Kootut aprillipilat

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Osuipa silmään amppareista vasta nyt nelosen aprillipila.
Clint Eastwoodin seuraava elokuva kertoo Kurt Cobainista?

Teemu Potapoff | Julkaistu: su 01.04.2012 klo 21:43

Clint Eastwoodin ohjaama versio A Star Is Born -elokuvasta kertoo edesmenneestä Kurt Cobainista, mikäli leffan käsikirjoittajaa Will Fettersia on uskominen.

Todella suureksi Kurt Cobain -faniksi tunnustautuva Fetters paljasti CraveOnlinelle antamassaan haastattelussa kirjoittaneensa käsikirjoituksen Cobainia muistellen. Fetters kertoi sivustolle lähestyneensä Norman Mainen hahmoa ajatuksella "millainen Kurt Cobain olisi, mikäli hän ei olisi tehnyt itsemurhaa ja hänen tähtensä olisi jo sammunut".

Warner Bros. -yhtiö kaavailee Mainen rooliin Tom Cruisea. Elokuvan naispääosassa näyttelee Beyonce Knowles.
 
Ylös