Tallipaikat 2014

harzi

Well-known member
Liittynyt
6.11.2012
Viestit
189
minusta Massa on Lotukselle nopeutensa puolesta kelvoton idea.
En sanoisi ihan noinkaan. Tiedä mihin Massa vielä pystyisi kun ei tarvitse olla tallikaverin kynnysmattona. Aika ajoin on kuitenkin väläytellyt Ferrarillakin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Massa tosiaan on väläytellyt Ferrarilla myös onnettomuutensakin jälkeen ja ilman tuolloin täysin laitonta ja lopulta myös yhtä turhaa tallimääräystä olisi voinut voittaa Hockenheimissa 2010.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Jenson Buttonin osalta ainakin Skylla kerrottiin eilen David Coulthardin urakatsauksen päätteeksi miehen ottaneen itselleen ainakin yhden vuoden sopimuksen McLarenille ensi vuodeksi.

Rivien välistä ilmeisesti talli olisi halunnut Buttonin pysyvän useita vuosia siellä, mutta mies itse vain yhden kauden. Espanjassa päin taas Alonson McLaren-huhut ovat olleet jo kesäkauden alusta lähtien varsin korkealla, mutta huomattavasti enemmän miehen ollaan odotettu siirtyvän heidän mukaansa vasta 2015-2016 Ferrarin sopimuksen päättyessä mahdollisesti ennen aikojaan huonoihin tuloksiin tallin osalta näin espanjalaisittain.:rolleyes: Ja ainakin viimeistään sen jälkeen mikäli mies edes aikoo jatkaa uraansa vuoden 2016 jälkeen.

Lähinnä siirron syynä olisi Ron Dennisin isompi poissaolo lähivuosien jälkeen ja myöskin Hondan turbomoottorit ensi kauden jälkeen. Tällä kaudella siirtyminen olisi ollut mahdollista lähinnä Buttonin itsensä halussa siirtyä pois tallista. Perezin osalta McLaren ei ainakaan vaikuta korvaavan häntä kenelläkään.
 

Ruisberg

Musta hevonen
Liittynyt
14.9.2013
Viestit
8
Sijainti
Green Hell
McLarenilla painettu paniikkinappulaa. Auto on surkea ja kuskitkin on niin tylsiä ettei niistä kukaan huhuile mitään. Ei auta kuin lähteä Ferrarille ryöstöretkelle. Toivottavasti eivät onnistu vielä ensi vuodeksi Alonsoa saamaan, vaan nähtäisiin ainakin yksi kausi Alonson ja Kimin kisailua samassa tallissa. Ja 2015/2016 sitten Vettel Kimin kamuksi Ferrarille.
Tää ois kyllä mielenkiintosta nähdä, ensin Kimi/Alonso ja sitten Kimi/Vettel :D vielä jos Kimi kepittäis molemmat niin olis ilo ylimmillään. Noh, katotaan nyt ja odotellaan rauhassa.. :thumbup:
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Jos Alonso vielä ensi kaudeksi päätyy McLarenille, olen nähnyt kaiken ja voin kuolla rauhassa. Aika laajalle levinnyt huhu jos olisi pelkästään jonkun Marcan super-zournalistin kehittämä loistava teoria, varmasti jotain kyselyitä lienee ollut.
Heh, tosiaan. Kukapa olisi uskonut että Kimi palaa Ferrarille tai Alonso Mäkille? Ei kukaan. No, 50% toteutui jo.
 

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Salon mukaan Slade ei siirry Ferrarille vaan Stella siirtyy Kimin inssiksi hmmmm mielenkiintoista
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726
Kenties Stella on itse halunnut Kimin pariksi, kun oli ennenkin Ferrari-aikoihin Kimin kisainssi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Felipe Nasrin osalta ensi kauden mahdollinen tallipaikka voisi olla Lotusilla. Portugalin lehdet ovat viime päivinä puhuneet Antonio Felix da Costan ohella paljon myös Nasrista. Nasrin kotimaa on hyvä markkina-alue formula 1:lle ja sieltä saattaa irrota paljonkin sponsorirahaa. Nasrin osalta helpointa olisi tehdä Bruno Sennat ja kerätä 15 miljoonaa dollaria sponsorirahaa.

Tosin niin suuria summia lahjoittaisivat lähinnä Brasilian pankit, Petrobras tai Santanderin Brasilian osasto. Nasr on ollut ehdolla myös Williamsille tai Force Indialle. Force Indialle lähinnä yhden tai molempien kuljettajien lähtiessä pois jostain syystä ja Williamsilla olisi tarkoitus ostaa Bottas ulos tallista.

Tällä hetkellä Nasr toisi uuteen talliinsa f1:ssä näillä näkymin 4-5 miljoonaa dollaria ja lisäksi 2 miljoonan dollarin mahdollisen GP2:n mestaruusbonuksen. Lotusille ollaan periaatteessa haettu myös Kevin Magnussenia, mutta Tanskan lehtien toiveunta lienee sekin ajattelu. Tietysti jos McLaren maksaisi hänen ajonsa tallissa, mutta ei taida kuitenkaan siihen ryhtyä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Nico Hülkenbergille näyttäisi käyvän kylmästi kuljettajamarkkinoilla ensi kautta ajatellen. Etenkin kun hän ei tuo mitään hirveän suuria sponsoriavustuksia. Hülkenberg tosin saattaa kyetä tuomaan Adrian Sutilin tapaan joitain pieniä summia eli noin 3-5 miljoonaa dollaria, mutta ei sen enempää. Se ei kuitenkaan välttämättä riitä moniin muihin talleihin.

Saksan lehtien mukaan Hülkenbergille on tällä menolla käymässä sama urapolku kuin Nick Heidfeldille. Etenkin jos hän ei pian pääse mihinkään parempaan tiimiin tai osoita todella hyviä otteita vähän enemmän säännöllisesti.

Saksan lehtien mukaan Hülkenbergin ainoa vaihtoehto olisi käytännössä yrittää mennä Lotusille ja hyvin pienissä määrin McLarenille. Muut tallipaikat mahdollisesti Force Indiaa lukuunottamatta kaatuvat juurikin rahan takia. Tosin Bildin viime aikojen uutisoinnit Perezin maksuvaikeuksista McLarenilla tuntuvat lähinnä IS:n kaltaisilta roskapuheilta.

Etenkin kun on muutenkin Meksikon ykkösmiehellä riittävän varakas mies taustalla. Ja lisäksi Button on jo varmistanut paikkansa tallissa vielä vuodeksi.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kenties Stella on itse halunnut Kimin pariksi, kun oli ennenkin Ferrari-aikoihin Kimin kisainssi.
Stella on ollut jo 4v Alonson kanssa joten tuskin siirtyisi Kimille vain koska on ollut aiemminkin. Ellei Alonso halua häntä sivuun ja miksi haluaisi. Todennäköisempää ehkä että Massan inssi tulee Kimille tai sitten Slade tai joku muu.
 

Kaptah

Well-known member
Liittynyt
28.3.2011
Viestit
182
Stella on ollut jo 4v Alonson kanssa joten tuskin siirtyisi Kimille vain koska on ollut aiemminkin. Ellei Alonso halua häntä sivuun ja miksi haluaisi. Todennäköisempää ehkä että Massan inssi tulee Kimille tai sitten Slade tai joku muu.
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=248690

Tuon mukaan Massan kisainssi ei halua Räikkösen kanssa työskennellä.

Slade ei myöskään seuraa Kimiä.

http://www.ts.fi/moottoriurheilu/f1/537534/Slade+ei+seuraa+Raikkosta+Ferrarille
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5726
Ei sillä Massan kisainsinöörillä ole tämän kanssa mitään tekemistä. Jos Smedleyn ainoa ehto olisi, ettei tarvitse olla Kimin kanssa töissä, niin sitten voitaisiin vaikka vaihtaa kisainssejä päittäin tai antaa Smedleylle kenkää ja palkata Kimille ihan uusi inssi. Jokin motivaattori tässä täytyy olla Stella-Alonso-akselilla, jotta tämä vaihto toteutuu tällaisenaan.
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Hulkki sanoi loppukesästä, etteivät hänen ajamisensa ole Räikkösestä kiinni vaan mahdollisuuksia olisi useampikin.
Aina jaksaa ihmetyttää, miten nämä B-listan kuskit jaksavat toitottaa "lukuisista vaihtoehdoistaan" jne, vaikka kaikki tietävät, että aivan yhtä hyvin voivat jäädä täysin ilman ajopaikkaa. Se, että neuvotteluita käydään, ei suinkaan tarkoita, että aitoa kiinnostusta on. Kaipa se sitten on tuollaisessa asemassa vain oman itsetunnon kannalta pakko tulkita sellaisena. Sääliksi näitä vain välillä käy. Liuzzit ja Alguersuarit nyt ovat malliesimerkkejä, mutta näyttäisi Hulkki liittyvän kohta joukkoon, ellei ihmettä käy.
 

carbonara

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
432
Aina jaksaa ihmetyttää, miten nämä B-listan kuskit jaksavat toitottaa "lukuisista vaihtoehdoistaan" jne, vaikka kaikki tietävät, että aivan yhtä hyvin voivat jäädä täysin ilman ajopaikkaa. Se, että neuvotteluita käydään, ei suinkaan tarkoita, että aitoa kiinnostusta on. Kaipa se sitten on tuollaisessa asemassa vain oman itsetunnon kannalta pakko tulkita sellaisena. Sääliksi näitä vain välillä käy. Liuzzit ja Alguersuarit nyt ovat malliesimerkkejä, mutta näyttäisi Hulkki liittyvän kohta joukkoon, ellei ihmettä käy.
Jos tämän kertoisi JVR:lle niin se lisäisi ne kaikki siguunsa. "Että lällällää, sanoit näin mutta kävikin näin. Minä huomasin". Paitsi että eihän sitä ulkomaalaisia saa pilkata.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Hetkinen! Yhtäkkiä tuli mieleen, että keilläs nykykuskeista onkaan jälkikasvua? Massalla ainakin mutta muita ei tule äkkiä mieleen. Jossain vaiheessa näitä lapsellisia kuskeja taisi olla gridillä vähän enemmän.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Hetkinen! Yhtäkkiä tuli mieleen, että keilläs nykykuskeista onkaan jälkikasvua? Massalla ainakin mutta muita ei tule äkkiä mieleen. Jossain vaiheessa näitä lapsellisia kuskeja taisi olla gridillä vähän enemmän.
Grosjeanilla on.
 
Ylös