Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '11-'12

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.

Iltalehti sanoi:
Pohjois-Korea aloitti virallisen suruajan päättymisen jälkeen mittavan operaation, jossa arvioitiin kansalaisten käyttäytymistä Kim Jong-ilin kuolemaa seuranneina viikkoina. Nyt viranomaiset ovat alkaneet jakaa jakaa rangaistuksia kaikille, jotka eivät surreet Rakkaan johtajan kuolemaa tarpeeksi, eteläkorealainen Daily NK -lehti kertoo.

- Viranomaiset langettavat vähintään kuusi kuukautta työleiriä heille, jotka eivät osallistuneet suruaikana järjestettyihin kokoontumisiin, tai osallistuivat, mutteivät itkeneet ja vaikuttaneet vilpittömiltä, pohjoiskorealainen lähde paljasti lehdelle.

Lisäksi hallinto on puuttunut kovalla kädellä Kimien dynastian jatkumista koskevaan kritiikkiin. Huhuja ja vääriä mielipiteitä levittäneitä kansalaisia odottaa uudelleenkoulutusleiri tai karkotus perheidensä kanssa syrjäiselle maaseudulle.

Erityisen kovat rangaistukset odottavat niitä, jotka ovat yrittäneet livahtaa maasta suruajan turvin tai ottaa yhteyttä ulkomaille. Daily NK:n mukaan viranomaiset määräsivät jo aiemmin armeijan ampumaan kaikki loikkarit ja eliminoimaan heidän perheensä.

Heti suruajan päätyttyä viranomaiset ovat myös lisänneet ponnistuksiaan vallanperijä Kim Jong-unin henkilökultin rakentamiseksi.

- Joka päivä seitsemästä aamulla seitsemään illalla ajoneuvot kiireisten katujen varsilla kuuluttavat propagandaa ja julistavat äänekkäästi Kim Jong-unin mahtavuutta, lähde sanoi Daily NK:lle.

Lisäksi kansalaiset on pantu pänttäämään uutta johtajaa ylistäviä kirjoituksia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012011315072807_ul.shtml

Pohjois-Koreaa ja sen älyttömyyttä on rummutettu mediassa ympäri vapaan maailman jo aikalailla. Ja ihan syystä. Melkoisia piruparkoja nuo kansalaiset. Vakava ihmisoikeusasia koko maa, kyllä, mutta alkaa jo naurattamaan ihmisten kohtalot paratiisissa. Et sure tarpeeksi aidosti... On ammattinäyttelijät, sitten on myös kesäteatteritaso, ja nyt tunteiden tulkkausta vaaditaan leveliä ylemmäksi mitä yleisesti osataan. Koomista sakkia ikävällä tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848

Aika hurjaa settiä, mikäli totta.

Orwellilainen teemapuisto sanan varsinaisessa merkityksessä.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Keltatakkinen teeskentelee! -> pitää karkottaa -> voin ottaa
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Keltatakkinen teeskentelee! -> pitää karkottaa -> voin ottaa
Juu. Aikalailla värikäs mimmi tuohon menoon. Ja sitten, katso tarkemmin, vieruskaverillaan on joku tikku jonka päässä on lapanen. Virallinen kieltohan oli, että hautajaissaattueen seuraajilla ei saa olla käsineitä, lapasia tai mitään päähineitä. Mistä Iltalehti on tuon kuvan napannut?
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Heheh....VMP.

Suomen rikkaat ajavat... Skodalla

Kuka sanoo, että rikkaat ajavat Mersuilla? Ylin tuloluokka ostaa kansanautoja.

Mersun E-sarja ja iso Audi jäävät kauas kärjestä, kun tutkitaan, millaisia autoja suomalaisten ylin tuloluokka on rekisteröinyt käyttöönsä viime vuonna. Varakkaat suosivat samaa automallia kuin muu kansa. Se on Skoda Octavia.

Tieto ilmenee Trafi/DirektMedia 121 Oy/Strada+:n pitämästä autojen ensirekisteröintitilastosta.

Muutenkaan varakkaiden automaku ei poikkea kansan syvien rivien ostotavoista. Koko viime vuoden rekisteröintitilaston kakkosena on VW Golf ja kolmantena Nissan Qashqai.

Trafi/DirektMedia 121 Oy/Strada+:n tilastossa suomalaiset on jaettu kymmeneen tulotasodesiiliin. Desiili on kymmenysjakauma, johon kuuluu yhtä paljon tapauksia.

Varakkaiden autosuosikkeja ovat myös Toyota Avensis, VW Passat, Ford Focus, Opel Astra ja Kia Seed. Vasta kymmeneltä sijalta löytyy ensimmäinen kalliimpi automalli, BMW:n 5-sarja.

Tilastoa ei kuitenkaan pidä tulkita niin, että esimerkiksi Mersun E-sarjaa ostaisivat köyhemmät kansalaiset. Esimerkiksi viime elokuussa yksityishenkilöille rekisteröidyistä 21:stä E-Mersusta kymmenen meni ylimmälle tulodesiilille. Neljän alimman desiilin edustajia joukossa ei ole laisinkaan.

Sama on tilanne myös Audi A6:ssa ja BMW:n X5-maasturissa.

Asia selittyy sillä, että isoja ja kalliita autoja myydään Suomessa koko autokantaan suhteutettuna vähän.

Vaikka ylin desiili ei ehkä haluakaan pröystäillä automalleillaan, yhdessä asiassa se kuitenkin erottuu. Varakkaat suosivat kalliita lisävarusteita, esimerkiksi automaattivaihteita. Noin puolesta varakkaille rekisteröidyistä autoista löytyy automaatti, mutta keskiluokalla vain noin joka kolmannesta.
Varakkkaiden 50 autosuosikki

Malli

Kuluva vuosi

Edellinen vuosi

Muutos %

SKODA OCTAVIA

859

810

6

VOLKSWAGEN GOLF

748

952

-21

NISSAN QASHQAI

748

745

0,4

TOYOTA AVENSIS

730

757

-4

VOLKSWAGEN PASSAT

499

279

79

FORD FOCUS

476

384

244

OPEL ASTRA

473

426

114

KIA CEED

417

453

-8

BMW 5-SARJA

337

221

52

AUDI A4

336

362

-7

VOLVO XC60

295

247

19

MERCEDES-BENZ C-SARJA

277

211

31

VOLVO V70

271

352

-23

FORD MONDEO

267

362

-26

MERCEDES-BENZ E-SARJA

246

323

-24

FORD FIESTA

246

204

21

HYUNDAI I30

238

152

57

MAZDA MAZDA6

208

260

-20

VOLVO V50

200

182

10

SKODA SUPERB

199

253

-21

VOLVO V60

196

14

1300

VOLKSWAGEN POLO

192

238

-19

NISSAN JUKE

188

33

470

SKODA YETI

188

148

27

TOYOTA YARIS

175

225

-22

VOLKSWAGEN GOLF PLUS

171

180

-5

PEUGEOT 508

169

0

0,00

AUDI A6

164

109

50

TOYOTA AURIS

161

266

-40

KIA VENGA

161

44

266

FORD C-MAX

158

38

316

VOLKSWAGEN JETTA

156

54

189

VOLKSWAGEN TOURAN

145

55

164

KIA SPORTAGE

142

9

1478

AUDI A3

141

152

-78

TOYOTA VERSO

140

183

-23

HONDA CR-V

137

157

-13

VOLVO S60

128

51

151

HONDA ACCORD

128

80

60

SKODA FABIA

127

77

65

CHEVROLET CRUZE

125

84

49

BMW 3-SARJA

119

141

-16

CITROEN C4

119

59

102

MITSUBISHI ASX

117

28

318

HYUNDAI I20

117

81

44

PEUGEOT 3008

116

196

-41

AUDI Q5

114

69

65

SUBARU FORESTER

110

91

21

Lähde: Trafi/DirektMedia 121Oy/Strada+
 
Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Varakkaiden autosuosikkeja ovat myös Toyota Avensis, VW Passat, Ford Focus, Opel Astra ja Kia Seed.
Arvelinkin olevani varakas, mutta tässä se lopullinen vahvistus tuli!

Sinänsä jännä juttu, että tuo Astra on jo niin vanhakin, että sen arvo on varmaan tonni.

Katsastukseen pitäisi tästä lähteä. Pitääkin siellä vähän retsoilla, että mulla on Astra. Tajuavat kyllä varakkaaksi ja kadehtivat, kaikki.
 
Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6759
Sijainti
Täällähä mä
Yle: Jonot paisuvat - vuokra-asuntoa yritetään jo nätillä nettikuvalla

Kova kilpailu vuokra-asunnoista saa vuokranhakijat yrittämään kaikkensa - eikä kaikille riitä enää moitteeton luottohistoria ja siisti asu asunnon esittelytilaisuudessa, vaan vuokranantajan mieleen yritetään jäädä jo etukäteen valokuvalla.

Yle on nostanut puheenaiheeksi netti-ilmoitukset, jossa vuokra-asuntoa kaipaavat kertovat itsestään valokuvan kera kaikille avoimessa Oikotie.fi-palvelussa. Hakijan yhteystiedot ovat tarjolla vain asunnonvuokraajille.

Vuokralaisten etujärjestö on huolissaan vuokralaisten asemasta asuntomarkkinoilla ja siitä, että vuokra-asunnon hakijan paineet ovat kasvaneet.

– Jos ilmoittaja on 18-vuotias vieraaseen kaupunkiin muuttava opiskelijatyttö, on siinä todella se mahdollisuus, että siellä voi toisessa päässä olla joku sellainen henkilö katselemassa näitä ilmotuksia, joka käyttää tilannetta hyväkseen, Ylen haastattelema Vuokralaisten etujärjestön koulutus- ja järjestöpäällikkö Pia Lohikoski sanoo

Oikotien liiketoimintavastaava Riikka Kouhi ei usko palvelun johtavan hyväksikäyttötapauksiin. Kouhi sanoo Ylelle, että väärinkäytöksistä ei ole tullut ilmoituksia.

Suomen Vuokranantajat ry pitää vuokralaisten kasvogalleriaa tulevaisuuden palveluna.

[mtv3]

Uutiseen on maikkairin sivut huomioon ottaen tullut pari hyvää kommenttia.

Näissä ilmoituksissa on nuorilla naisilla "etulyönti" asema?

Olen useamman asunnon vuokran-antaja.Vuokra koskee vain asunnon hallintaan,EI palveluksien saamiseen.Oikotie-yhteenliittymä ei saa sallia kuvia vuokraajasta,koska kohta kysytään kuppi-kokoa ja seksuaalista suuntautumista.Jos omistajat sallivat tämän,seuraava "oveen-koputtaja" on.....

Ja seuraava vaihe on poseerauskuvat vähissä vaatteissa

Mitäs mieltä arvon kanssafoorumistit on ?

Itse pidän tuota aivan naurettavana touhuna .
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.

Ja seuraava vaihe on poseerauskuvat vähissä vaatteissa

Mitäs mieltä arvon kanssafoorumistit on ?

Itse pidän tuota aivan naurettavana touhuna .

Se on ihan ok! Tykkään tytöistä vähissä vaattessa. Ei naurata, vaan kiihottaa.That is life.
 
Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
– Jos ilmoittaja on 18-vuotias vieraaseen kaupunkiin muuttava opiskelijatyttö, on siinä todella se mahdollisuus, että siellä voi toisessa päässä olla joku sellainen henkilö katselemassa näitä ilmotuksia, joka käyttää tilannetta hyväkseen, Ylen haastattelema Vuokralaisten etujärjestön koulutus- ja järjestöpäällikkö Pia Lohikoski sanoo

Oikotien liiketoimintavastaava Riikka Kouhi ei usko palvelun johtavan hyväksikäyttötapauksiin. Kouhi sanoo Ylelle, että väärinkäytöksistä ei ole tullut ilmoituksia.
[mtv3]

Ja seuraava vaihe on poseerauskuvat vähissä vaatteissa

Mitäs mieltä arvon kanssafoorumistit on ?

Itse pidän tuota aivan naurettavana touhuna .
Tästähän oli jo uutisissakin juttua, ja ainakin kuvien perusteella siellä poseerataan nyt jo vähissä vaatteissa. Nuorilla naispuolisilla vuokrakämpän hakijoilla on ollut jo aikaisemminkin ongelmana se että vuokranmaksua tarjotaan luonnossa. Tämä ei sitä ilmiötä ainakaan vähennä.

Ylen keskustellaan uutisista -ohjelmassa, mikä ikinä sen nimi onkaan, jonkun vuokraajayhdistyksen puhemies jo totesi että valokuvan vaatiminen vuokrasopimuksen saamiseksi pitäisi kriminalisoida. Olen samaa mieltä. Ei ole hyvä tämä.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Hetken ihmettelin, että taas on isä tyttärensä surmannut ja vielä koiran vasaralla. :eek!:
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tästähän oli jo uutisissakin juttua, ja ainakin kuvien perusteella siellä poseerataan nyt jo vähissä vaatteissa. Nuorilla naispuolisilla vuokrakämpän hakijoilla on ollut jo aikaisemminkin ongelmana se että vuokranmaksua tarjotaan luonnossa. Tämä ei sitä ilmiötä ainakaan vähennä.

Ylen keskustellaan uutisista -ohjelmassa, mikä ikinä sen nimi onkaan, jonkun vuokraajayhdistyksen puhemies jo totesi että valokuvan vaatiminen vuokrasopimuksen saamiseksi pitäisi kriminalisoida. Olen samaa mieltä. Ei ole hyvä tämä.
Vuokraisitko itse kämppäsi tatuoidulle väkivaltarikolliselle tai huumeita vetävälle punkkarille?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös