Vaikka Kuun resurssien -
eikä kyseessä ole ainoastaan helium-3 - hyödyntäminen tulevaisuudessa on hyvin epävarmalla pohjalla niin kyseessä on mahdollisuus jonka ainakin USA ja Kiina ottavat hyvin vakavasti.
Ehkäpä vieläkin realistisempi mahdollisuus Kuun hyödyntämisessä liittyy suunnitelmiin sen käyttämisenä eräänlaisena astinlautana asteroidien hyödyntämisessä. Tämä asia on edennyt puheita pitemmälle,
Planetary Resources- niminen firma on jo ilmoittanut että sillä on suunnitelmat tähän toimintaan ryhtymisestä. Avaruudessa hyödynnettävien rakennelmien kokoaminen maassa ja niiden vieminen avaruuteen on hyvin kallista mutta rakentamalla asteroideista haetuista raaka-aineista kuussa (painovoimasta luultavasti hyötyä materiaalien työstämisessä ja laitteiden kokoamisessa), kustannuksia on luultavasti mahdollista merkittävästi vähentää.
Planetary Resources- firman suunnitelmat tähtäävät voittoon pitkällä tähtäimellä mutta tämän on tarkoitus tapahtua pienin askelin ja samalla saada pysyvästi jalansija avaruuteen.
Hienoa että tällaista asennetta joiltakin löytyy.