Bobakki

Kumpi oikeassa?

  • Äänestäjiä yhteensä
    18

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Äännestin Bodakkia, vaikka en tajunnut äännestyksestä mitään :D
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Joko sulla on kytkennät melko pahasti ristissä tai sitten me ymmärretään katkeroituminen todella eri tavoin. Olen aina kuvitellut katkeroitumisen vaativan, että olisi mielestään kokenut jonkinlaista henkilökohtaista vääryyttä.
No siis ihmisethän ottaa kovin erilaisia asioita henkilökohtaisina. Mua on vaan ihmetyttänyt se, että jaksat sitkeesti toistuvasti näistä foorumin epäkohdista huudella.

Luulisi olevan aivan selvää, että koska tällä mallilla on kohta 15 vuotta vedetty, niin ei ole kovin realistista asiaan muutosta odottaa.

Tämä nyt lähinnä sen takia, että häkellyttää kun joku toistuvasti huutaa, että ootpa katkera kun kehtaat sanoa, että paskasti tehty juttu on tehty paskasti.
Olen ollut aina sitä mieltä, että 95% kritiikistä aiheeseen kuin aiheeseen liittyen heijastelee vain kritiikinantajan persoonaa. Mitään hyötyä siitä ei ole.

Yleensä seinille huutelu on seurausta omasta huonosta olosta. Olen vilpittömän pahoillani, jos nyt olen nostanut väärän kissan pöydälle.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Luulisi olevan aivan selvää, että koska tällä mallilla on kohta 15 vuotta vedetty, niin ei ole kovin realistista asiaan muutosta odottaa.
Varmasti. Siksi sävyni onkin niin kovin rakentava.
Olen ollut aina sitä mieltä, että 95% kritiikistä aiheeseen kuin aiheeseen liittyen heijastelee vain kritiikinantajan persoonaa. Mitään hyötyä siitä ei ole.

Yleensä seinille huutelu on seurausta omasta huonosta olosta. Olen vilpittömän pahoillani, jos nyt olen nostanut väärän kissan pöydälle.
Varmaan näinkin, mutta tuo viisi prosenttia vois olla vaikka niitä, jotka kokee asian jollain tapaa tärkeäksi. Ymmärtänet, miksi juuri kaltaiselleni tunarille hyvä suomenkielinen F1-keskustelupalsta voisi olla ihan siisti juttu.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Varmasti. Siksi sävyni onkin niin kovin rakentava.

--

Varmaan näinkin, mutta tuo viisi prosenttia vois olla vaikka niitä, jotka kokee asian jollain tapaa tärkeäksi. Ymmärtänet, miksi juuri kaltaiselleni tunarille hyvä suomenkielinen F1-keskustelupalsta voisi olla ihan siisti juttu.
Niinhän se olisi. Minullekin. Tässä nyt jonkin aikaa tuota F1-puolen tilaa pohdiskelleena olen tullut siihen johtopäätökseen, että ei se nyt aivan paska ole. Niin vaikea kuin sitä ehkä uskoa onkin, niin parempaa tuolla keskustelu on kuin Jatkoajassa, jossa "keskustelu" tarkoittaa lähinnä sitä, että tartutaan johonkin, josta ollaan eri mieltä.

Olen vaan sitä mieltä, että negailulla ei saada mitään aikaiseksi. Eikä oikeassa maailmassa muutenkaan useimmiten edetä ongelmia ratkaisemalla vaan ne kiertämällä.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Niinhän se olisi. Minullekin. Tässä nyt jonkin aikaa tuota F1-puolen tilaa pohdiskelleena olen tullut siihen johtopäätökseen, että ei se nyt aivan paska ole. Niin vaikea kuin sitä ehkä uskoa onkin, niin parempaa tuolla keskustelu on kuin Jatkoajassa, jossa "keskustelu" tarkoittaa lähinnä sitä, että tartutaan johonkin, josta ollaan eri mieltä.

Olen vaan sitä mieltä, että negailulla ei saada mitään aikaiseksi. Eikä oikeassa maailmassa muutenkaan useimmiten edetä ongelmia ratkaisemalla vaan ne kiertämällä.
Olen mä melko lailla eri mieltä tuosta keskustelusta. F1-forumilla on viimeksi tehty laadukas (siis sellainen paneutumista ja pohdintaa sisältävä) keskustelunavaus joskus vuosia sitten, nykyisin "laatua" edustaa se kun joku tahmaa ennen kisaa esiin ratakartan ja Maikkarin rataesittelyn tai tekee otsikon muodossa kuskinnimi väliviiva mukahassuttelu.

Mitä negailuun tulee, niin näkisin viimeisen kymmenen vuoden aikana yrittäneeni myös hyvällä. Jossain vaiheessa siihen puutuu, ja jotkut ongelmat vaan on liian typeriä kierrettäviksi.

(lisätään nyt vielä, että jos on pedantti niin kierrettävä ongelma on melko lailla pienempi kuin mitä se olisi suurpiirteisemmälle sankarille)
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Nollakasilta puuttuu historiallinen perspektiivi, eikä tiedä mitä täällä on vuosien saatossa touhuttu ja ketkä on touhunnu ja toisaalta ei hahmota sitä mitä paremmassa tilanteessa voitaisiin tehdä. Näistä asioista johtuen ei näe varsinaista ongelmaa ja jää nillittämään joutavuuksia väärästä asiasta ihan väärään osoitteeseen.

edit: Siis nyyppä!
 
Valitettava totuus vaan silti on, että tuolla käytävä keskustelu täyttää silti parhaimmillaan tason "laadukkainta urheilukeskustelua, mitä suomeksi netissä käydään".

Kyllähän olet hyvällä yrittänyt pitkään. Sehän tässä vituttaakin, kun ne joilla kykyä parempaan on lähtevät negailulinjalle. Kukaan ei lotkauttaisi korvaansa jos hahmo ***** heittäisi noita juttuja kun sinä nykyään, koska siltä ei sovi sen enempää odottaakaan.

Nollakasilta puuttuu historiallinen perspektiivi, eikä tiedä mitä täällä on vuosien saatossa touhuttu ja ketkä on touhunnu ja toisaalta ei hahmota sitä mitä paremmassa tilanteessa voitaisiin tehdä. Näistä asioista johtuen ei näe varsinaista ongelmaa ja jää nillittämään joutavuuksia väärästä asiasta ihan väärään osoitteeseen.

edit: Siis nyyppä!
Moon lukenu tota F1-puolta vuosikausia ennen rekkautumista, mutta tokikaan en voi mitenkään väittää vastaan tuohon "sä, et ollu sillon, et voi tietää" -korttiin, joka on maailmankaikkeuden paras kortti. Voittaa Hitler-kortinkin.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Valitettava totuus vaan silti on, että tuolla käytävä keskustelu täyttää silti parhaimmillaan tason "laadukkainta urheilukeskustelua, mitä suomeksi netissä käydään".
Olen eri mieltä. Futisforum(2) on aika omassa luokassaan. Niin hyvä, että käyn välillä kateellisena lukemassa, vaikka futis on mielestäni melko lailla kuraa.
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Olen eri mieltä. Futisforum(2) on melko tavalla omassa luokassaan. Niin hyvä, että käyn välillä kateellisena lukemassa, vaikka futis on mielestäni melko lailla kuraa.
Tohon en osaa ottaa kantaa, koska en ole tuolla koskaan käynyt, mutta ainakin niille keskustelupalstoille, mihin itse olen tutustunut pistää F1-forum kampoihin ihan hyvin.

Tuolla F1-puolella on kuitenkin olemassa jonkinlaista keskustelun kulttuuria (vaikkakin se monesti ilmenee sitten pässinpäisenä jankkaamisena), mutta sentään siellä syntyy monesti useammankin viestin mittaisia keskusteluja muustakin aiheesta kuin siitä, että hahmo X on väärässä.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kyllähän olet hyvällä yrittänyt pitkään. Sehän tässä vituttaakin, kun ne joilla kykyä parempaan on lähtevät negailulinjalle. Kukaan ei lotkauttaisi korvaansa jos hahmo ***** heittäisi noita juttuja kun sinä nykyään, koska siltä ei sovi sen enempää odottaakaan..
*Mosse-kortti pelattu*
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Olen eri mieltä. Futisforum(2) on aika omassa luokassaan. Niin hyvä, että käyn välillä kateellisena lukemassa, vaikka futis on mielestäni melko lailla kuraa.
Ehkä sun pitäisi perustaa oma foorumi ja päästää sinne vain sellaiset henkilöt, jotka täyttää SUN kriteerit hyvästä keskustelusta.:rolleyes:
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Olen ollut aina sitä mieltä, että 95% kritiikistä aiheeseen kuin aiheeseen liittyen heijastelee vain kritiikinantajan persoonaa. Mitään hyötyä siitä ei ole.
.
Tämä on valitettava asenne, joka on näkynyt fyffeherran ja muidenkin modeherrojen mielipiteistä jo aiemmin. Tuo tavallaan vie pohjaa pois kehittämiseltä ja kehittymiseltä.

En ole vielä iänestänyt, mutta isokäden kanta saattaa olla ratkaiseva omaankin päätökseeni.
 
CARTer

Well-known member
Liittynyt
20.9.2004
Viestit
2315
Tuolla F1-puolella on kuitenkin olemassa jonkinlaista keskustelun kulttuuria (vaikkakin se monesti ilmenee sitten pässinpäisenä jankkaamisena), mutta sentään siellä syntyy monesti useammankin viestin mittaisia keskusteluja muustakin aiheesta kuin siitä, että hahmo X on väärässä.
:rolleyes:
Eikä oikeassa maailmassa muutenkaan useimmiten edetä ongelmia ratkaisemalla vaan ne kiertämällä.
Jos ongelmana on paatunut despootti, niin silloin ongelmaa ei voi kiertää ja jää vain muutama vaihtoehto ratkaisuksi.

Ja tehdään nyt yksi tärkeä erittely täysin selväksi: Minä olen katkeroitunut, Bobakki on oikeassa.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Tämä on valitettava asenne, joka on näkynyt fyffeherran ja muidenkin modeherrojen mielipiteistä jo aiemmin. Tuo tavallaan vie pohjaa pois kehittämiseltä ja kehittymiseltä.

En ole vielä iänestänyt, mutta isokäden kanta saattaa olla ratkaiseva omaankin päätökseeni.
Pohjan vie myös käyttäjien nillittäminen modejen toimista. Miksi tehdä mitään muutoksia, jos aina saa vain paskaa niskaan?
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Pohjan vie myös käyttäjien nillittäminen modejen toimista. Miksi tehdä mitään muutoksia, jos aina saa vain paskaa niskaan?
Modejen toimintaan ei tulla olemaan koskaan täysin tyytyväisiä. Siksi modejen pitää kaiketi kasvattaa tarpeeksi paksu nahka, ettei ota kaikkea itsensä. Kaikista pahin virhe on kuitenkin pitää kaikkea moderaattoreiden tai voorumin toimintaa koskevaa kriittiikkiä pelkkänä tyhjän nillittämisenä.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
*Mosse-kortti pelattu*
Ei ole Mosse tuo.

Tämä on valitettava asenne, joka on näkynyt fyffeherran ja muidenkin modeherrojen mielipiteistä jo aiemmin. Tuo tavallaan vie pohjaa pois kehittämiseltä ja kehittymiseltä.

En ole vielä iänestänyt, mutta isokäden kanta saattaa olla ratkaiseva omaankin päätökseeni.
Mun mielestä parasta on se, että kritiikkiä tulee ja saa antaa, mutta kritiikinantajia ei saa kritisoida.

:rolleyes:
Jos ongelmana on paatunut despootti, niin silloin ongelmaa ei voi kiertää ja jää vain muutama vaihtoehto ratkaisuksi.

Ja tehdään nyt yksi tärkeä erittely täysin selväksi: Minä olen katkeroitunut, Bobakki on oikeassa.
Sen verran pitäisi olla selkärankaa, että päivän jäähyn kuukausien trollaamisesta kykenee kantamaan ilman marttyyrivetäytymistä. Mutta kun ei niin ei.

Se jäähy tuli sulle ihan ansiosta, se vaan vaikutti asiattomalta kun se tuli kuukausitolkulla liian myöhään.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Modejen toimintaan ei tulla olemaan koskaan täysin tyytyväisiä. Siksi modejen pitää kaiketi kasvattaa tarpeeksi paksu nahka, ettei ota kaikkea itsensä. Kaikista pahin virhe on kuitenkin pitää kaikkea moderaattoreiden tai voorumin toimintaa koskevaa kriittiikkiä pelkkänä tyhjän nillittämisenä.
En puhunut tässä varsinaisesti edes kritiikistä tällä foorumilla vaan kritiikistä yleensä.

Mutta joo, kaikkihan johtuu siitä, että modet ei ole tarpeeksi paksunahkaisia...
 
Ylös