Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
KSML: Mies sai 87 euron parkkisakon, vaikka sakkolappua ei annettu

Keskisuomalainen kertoo miehen hakeneen maaliskuussa vaimoaan linja-autolta Jyväskylän keskustassa. Mies pysäköi muutamaksi minuutiksi Matkahuollon pakettipalvelun parkkipaikalle.

Vajaan kuukauden kuluttua miehelle tuli yksityiseltä pysäköinninvalvojalta maksumuistutus parkkikiekon puuttumisesta kyseisen pysäköinnin aikana. 60 euron valvontamaksuun oli lisätty viiden euron muistutusmaksu.

Kyseessä oli ensimmäinen miehen näkemä dokumentti siitä, että hänen väitettiin pysäköineen virheellisesti. Hän pyysi todisteita tapahtuneesta.

Pysäköinninvalvontayhtiö todisti parkkikiekon puuttumisen valokuvilla. Yhtiön toimitusjohtaja toteaa Keskisuomalaisessa, että pari kertaa vuodessa lappu saattaa unohtua "inhimillisen virheen vuoksi" tai esimerkiksi lentää tuulen voimasta pois tuulilasista. Toimitusjohtajan mukaan tällöin viiden euron maksumuistutuskulu poistetaan tällöin.

Jyväskyläläismiehen maksettavaksi tuli lopulta reklamaation jälkeen 87 euroa. Puhelinsoitot pysäköinninvalvojalle maksavat yli kaksi euroa minuutilta.
Mitähän jyväskyläläismiehen päässä on liikkunut, kun nähnyt puhelinlaskun ja ynnäiltyään, että kannattiko valittaa?
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jos homma noin toimii, niin sittenhän kannattaisi perustaa pysäköintiklupi, mikä lähettäisi vain maksumuistutuksia ja piiloutuisi maksullisen numeron taakse.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Yleensä :p Muttajoo toi Jana Jordan on jo vuosia tuttu. jostain vuodesta 05 katellu sen kuvia usein.. Noh nyt se alkaa 86 syntyneenä olla hieman vanhahko tai siinä limitillä.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Yleensä :p Muttajoo toi Jana Jordan on jo vuosia tuttu. jostain vuodesta 05 katellu sen kuvia usein.. Noh nyt se alkaa 86 syntyneenä olla hieman vanhahko tai siinä limitillä.
justjust :D

eli jos tutuiksi tulee kuvia katsomalla niin varmaan pokeleffan ostamisella pääsee jo seurusteluasteelle? :rolleyes:
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Mitähän jyväskyläläismiehen päässä on liikkunut, kun nähnyt puhelinlaskun ja ynnäiltyään, että kannattiko valittaa?
Yksityisen pysäköinninvalvojan kanssa tapahtunutta. Arjen sankari printtaili lappua tuulilasiani varten rööki suussa kun juuri satuin tulemaan muutaman minuutin kioskipiipahduksen jälkeen autolleni.

Otin tyypistä kuvan ja näytin sen hänelle puhelimen näytöltä. Totesin vaan, että näyttää todella hyvältä kun noissa firman kuteissa rööki suussa teet duuniasi. Tehtiin sitten sopimus saman tien. Poistin kuvan puhelimesta ja myös sakko (<-en pidä noita oikeasti edes sakkoina yksityisiä, pelkkää rahastusta) katosi.
 
DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137

Mistäs se sakko sitten olisi tullut, jos yhtä valokuvaa noin säikähtää?
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Mistäs se sakko sitten olisi tullut, jos yhtä valokuvaa noin säikähtää?
No enpä tiedä. Se oli lähiökerrostalon katukerroksessa toimiva kioski, josta kävin itsekin ostamassa matkallani tupakkaa. Veikkaisin että siinä pihassa oli joku "hyväksyt ehdot" kyltti jossakin kohtaa. Villi veikkaus. Pitäisi käydä paikan päällä että tietäisi. En aio.

Arvelin vaan ja juolahti mieleen että duunissa ei nyt kumminkaan tuokaan saa polttaa ja se on firmalle kuin firmalle tänä päivänä todella huonoa mainosta. Arvelin ilmeisen oikein ja tyyppi ei halunnut kuvansa etenevän mihinkään. En tosin edes sellaisella uhkaillut, sanoin vaan että onpa tyylikästä.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Missä kielletään duunissa polttaminen? Taisi olla kaverilla ei puhtaat jauhot pussissa, kun noin vähästä säikähti.
 
Melkoinen Iines oli sitten. Itse olisin pysäköinninvalvojana kysynyt "onko tukka hyvin?" ja jatkanut kirjoittelua....jos ehdot ei olisi täyttynyt.
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Missä kielletään duunissa polttaminen? Taisi olla kaverilla ei puhtaat jauhot pussissa, kun noin vähästä säikähti.
Aika monessa duunissa. Ainakin omassani se on täysin rajoitettu ruokatunnille, jolloin silloinkin pitää mennä parkkihallin perukkaan. Sehän onkin kapinallisten kokoontumispaikkana tunnettu, sillä sekään ei ole ihan ok.

Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tässä kaupungissa on tupakointi kielletty ihan tyystin henkilökunnalta mukaanlukien ruokis, samoin kouluissa, siihen laskien myös aikuisopisto.

Itse olen kunta-alalla ja kyllä tiedän myös yksityiseltä sektorilta paljon, paljon työpaikkoja missä on ihan sama kuri. Turha niitä kuitenkaan luetella. Katsoisin että on täysin trendinä juuri näin ja varmaan tulee koskemaan kaikkia työpaikkoja ihan lähitulevaisuudessa. Poislukien ehkä joku maansiirto tai betonin valaminen.

Luulenpa että tuota yksityisellä firmalla toimivaa sakottajaa on ohjeistettu olemaan tupakoimatta työtä tehdessään. Se antaa huonon imagoarvon. Ehkä koki tuossa tilanteessa, että kuva voi lähteä hänen työnantajalleen, ja sitten olisi jotakin puhuttelua tms. edessä. En tiedä. On voinut tulkita tilanteen näin. Tuskin siinä sen kummempia jauhoja on hänelläkään pussissaan ollut.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös