Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
HS.fi sanoi:
Berlusconin tuomiota leikattiin heti

Milanolainen tuomioistuin langetti hänelle neljän vuoden vankeustuomion veropetoksesta perjantaina. Heti perään oikeus leikkasi tuomion yhden vuoden vankeudeksi. Leikkaus juontaa vuoden 2006 armahduslakiin, jonka tarkoituksena on vähentää vankien määrää vankiloissa.

Tapaus liittyy Berlusconin Mediaset-yhtiön ostamiin elokuvaoikeuksiin. Pääministerin tv-imperiumin epäillään ostaneen 1990-luvulla ylihintaan lähetysoikeuksia kahdelta muulta Berlusconin yhtiöltä.

Tuomio astuu voimaan, kun kaksi valitustuomioistuinta on vahvistanut sen.

Ex-pääministeri kiistää syyllisyytensä. Hän ei ollut läsnä oikeudessa, kun tuomio luettiin, mutta asianajajiensa mukaan hän pitää tuomiota "täysin uskomattomana". Hänen odotetaan valittavan tuomiosta.

Milanolainen tuomioistuin kielsi Berlusconilta lisäksi julkisen viranhoidon kolmeksi vuodeksi.

Berlusconia syytetään erikseen myös lahjonnasta, seksin ostamisesta alaikäiseltä prostituoidulta sekä virka-aseman väärinkäytöstä. Berlusconi joutui eroamaan pääministerin tehtävistä viime vuoden marraskuussa.

Keskiviikkona Berlusconi, 76, ilmoitti, ettei hän aio asettua ehdolle maan parlamenttivaleissa ensi vuonna.
Ettänäi.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Miksi Maddella on niin vaikeaa löytää kunnollinen ja mukava mies? Kusipäätä tuuppaa framille solkenaan. Tosin, ei se prinessan puolisona olo niin kauhean mukavaa olisi. Rajoittaisi elämää aika paljon. Ehkä juuri siksi vain kusipäitä tarttuu verkkosukkiin?
Ehkäpä Madde on itse samanlainen...
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Perussuomalaisten piirijohtaja kohusta: ”Menen tekemään suuren hiivaleipärikoksen”


Kuka tahansa persu on aina valmis kommentoimaan mihin tahansa persuja koskevaan syytökseen, vaikkei tapausta tuntisikaan. Ja syynä on aina ajojahti: "Muut puolueet tekee vaikka mitä pahaa, mutta Perussuomalaisten tekemisiin aina takerrutaan" Paha vajaus on maalaisjärjessä tai ainakin yhteiskuntaopin tunnilla oltu syvässä unessa, jos ei näe mitään eroa halpojen tavaroiden jakamisessa ennen vaaleja äänen saamisen toivossa ja palkkion jakamisessa todistetusti annetusta äänestä. Tuollahan on useampi juttua kommentoinutkin haastatellun kanssa samoilla linjoilla.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Jännä tuo kuntakartta, rannikolla isoja kuntia ja niiden perässä erittäin sipraleista. Pohjoisessakin harvaa, mutta oulun perässä joku rykelmä.
Huomaa että myös merialueet näkyvät rannikkokuntien pinta-alassa.
 
Ylös