Keskustelu vääristyy koska siinä pitävät eniten ryssäfobiaiset ja ties minne menneisyyteen juuttuneet mustapaidat. Mutta tosiasiahan on, että Venäjä on suurvalta ja sillä on suurvallan elkeet. Suurvaltalaisittain sitä käyttäytyisivät ruotsalaisetkin jos suurvalta olisi. Sinänsä on tärkeää että asioista keskustellaan, mutta ikävä ja vahva sivumaku on, että se tämä Venäjän sotilaallinen pelko niin monella ilmenee itse venäläisten, kansalaisten ja tännekin rahaa tuovien, ihmisten vihana. Osa ryssävihastahan on toki peruja liiasta sotaan perehtymisestä, mutta liian vähästä sen ymmärtämisestä.
Sanoisin että eniten parranpärinää aiheuttavat ryssäfobialaisten vastustajat. Aina kun lyhenne NATO esiinty jossain, lehdistö älähtää.
Ja tuo mustapaitoihin viittaaminen tarkoittanee että pidät kaikki natomaita mustapaitoina?
Suomen asema on erityinen ja erityisesti nimenomaan hankala. Ruotsalaisten on helppo huudella kun välissä on Suomi ja iso lätäkkö. Ja etenkin kun osa nykyisestä sen valtion varallisuudesta perustuu siihen että myivät koko sotien ajan nikkeliä natsi-Saksalle. Se siitä puolueettomuudesta.
Mitä tarkoittaa "liian vähästä ymmärtämisestä"? Venäjän "sotilaallinen pelko" on ihan tosiasia. Se miten tämä valtio osallistuu maailmanpoliisitoimintaan ja nykyisiin naapureihinsa, ei voi herättää mitään positiivisia mielikuvia.
Jos täällä käy bussilasteittain venäläisiä ja tyhjentää Lidlin hyllyt, en sanoisi sitä kovin ystävälliseksi toiminnaksi. Puhumattakaan kuinka ko. kansa käyttäytyy hiihtokeskuksissa, kylpylöissä jne. Samaan tutustuin Intiassa: ovat kuin omistaisivat koko paikan. Intiassa kaikki vihasivat venäläisiä heidän öykkärimäisen käyttäytymisen kanssa. Pari kertaa meitä luultiin ravintolassa venäläisiksi, mutta kun pyysin venäjänkielisen menun sijaan englanninkielisen ja sanoin että olemme suomalaisia, niin johan syttyi hymy naamalle. Sanoivat suoraan että kuppaavat rahaa niiltä minkä ehtivät, koska eivät anna tippiä ja muutenkin kohtelevat paikallisia kuin "neekeriorjia". Tämä suoraan yhden ravintolan omistajan sanomana siteerattuna. Venäläisille turisteille intialaiset ovat toisen luokan kansalaisia.
Nämä ovat omakohtaisia kokemuksia, ei siis mitään isoisän kertomuksia -40 luvulta.
Tunnen muuten yhden hyvän venäläisen, on kollega firmassa. Saman ikäinen kuin minä, muuttanut Suomeen -90 luvulla ja hänellä on lapsia suomalaisen naisen kanssa. On sydämellisin kaveri kenet olen ikinä tavannut ja mm. kun oltiin taannoin Amsterdamissa viiden päivän koulutusreissulla, juteltiin joka ilta syntyjä syviä, vedettiin siinä lärvitkin ja käytiin punaisten lyhtyjen alueella ihmettelemässä meininkiä. Mutta koskaan ei puututtu Suomi-SNTL tai Venäjä asioihin. Ei edes päissään. Se oli asia, josta ei saanut puhua, näin vaistosin ja olin siksi kohteliaasti siitä hiljaa. Jotkut kollegat eivät olleet.