Formula 1 – 2012 – Australia: Ennakointi & vapaat harjoitukset

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kyllä kauden avauskisa Melbournessa on aina jotenkin erityinen. Johtuu varmaan siitä, että viikonloppu todellakin alkaa aivan keskellä yötä. Vuosina 2006 ja 2010 Bahrainissa ei ainakaan omasta mielestäni ollut ollenkaan sellaista varsinaista avauskisan tunnelmaa.
Itse en erityisemmin rakasta Australian aikatauluja, viikonloppuna mielummin nukkuisi ilman herätyskelloa. Lisäksi satun pitämään Bahrainin rataa parempana kuin Albert Parkia (joka ei toki järin huono ole sekään).

2010 avauksessa oli kyllä paljon odotuksia muuttuneen tiimikartan, pisteytyksen ja erityisesti tankkauskiellon takia. Vaikka Bahrainin kisa oli ohitusmääriltään ihan "normaali", se koettiin pettymykseksi. Suurin yksittäinen syy kilpailun tylsäksi kokemiseen ylisuurten odotusten lisäksi lienee ollut hölmö ratkaisu käyttää pidempää rataversiota.
 

Capello

Well-known member
Liittynyt
25.8.2010
Viestit
352
Kyllä kauden avauskisa Melbournessa on aina jotenkin erityinen. Johtuu varmaan siitä, että viikonloppu todellakin alkaa aivan keskellä yötä. Vuosina 2006 ja 2010 Bahrainissa ei ainakaan omasta mielestäni ollut ollenkaan sellaista varsinaista avauskisan tunnelmaa.
Täsmälleen sama. Kyllä Melbournessa on sitä jotain. Mielestäni ainut ja oikea paikka aloittaa kausi. Ne aamuherätykset ja uusi kausi ovat jotain erityistä :wink: Rata-alueella on hyvä tunnelma ja onhan tuolla nähty hienoja kisojakin!

Ai että kun on kiimaa. 2d 20h enää ensimmäiseen harjoitukseen. :thumbup:
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Täsmälleen sama. Kyllä Melbournessa on sitä jotain. Mielestäni ainut ja oikea paikka aloittaa kausi. Ne aamuherätykset ja uusi kausi ovat jotain erityistä :wink: Rata-alueella on hyvä tunnelma ja onhan tuolla nähty hienoja kisojakin!

Ai että kun on kiimaa. 2d 20h enää ensimmäiseen harjoitukseen. :thumbup:
Adelaide kelpais myös. ;)
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Tiistaina oli kuuma päivä Melbournessa. Keskiviikoksi on luvassa hieman pilvisempää, mutta kuitenkin 31 asteen hellettä. Ja torstaina uhkaa ukonilma – ja perjantain ensimmäiset Grand Prix -harjoitukset ajetaan ennusteen mukaan sadesäässä.

Viime viikolla eteläisessä Australiassa oli ollut tavallista viileämpää. Viikonloppuna paikalle saapunut F1-väki pääsi kuitenkin nauttimaan heti shortsikeleistä.

Talvitesteissä sateessa ajamiset jäivät minimiin. Läheskään kaikki kuljettajat eivät ole päässeet ajamaan vielä metriäkään Pirellin väli- tai sadekelin kumeilla.

Perjantain harjoitukset ovat uusien autojen tärkein testitilaisuus ennen ensimmäistä aika-ajoa ja kilpailua. Mahdollinen sade mutkistaisi tiimien asettamia testitavoitteita merkittävästi.

Lauantain aika-ajolle ja sunnuntain kisalle on tässä vaiheessa ennusteissa pilvistä, mutta kuivaa keliä 22-23 asteen lämmössä.

Turun Sanomat, Melbourne

HEIKKI KULTA
Tämä olisi ihan mielenkiintoista. Kimi saisi vähän tuntumaa saderenkaisiin, ja tekisi aika-ajosta ja kilpailusta vieläkin yllättävämpiä, jos ei päästä kuivalla testaamaan ja hakemaan säätöjä.
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Kyllä kauden avauskisa Melbournessa on aina jotenkin erityinen. Johtuu varmaan siitä, että viikonloppu todellakin alkaa aivan keskellä yötä. Vuosina 2006 ja 2010 Bahrainissa ei ainakaan omasta mielestäni ollut ollenkaan sellaista varsinaista avauskisan tunnelmaa.
Juuri näin!
 

Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Tämä olisi ihan mielenkiintoista. Kimi saisi vähän tuntumaa saderenkaisiin, ja tekisi aika-ajosta ja kilpailusta vieläkin yllättävämpiä, jos ei päästä kuivalla testaamaan ja hakemaan säätöjä.
Niin, mihinkä paikalliseen aikaan nuo harjoitukset ajetaankaan? Oheisen linkin mukaan puolilta päivin voisi tulla vettä aika rankastikin... Toivottavasti sade malttaa odottaa iltaan. Nyt kun vihdoin päästään vauhtiin ei viitsisi katsella mitään muuta kuin itse actionia!

http://www.accuweather.com/en/au/melbourne/26216/hourly-weather-forecast/26216?hour=60
 

DudeLikeF1

Active member
Liittynyt
9.3.2012
Viestit
40
Odotus on ollut kova ja nyt se vihdoin palkitaan! Harjoituksia en jaksa nousta livenä katsomaan. Onneksi on tallentava digiboksi.

Älkää nyt synkistelkö näiden Timpan ja Ekin puolesta. Parhaimmassa tapauksessa Timppa on käynyt talvitauon aikana 10 opintopisteen kurssilla opettelemassa monimutkaisempia lauserakenteita englannin kielellä ja laajentanut varikkohenkilöstön tuntemusta Höörner-Viitmars-Heikki-linjan ulkopuolelle. Tämän herkun lisäksi Eki on käynyt vahvemmat lasit ja kuiskaillut jumalallisia voimia värinäkönsä palauttamiseen, jotta ne autot rupeasi tunnistumaan ja kaiken kukkuraksi Oskari naulaa tämän havainnoimaan vain ja ainoastaan tapahtumia siitä näytöltä, ihan vain varmuudeksi.

No ei tosissaan. Kohan vain pukki on tuonut laadukkaampaa äänentoistolaitteistoa Maikkarin tiimille niin hyvä tulee. Tänä viikonloppuna into ja odotus on kuitenkin sen verran huippuluokkaa, että jää selostuksen rävellykset jopa huomioimatta.

Voimasuhteisiin palataan sitten perjantain harjoitusten jälkeen.
 

amiraali

Super Moderator
Ylläpitäjä
Liittynyt
22.4.1999
Viestit
8809
Saas nähdä, onko kansainvälinen televisoyhtiö keksinyt uusia toteutuksia tv-ruutuun vai mennäänkö edelliskauden toteutuksella?

Olisiko toivomuksia arvon forumilaisilla? Mm. renkaiden värikoodit olisi mukava nähdä tv-ruudulla, koska ongelmia tulee varmasti olemaan selvitellessä värejä renkaista kisan aikana
 
Viimeksi muokattu:

NiPzyyZ

Well-known member
Liittynyt
3.12.2004
Viestit
663
Pitääköhän tämä kartta paikkansa.
Toi ois kyllä täys floppi. :thumbfh: Viime kaudella tuolla suoralla nähtiin hyvää vääntöä, nimenomaan pääsuoran DRSn takia. Mielestäni parempi sijoituspaikka toiselle DRS-alueelle olisi t12 jälkeen.
 

SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Linkin tekstistä:

The season opening Australian Grand Prix at Albert Park will feature two drag-reduction zones, after the single zone last year failed to impact on the race.
Eikös noita ohituksia ole täällä tai jollain toisella foorumilla analysoitu? Paljonko viime vuonna Melbournessa tehtiin ohituksia ja montako niistä DRS päällä?

Yksi DRS mittauspiste kuulostaa hieman hölmöltä. Hämärien muistikuvieni mukaan viime vuonna kisa ei ollut jonoajelua. Korjatkaa, jos muistin väärin, mutta tuohon muistikuvaani nähden tuo väite "the single zone last year failed to impact on the race" on outo. Ei kai DRS ole mikään itseisarvo, jonka on pakko vaikuttaa kilpailun kulkuun, jos kilpailussa muuten on toimivaa ohituskamppailua.
 

Jan1

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
570
Sijainti
Nurmijärvi
Pitääköhän tämä kartta paikkansa.
On kyllä ihan hanurista jos pitää. Jos joku ohittaa jonkun jo pääsuoralla saa hän painaa siipi auki kolmosmutkaan asti. Ihme on jos eivät laita kahta mittauspistettä. Tai eipä sillä tuossa kohtaa mitään järkeä olisikaan, kun sitten pääsuoralla ohitettu kuittaisi seuraavalla suoralla. Jos on pakko pistää kaksi aluetta niin sitten mutkan 12 jälkeen kuten NiPzyyZ ehdotti.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eikös noita ohituksia ole täällä tai jollain toisella foorumilla analysoitu? Paljonko viime vuonna Melbournessa tehtiin ohituksia ja montako niistä DRS päällä?
29 ohitusta. Se oli eniten kuivalla sitten vuoden 2003, mutta ei mitenkään olennaisesti enemmän kuin edellisessä kuivassa kisassa, jolloin ohitettiin 23 kertaa (ilman hitaita uusia tiimejä). Moniko niistä 29:stä oli "DRS-ohituksia" ei minulla ole tiedossa, mutta muistan, ettei Australiassa DRS:stä näyttänyt olevaan käytännössä minkäänlaista apua ohitukseen. Siis ainakaan DRS-alueella ei juurikaan ohitettu, DRS varmasti avusti ohitusyrityksiä kakkossuoralla.
Yksi DRS mittauspiste kuulostaa hieman hölmöltä. Hämärien muistikuvieni mukaan viime vuonna kisa ei ollut jonoajelua. Korjatkaa, jos muistin väärin, mutta tuohon muistikuvaani nähden tuo väite "the single zone last year failed to impact on the race" on outo. Ei kai DRS ole mikään itseisarvo, jonka on pakko vaikuttaa kilpailun kulkuun, jos kilpailussa muuten on toimivaa ohituskamppailua.
Väite on sikäli validi, että ohitusten määrään DRS:llä ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta. Siinä mielessä DRS on itseisarvo, että sen tarkoitus oli helpottaa ohittamista, mutta Australiassa se ei sitä silminnähden tehnyt.

"Toimivaa ohituskamppailua" käytiin lähinnä taaempana. Top3:ssa oli yksi ohitus, Top6:ssa kolme lisää (joista yksi Ferrarin jäsentenvälinen).

Tuo kaksi perättäistä suoraa yhdellä mittauspisteellä ei kyllä saa minultakaan hurraata. Ohitus kun voi pahimmillaan tapahtua jo ennen ensimmäistä suoraa. Lisäksi tuossa on tietenkin se seuraus, että jos edelläajava menee varikolle, DRS-oikeutettu saa silti loikottaa kaksi suoraa siipi auki.
 
Viimeksi muokattu:

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Kyllä kauden avauskisa Melbournessa on aina jotenkin erityinen. Johtuu varmaan siitä, että viikonloppu todellakin alkaa aivan keskellä yötä. Vuosina 2006 ja 2010 Bahrainissa ei ainakaan omasta mielestäni ollut ollenkaan sellaista varsinaista avauskisan tunnelmaa.
Se on juurikin näin. Kauden avaus ja lopetus pitää olla sellaisia että joutuu heräämään jumalattoman aikaisin katsomaan livenä. Eli Melbourne ja Suzuka, kaikki muu on pelleilyä.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Se on juurikin näin. Kauden avaus ja lopetus pitää olla sellaisia että joutuu heräämään jumalattoman aikaisin katsomaan livenä. Eli Melbourne ja Suzuka, kaikki muu on pelleilyä.
Kyllä toi Brasilia ihan hyvin sopii lopetukseks. Eli aamulla alotetaan ja iltaan päätetään. Eiks je?
 

kimirä

Member
Liittynyt
14.3.2012
Viestit
5
Pystyykö jostakin seuraamaan harjotuksien kierrosaikoja, samaantapaan kuin talvi testeissä??
 

Mick Mars

Sarkastinen kyynikko
Liittynyt
14.3.2012
Viestit
3
Sijainti
Ylhäällä
Tuossa Melbournen radassa ei ole mitään muuta vikaa ku se, että siitä puuttuu kunnon suora, jonka takia ohittaminen on ylipäätään hankalahkoa.

Adelaidesta semmonen suora löytyis ja olis kunnon jarrutuskin sielä suoran päässä. Lisäksi tuntuvat pitävän Adelaidessa moottoriurheilusta muutenki enemmän ku Melbournessa. Joka vuosi spekuloidaan, jotta olikohan tämä viimeinen kerta ku on niin kallista ja ihmiset ei tykkää ja Bernie on semmonen ja vaikka mitä.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Kyllä tässä alkaa jo täpinöissään olla ja tunteja laskea...
 
Ylös