Knoukka
Well-known member
- Liittynyt
- 25.5.2000
- Viestit
- 27426
Entisen pääministerin Matti Vanhasen naisystävänä tunnetuksi tullut Susan Ruusunen lähtee mukaan politiikkaan.
Ruusunen (ent. Kuronen) on SDP:n kunnallisvaaliehdokas Espoossa.
Vanhanen ja Ruusunen erosivat vuonna 2006. Seuraavana vuonna Ruusunen kirjoitti kohua aiheuttaneen kirjan Pääministerin morsian, jossa hän kertoo avoimesti suhteestaan Matti Vanhaseen.
Ruusunen sai pian kirjan julkistuksen jälkeen tappouhkauksia, ja herjauksia, jotka etenivät lopulta aina poliisitutkintaan.
IL
En nyt tapahtuneesta sen enempää tiedä. Mutta. Tuollaiset tapahtuu yleensä niin, että jossain puskan takana, oksien takana, puussa tms. näyttäisi jäkittävän se saalislintu. Tilanne tulee nopeasti, eikä kestä kauaa. Yleensä linnut eivät tönötä maassa selkeällä paikalla rinta kaarellansa. Ampuja kuvittelee, varmastikin metsästyskiihkon valtaamana, että tuossa nyt olisi. Ja täräyttää.Otsikon mukaan mies luuli toista metsoksi. Toisin sanoen ei nähnyt kohdetta ja ampui silti.
Lieksassa lie voi tulla ammutuksi ihan aakeella laakeelakin.Täytyy lopettaa puissa kiipeily sitten ettei joudu ammutuksi.
Tarkkanahan tuo ampuja tuntui olleen.missä metsästäjä luuli puuhun kiivenneen kaverinsa valkoisena loistavaa naamaa teeren peräpeiliksi. Täräytti kiväärillä ja putosi.:nope:
Tarkkana pitää olla!
Ei riittävän. Puussa taisi vielä olla nuori nainen, innokkaasti metsästystä opetteleva tähystämässä. Häntä opetti vanhempi mies, juurikin se, joka ampui jostain kauempaa. Henki pois naiselta. :nope:Tarkkanahan tuo ampuja tuntui olleen.
New York kieltää yli puolen litran limsat
New Yorkin kaupunki on kieltänyt yli puolen litran limujen ja muiden sokeria sisältävien juomien myynnin. Kiellolla halutaan herätellä ihmisiä taistelemaan liikalihavuutta vastaan. Kiellosta päätti torstaina kaupungin terveyslautakunta. Kielto on ensimmäinen laatuaan Yhdysvalloissa.
Kaupungin pormestari Michael Bloomberg esitti, että myynnissä olevien limujen, sokeroitujen teiden ja muiden kaloripitoisten juomien koko saa olla korkeitaan 4,5 desilitraa. Tämän koon ylittäviä limuja ei saa myydä.
Myyntikielto tulee voimaan muun muassa pikaruokaravintoloissa, elokuvateattereissa, Broadwayn teattereissa ja työpaikkojen kahviloissa. Ruokakaupat voivat yhä myydä limsoja. Kielto ei myöskään koske vähäkalorisia juomia, kuten vettä tai vichyä.
Kiellon rikkojat voivat saada yli 200 dollarin sakot.
Asian kannattajiksi ovat asettuneet lukuisat terveysalan ammattilaiset, lääkärit ja kokit. Vastustajien mielestä taas hallitus tunkeutuu kiellolla ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin.
Yhdysvalloissa kaksi kolmesta aikuisesta ja lähes kolmannes lapsista on ylipainoisia tai liikalihavia.
Lähteet:AP, Reuters
Ruokakaupat saavat yhä myydä isompia limsoja. Enpä ainakaan itse ole muualta pikkupulloa isompaa koskaan ostanutkaanOho. Onkohan tosta mitään todellista hyötyä
Sehän meni hienosti.Yle: Tupakoiden piilottaminen kassoilla toi oudon seurauksen
Tupakkalain kiristyminen on muuttanut myös ostajien käyttäytymistä.
Asiasta kertoo Yle.
Nykyään tupakat ovat piilossa katseilta esimerkiksi kassojen yläpuolelle, ja niitä saa ostaa merkin ilmoittamalla.
Soittokierros kioskeihin, huoltamoille ja kyläkauppoihin tuottaa tuloksen, joka tuskin oli lain suunnittelijoiden tarkoitus: Myynti onkin kasvanut.
- Se on tuonut paljon tupakanostajia. Ennen he ostivat yhden askin, nyt he ostavat kolme tai neljä askia kerrallaan. Se on lisännyt hyvin myyntiä, yrittäjä Jorma Malkamäki Kokkolan Torikadun kioskista kertoo Ylelle.
- Jopa kartonkikaupalla tupakkaa ostetaan nyt aiempaa enemmän. Meille yrittäjille on ollut hyvä, että tupakat ovat menneet piiloon.
Myös kokemukset pääkaupunkiseudulta vahvistavat asian.
Esimerkiksi kalliolainen kioskinpitäjä kertoo miettivänsä tilausten suurentamista, sillä hänen mukaansa tupakkavarasto loppuu usein ennen kuin uusi kuorma tulee.
Valtiolle verotuloja. Taitais olla vähän veron korotusvaraakin, jos myynti kasvamaan päin.Sehän meni hienosti.
Onkohan tuossa ektomurffattu?Sehän meni hienosti.
Bingo pakolliseksi, niin vähenee muuallakin kuin isoissa kaupoissa.Sehän meni hienosti.
Yhteistä hyväähän poliitikot ovat aina ajatelleet:frank::doubtful:
M15 oli juuri Radio Rockilla ja ensin pari tuntia saarnaa siitä kuinka nykyisellä politiikalla Suomi on kohta konkurssissa, mutta sitten ohjelman lopussa valittelee, kun Helsinkin kaupunki ei tue hänen tappiota tekevää halliaan.
Miksi voittoa tekeviä yrityksiä pitäisi tukea?:doubtful:
M15 oli juuri Radio Rockilla ja ensin pari tuntia saarnaa siitä kuinka nykyisellä politiikalla Suomi on kohta konkurssissa, mutta sitten ohjelman lopussa valittelee, kun Helsinkin kaupunki ei tue hänen tappiota tekevää halliaan.
Kuuntelin sivukorvalla vain. Mutta väititkö se että sen halli tekee voittoa?Miksi voittoa tekeviä yrityksiä pitäisi tukea?
No siis ensinnäkäänhän Uusipaavalniemi ei erityisemmin valittanut ettei saa tukea vaan häneltä kysyttiin että saako halli jotain tukia. Siihen vastasi ettei saa. Ei väittänyt että tekee voittoa, eikä sanonut että tekee tappiota.Kuuntelin sivukorvalla vain. Mutta väititkö se että sen halli tekee voittoa?