Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Yleltä päin on koko ajan sanottu että "Päähenkilö on mustaihoinen mies". Mutta Yleltä pän ei ole kertaakaan sanottu, että päähenkilönä elokuvassa olisi Mannerheim.
Mutta saattaahan toki niin ollakin.

Otetaan nyt esimerkiksi "The Green Mile". (Ihan älyttömän hyvä leffa muuten!!) Se kertoi mustaihoisesta ihmisestä. Mutta pääosan esittäjä oli Tom Hanks. Joka siis muisteli tuota ihmistä.
Joku ihan samanlainen juttu tässäkin saattaa olla taustalla. Ja mulla on vahva epäilys, että on.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jotenkin täällä forumilla jutut toistaan itseään. Sikäli ihan näppärää Vyffeltä.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Yleltä päin on koko ajan sanottu että "Päähenkilö on mustaihoinen mies". Mutta Yleltä pän ei ole kertaakaan sanottu, että päähenkilönä elokuvassa olisi Mannerheim.
Mutta saattaahan toki niin ollakin.

Otetaan nyt esimerkiksi "The Green Mile". (Ihan älyttömän hyvä leffa muuten!!) Se kertoi mustaihoisesta ihmisestä. Mutta pääosan esittäjä oli Tom Hanks. Joka siis muisteli tuota ihmistä.
Joku ihan samanlainen juttu tässäkin saattaa olla taustalla. Ja mulla on vahva epäilys, että on.
Samahan oli tossa Vihreässä mailissa kanssa.:ahem:
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Yleltä päin on koko ajan sanottu että "Päähenkilö on mustaihoinen mies". Mutta Yleltä pän ei ole kertaakaan sanottu, että päähenkilönä elokuvassa olisi Mannerheim.
Mutta saattaahan toki niin ollakin.

Otetaan nyt esimerkiksi "The Green Mile". (Ihan älyttömän hyvä leffa muuten!!) Se kertoi mustaihoisesta ihmisestä. Mutta pääosan esittäjä oli Tom Hanks. Joka siis muisteli tuota ihmistä.
Joku ihan samanlainen juttu tässäkin saattaa olla taustalla. Ja mulla on vahva epäilys, että on.
Saahan tälläsella tiedottamisella kuitenki näppärästi tilastoitua ja rekisteröityä rasistit, jos esim. Suopolla on sellaseen tarvetta. Tuskin on, enämpi ovat kiinnostuneet hipeistä.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Vuonna 1904 St. Louisissa kisattiin kolmannet nykyaikaiset olympialaiset, ja kisoissa juhlivat myös painijat Charles Ericksen ja Bernhoff Hansen.

Heidän olympiakultansa kirjattiin isäntämaa Yhdysvalloille, mutta nyt Norja havittelee noita voittoja tililleen.

- Norjan urheiluliitolla on dokumentit, jotka todistavat, että he olivat Norjan kansalaisia. Niinpä meille kuuluu kaksi kultaa, jotka ovat Yhdysvalloilla. Ne ovat meidän kultamme, ja haluamme ne, vaikka tapahtuneesta on aikaa 108 vuotta, toteaa norjalainen urheiluhistorioitsija Tom A. Schanke, joka on setvinyt painijoiden taustaa yhdessä toisen historioitsijan Arild Gjerden kanssa.

Jos norjalaiset onnistuvat hankkeessaan, tulee Ericksenistä ja Hansenista maan historian ensimmäiset olympiavoittajat. Norjan kaikkien aikojen kesäolympiasaldo nousisi samalla 58 kultaan, Yhdysvaltojen puolestaan vähenisi lukemaan 973.
Tosin Norja itsenäistyi Ruotsi-Norjasta vasta 1905, joten ne kultamitalit voivatkin napsahtaa Ruotsille.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Ylen Mannerheim-elokuva kuvattiin Keniassa
14.8.2012 17:55

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Yleisradion tuottama Mannerheim-elokuva on kuvattu Keniassa. Elokuvan näyttelijät ovat myös Keniasta. Myös Mannerheimia näyttelee kenialaisnäyttelijä.

Suomen Marsalkka -elokuva yhdistelee afrikkalaista tarinankerrontaperinnettä ja Mannerheimin elämäntarinaa. Elokuvan kielinä ovat swahili ja englanti.

"Suomen Marsalkka on elokuvana kreisi", sanoo Helsingin Sanomien Nairobista tavoittama kenialaisnäyttelijä, joka näyttelee elokuvan pääroolissa Mannerheimia.

"Koska eihän kukaan Afrikassa ole kuullut Mannerheimista", näyttelijä sanoo.

Hanketta on valmisteltu Yleisradion piirissä salassa eikä elokuvaa tuottava Erkko Lyytinen halua kommentoida hanketta ennen torstain tiedotustilaisuutta.

Aiemmin tiistaina Iltalehti kertoi, että elokuvan pääosassa on afrikkalaissyntyinen, englantia puhuva miesnäyttelijä.

Suomen Marsalkka -nimen saanut elokuva saa ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalilla 28. syyskuuta. Yle Teema esittää elokuvan ja sen tekemistä seuraavan dokumenttisarjan syksyllä televisiossa.
Selkeesti huikee spektaakkeli tuloillaan. Vaikka kyllähän toi varmaan sen Harlinin yritelmän päihittää.
 
toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Selkeesti huikee spektaakkeli tuloillaan. Vaikka kyllähän toi varmaan sen Harlinin yritelmän päihittää.
Luulin ekaks tuon olevan karkeaa pilaa, mutta mikäpä siinä. Jospa sieltä nyt tulis jotain muutakin ku yltiöisänmaallista hevonpaskaa ja vääristeltyjä, suuria sotasankareita.
Erikoinen näkökulma heti alkajaisiks kyllä, täytyy myöntää. Saapa nähdä.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426

Iso komp.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit

Onhan noista muiden maiden ankallissankareista nyt on tehty kaikenmoisia väännöksiä jo pitkä tovi. Viimeisimpänä tulee mieleen tämä uusi Abraham Lincoln Vampire Hunter.

Mikäs siinä, kyllä juttuihin sopii aina uutta anglea löytää.
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Mikäs siinä, kyllä juttuihin sopii aina uutta anglea löytää.
Nimenomaan ja sivistyskansalle kuuluu tällainen vapaus. Historia kun on Marskilta joidenkin mielestä lahtaria, suurimman osan mielestä sankaria, niin jonkinlaista taiteellista rikkumoa on hyvä olla. Muutakin kuin sellaista mikä taas polarisoi kahteen leiriin, kuten että oli marsalkka homo tai ei ollut, se on turhan paljolti kiinni ihmisten mielipiteissä tässä ajassa. Tätä homojuttuahan ovat potkineet muutamat tamperelaiset taiteilijat ja ilmeisen tosissaan.

Mutta jos Marski on neekeri, niin sittenhän ilmapiiri voi vapautua ja aitoa keskustelua ilmaantua, koska näin ei ainakaan ollut. Uusi alku tavallaan. Toki voi ammattiloukkaantua jälleen pahemmin myös.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Eihän tuossa ole mistään muusta kuin harmittomasta hassuttelusta kyse. Vähän kuin vetäis Finlandia-hymniä reggaeversiona, tai hipraphop vai mitä niitä on.
Ainoa mitä toivon ettei tuollaiseen ole tuhlattu paljoakaan yhteistä rahaa, sillä pelkään että tuollaisen harmittoman hassuttelun taiteellinen, kulttuurellillinennen sekä historiallisdokumentillinen arvo ei ole yhtään sen enempää kuin vetäis Finlandia-hymniä reggaeversiona, tai hipraphop vai mitä niitä on.

Voihan vaikka seuraavassa Forumleffassakin olla Capua tai Alppua näyttelemässä valkoihoinen. Tai mies.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ennen kuin YLE:n omat produktiot loppuivat lähes tyystin siellä oli aika radikaaliakin meininkiä. Holmbergin Rauta-aika ja Turkan Seitsemän veljestä saivat aika ristiriitaisen vastaanoton (jos niitä, tai ainakin ensimmäistä on myös sittemmin kehuttu).

Voisihan tuon tehdä sellaiseen amerikkalaiseen action hero/taistelukohtausspektaakkeli kera tietokonetehosteiden-meininkiinkin, mutta olisi ihan pirun paljon kalliimpaa, eikä kuulu oikein YLE:n mandaattiin. Ei tuosta täältä lukeman perusteella voi sanoa muuta kuin että varsin outo valinta. Mutta epäilemättä edullisempi kuin jenkkiläinen lähestymistapa (jota Harlin/Selin-produktio enemmän edusti).
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26863
Suomen Marsalkka -nimen saanut elokuva saa ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalilla 28. syyskuuta.
Aijai, joskus tuli joltain kanavalta (Nelonen? Sub?) elokuvia varustettuna Rakkautta ja anarkiaa -etuliitteellä. Ennen rainaa niitä kommentoi aina joku heppu narut silmälasin sangoissaan joka tervehti "rakkautta ja anarkiaa ihmiset". Olikohan tiistaisin kun tällainen elokuvapäivä oli. Katsoin joka filmin. Niissä oli lähes poikkeuksetta vähintään TISSIT.

Eli saattaa olla ihan hyvä kuva.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Aijai, joskus tuli joltain kanavalta (Nelonen? Sub?) elokuvia varustettuna Rakkautta ja anarkiaa -etuliitteellä. Ennen rainaa niitä kommentoi aina joku heppu narut silmälasin sangoissaan joka tervehti "rakkautta ja anarkiaa ihmiset". Olikohan tiistaisin kun tällainen elokuvapäivä oli. Katsoin joka filmin. Niissä oli lähes poikkeuksetta vähintään TISSIT.

Eli saattaa olla ihan hyvä kuva.
Juurihan tuossa quotattiin:

"Yle Teema esittää elokuvan ja sen tekemistä seuraavan dokumenttisarjan syksyllä televisiossa."
 
jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Asiaan (pitäisikö hoitajamäärät määritellä laissa vai ei) kantaa ottamatta, olenko ainoa jonka mielestä tämä uutisointi (kommentointi) on outoa.
Guzenina-Richardson ei tiistaina osannut sanoa, tarkoittaako henkilöstömitoitus sitä, että vastaisuudessa kymmentä vanhusta hoitaisi kaikissa vuoroissa seitsemän hoitajaa.

"Sitä arvioidaan paikan päällä työnjohdollisesti. Tuo on sellainen käytännön asia, jota sitten siellä työpaikoilla kyllä pohditaan", hän sanoi HS:lle illalla.
Eli laissa määritellään, jotta 0,7 henkilöä pitää olla. Mutta sitten se kuitenkin katsotaan työnjohdollisesti.

Mitä hyötyä laista sitten on ?
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Mitä hyötyä laista sitten on ?
Poliitikko voi seuraavien vaalien yhteydessä sanoa, että minun virkakaudellani luotiin laki joka velvoittaa pitämään 0,7 hoitajaa töissä vanhusta kohti.

Toinen poliitikko taas voi sanoa, että minun virkakaudellani vanhustenhuollon kustannukset eivät nouseet vaikka astui voimaan tälläinen laki joka velvoittaa pitämään 0,7 hoitajaa töissä vanhusta kohti.

Hoitajat voivat sitten huutaa, että eihän lakia noudateta, mutta kukaan ei kuuntele.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Taisi olla Päijät-Hämeessä kun tehtiin sairaanhoitopalveluiden kehittämisestä tutkimus, jonka ihan itse luin. Tärkeimmäksi jutuksi nostivat sen, että tehdään kuten aina ennenkin, kun niin nyt on aina tehty eikä olla valmiita muuttamaan työskentelytapoja. Jos joku aasi tahtoo lakiin kirjata, että kaikkialla on sama määrä jengiä ja siten siunata vanhat käytännöt maailman tappiin riippumatta oikeasta tarpeesta, niin kyllähän se saisi juosta betoniseinään ihan vitun lujaa.
 
Ylös