Ei. Millanen se on?Onko kukaan vittuilu-forumin jäsenistä huomannut Pauligin Presidentti-mainoksen på svenska?
Luulen että on ihan toimiva idea, koska herättää varmasti tunteita kummassakin kieliryhmässä.
Ihan hyvä.Ei. Millanen se on?
No olipa hyvä, että muokkasivat. Sillä edellisellä oli kait luppakorvat ja häntäkin.Juttua muokattu klo 16.55: Kuva vaihdettu. Edellisen kuvan koiralla oli Suomessa kielletty ylipitkä piikkipanta.
Voimia Albertin palkkakuoppaan.Belgian entinen kuningas: 923 000 euroa vuodessa ei riitä elämiseen
Kuningas Albert II haluaisi lisää rahaa elinkustannuksiinsa, kertoivat belgialaislehdet torstaina. Albert luopui vallastaan heinäkuussa poikansa hyväksi.
Belgian entinen kuningas Albert II on sitä mieltä, että 923 000 euroa vuodessa on liian vähän elämiseen. Albert, 79, haluaisi lisää rahaa elinkustannuksiin, kertoivat belgialaislehdet torstaina. Albert luopui vallastaan poikansa Philippelle heinäkuussa.
- Hän sanoo, ettei häntä ole kohdeltu niin kuin hän olisi toivonut, ja nyt hän on huomannut olevansa vaikeuksissa, sanoi nimetön lähde Le Soir -sanomalehdelle.
Ennen vallansiirtoa Albert nautti 11,5 miljoonan euron verottomista eduista, joilla maksettiin kuninkaallinen taloudenpito. Vallanluovutuksen jälkeen entisen kuninkaan pitää selviytyä alle miljoonalla - ja maksaa summasta lisäksi verot. Käteen jää noin 700 000 euroa vuosittain. Vaikka hänellä on yhä kymmenkunta maskettua avustajaa, entinen kuningas valittaa kuitenkin katkerasti vuosittaisista elinkustannuksistaan.
Lehtien mukaan kuninkaan auttamiseksi pohditaan nyt erilaisia keinoa. Muun muassa virallisen asunnon kuluja harkitaan valtion maksettavaksi ja laivasto saattaa alkaa huolehtia Albertin 4,6 miljoonan euron arvoisen huvijahdin kuluista.
Kuningas on käynyt tiettävästi valittamassa asiasta suoraan hallitukselle, muun muassa pääministeri Elio Di Rupolle. Toistaiseksi hallitus ei ole tehnyt kuninkaan hyväksi muutoksia tiukkaan talousbudjettiinsa.
Olisit sen Madeleinen nainut, kun vielä oli vapailla markkinoilla.Harmi kun Suomessa ei ole kuninkaallisia. Ne ois ihania. Noh, onhan meillä Tuksu ja Nykäsmasa.
Oli Pauligin mukaan ainoastaan eiliselle ruotsalaisuuden päivälle tehty.Mieleenjäävä mainos, kun aiemmin suomeksi solkanneet. Mitään en tosin tajunnut.
Eikö sille tullut mieleen säästää kuninkaana ollessaan? Voi raukkaa kun joutui toimeentulotuelleVoimia Albertin palkkakuoppaan.![]()
Eikös tuo nimenomaan jo ole toimeentulotuella? Tuskin kuninkaalle, varsinkaan entiselle, palkkaakaan maksetaan.Eikö sille tullut mieleen säästää kuninkaana ollessaan? Voi raukkaa kun joutui toimeentulotuelle![]()
Toisessa maailmassa ei tunneta eläke-termiä?Eikös tuo nimenomaan jo ole toimeentulotuella? Tuskin kuninkaalle, varsinkaan entiselle, palkkaakaan maksetaan.
Ei. Mutta käsittääkseni eläkkeen koko riippuu ainakin osittain palkasta ja jos ei ole palkkaa saanut, saa silloin minimieläkkeen, joka näkyy Belgiassa olevan kohtuullisen iso tai sitten siinä on sitä toimeentulotukea jo mukana.Toisessa maailmassa ei tunneta eläke-termiä?
Kait sitä 79 vuotiaaksi ehtinyt pari kertaa patsastella, ravata kissanristiäisissä ja mitä niitä nyt muita onkaan kuninkaalla töitä.Ei. Mutta käsittääkseni eläkkeen koko riippuu ainakin osittain palkasta ja jos ei ole palkkaa saanut, saa silloin minimieläkkeen, joka näkyy Belgiassa olevan kohtuullisen iso tai sitten siinä on sitä toimeentulotukea jo mukana.
Mutta pointtikyssäri olikin se, että maksetaanko kuninkaalle palkkaa.Kait sitä 79 vuotiaaksi ehtinyt pari kertaa patsastella, ravata kissanristiäisissä ja mitä niitä nyt muita onkaan kuninkaalla töitä.
Ei kai. Eikös kuningas omista kaiken valtakunnassaan?Mutta pointtikyssäri olikin se, että maksetaanko kuninkaalle palkkaa.
Näin juuri. Paitsi joskus omistaa vain puolet jos on sattunut antamaan toisen puolen prinsessan puolisolle.Ei kai. Eikös kuningas omista kaiken valtakunnassaan?
Jos hörpit olutta pubissa, niin kunkku voi napata oluen kädestä ja ryystää omanans. Tai ainahan voi aloittaa sodan tai ryöstöretken naapurivaltioihin, jos rahat on valtakunnasta loppu.
Ruotsi kieltämässä eläimiinsekaantumisen - nykylain porsaanreikä halutaan tukkia