirkka-olut maksaa tarjouksessa vähän yli kaksi euroa litra. Ei ole epäselvää, kumpaan kroonista rahapulaa poteva teini viikkorahansa sijoittaa.
Ja miksi alaikäinen kaljoittelija edes haluaisi Duff-pullon kouraansa? Ensimmäisten alkoholikokeiluiden aikaan yritetään olla paljon aikuisempia kuin ollaankaan. Kuka silloin mitään animaatio-olutta haluaisi juoda?
Vaikka etikettien repiminen on sivusta seurattuna kivaa viihdettä, se on myös ongelma.
Viranomaisten kummalliset mutta merkityksettömät päätökset nakertavat luottamusta heihin.
Näiden tahojen pitäisi olla yhteiskunnan asiantuntijoita, mutta nyt he näyttäytyvät byrokraatteina, jotka ovat kadottaneet kosketuksensa todellisuuteen.
Etikettien kieltämiseen kuluvan työpanoksen voisi käyttää järkevämminkin – esimerkiksi hengailemalla ostoskeskuksen pihalla perjantai-iltana.
Lupaan, että se antaa paremman kuvan todellisuudesta kuin yksikään eteen kiikutettu raportti.
Ostarilla saattaisi selvitä, että alaikäisten juomiseen vaikuttavat ihan muut asiat kuin pullojen piirroskuvitukset.
Toisaalta, miksi vaivautua? Palkka juoksee, ja paperipinot siirtyvät joka tapauksessa.
THL/tmoi sanoi:THL: Lapset pois television äärestä loton ajaksi
Veit lapaset jaloistani.Voi taivahan Jumala!
Lottoarvonta oli muksuna suosikkiohjelmani.Onko toi Puskan THL ihan täynnä jotain "ei ruokasieniä" syöneitä :thumbfh: Siis ihan tosi. Käsi ylös, kuka on sitä mieltä, että Lotto arvonta on siirrettävä kello 23 jälkeiseen iltaan, koska *K-18*
Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite rahansiirtojen estämisestä ulkomaisille pelitileille on outo ja hankala toteuttaa, arvioi Finanssialan Keskusliiton vahingontorjunnasta ja turvallisuusasioista vastaava johtaja Risto Karhunen Pokeritiedon haastattelussa.
Hallitusohjelman mukaan "nykyistä rahapelien yksinoikeusjärjestelmää kehitetään rajoittamalla ulkomaille tapahtuvaa pelaamista."
- Tässä maassa on tehty monenlaisia päätöksiä. Mutta jos ihan suoraan sanon, esitetyt estämisvaatimukset ovat outoja", Risto Karhunen sanoo Pokeritiedolle.
Karhusen mukaan FK:ssa ei ole selvitetty rahaliikenteen estämistä, eikä mielellään selvitettäisikään. Hänen mukaansa estäminen vaatisi mittavat ja kalliit pohjatyöt. Lisäksi seula olisi vaikea saada pitäväksi.
- Mistä pankki tunnistaa maksunvälittäjän? Peliyhtiöiden kotipaikat voivat olla missä vaan ja vaihtuvat usein. Entä miten menetellään luottokorttiyhtiöiden kanssa, Karhunen ihmettelee.
Suomen arpajaislain mukaan ulkomaisten peliyhtiöiden toiminta ja markkinointi on kiellettyä Suomessa. Laki ei kuitenkaan kiellä rahapelien pelaamista internetissä ulkomaisilla sivustoilla.
Rahansiirtojen estäminen edellyttäisi mitä ilmeisimmin muutoksia lainsäädäntöön. Lisäksi sellaiset säädökset saattaisivat olla ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa.
Ei viitsitä. Jos Veikkaus lakkautettaisiin pitäisi jämäpoliitikoille alkaa keksiä uusia jämävirkoja.Eikö voitaisi vaan kieltää kaikki vedonlyönti? Yksi lottorivi per asiakas per viikko ja sillä sipuli.
Pajatsot voisi jättää.
Tai jos vaan muutettaisiin se nimensä mukaiseksi? Valtion virasto, joka on vastuussa kaikesta tapahtuvasta arvailusta, veikkaamisesta, spekuloinnista. Siis ilman, että raha liikkuu.Ei viitsitä. Jos Veikkaus lakkautettaisiin pitäisi jämäpoliitikoille alkaa keksiä uusia jämävirkoja.
Vaikka eihän Veikkausta tarvitsisi lopettaa. Sehän voisi olla eräänlainen elin, joka valvoo itse itseään että se noudattaa lakia eikä ylläpidä uhkapelitoimintaa.
Mun mielestä Porin Ässät ois paljon iskevämpi nimi.Tai jos vaan muutettaisiin se nimensä mukaiseksi? Valtion virasto, joka on vastuussa kaikesta tapahtuvasta arvailusta, veikkaamisesta, spekuloinnista. Siis ilman, että raha liikkuu.