Punikkeja turpaan.Laiton uhkaus. Ilmoitin KRP:lle.
Punikkeja turpaan.Laiton uhkaus. Ilmoitin KRP:lle.
Luiksää nyt kiimoissas tuota lainkaan?Se nyt vielä olisi puuttunutkin, että kovaa työtä raatanut sikariporras saisi kärsiä lisää.
Ihanaa hyvää kommariutta. Venezuelassa kommaripressa Maduro otti väkisin haltuun jonkun elektroniikkalafkan ja pakotti alentamaan hintoja. Sieltä sitten parasiittiloiset kantoivat halapoja hifilaitteita kämppiinsä. Eipä tuollainen perseily ole ihan omiaan houkuttelemaan ulkomaisia pääomia. Tähän päälle kaikki öljykähmäily ja muu korruptio, niin kyllähän tuo tulee coup d'etat'han päättymään taas kerran.Tutkimuksen mukaan lähes puolet ranskalaisista olisi valmis lähtemään maasta (suuri osa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai muualle Eurooppaan) verojen, surkean taloustilanteen ja työttömyyden vuoksi. Eihän siitä ole kuin puolitoista vuotta, kun presidentiksi valittiin kovan linjan sosialisti. Hyvin on toiminut tuokin kasvutragedia, jota Suomenkin sosialistit ylistivät keväällä 2012.
http://www.economiematin.fr/ecoquick/item/7251-exil-france-crise-economique-sondage-chomage-gouvernement/?utm_source=newsletter&utm_medium=Email&utm_campaign=NL-2013-11-15
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/6323-hollanden-kasvustrategia-saa-kannatusta-urpilainen-tyytyvainen-ranskan-vaalitulokseen
Milloin Venezuelassa on viimeksi käynyt näin? Kun taas kerran.Ihanaa hyvää kommariutta. Venezuelassa kommaripressa Maduro otti väkisin haltuun jonkun elektroniikkalafkan ja pakotti alentamaan hintoja. Sieltä sitten parasiittiloiset kantoivat halapoja hifilaitteita kämppiinsä. Eipä tuollainen perseily ole ihan omiaan houkuttelemaan ulkomaisia pääomia. Tähän päälle kaikki öljykähmäily ja muu korruptio, niin kyllähän tuo tulee coup d'etat'han päättymään taas kerran.
Eikös nuo ole ihan kansanperinnettä Etelä-Amerikassa.Milloin Venezuelassa on viimeksi käynyt näin? Kun taas kerran.
Ihan sama mulle, mutta milloin Venezuelassa? Sä väitit, että on yleistä.Eikös nuo ole ihan kansanperinnettä Etelä-Amerikassa.
1948. Lähinnä viittasin, että tällaisten hallintojen on ollut tapana päättyä E-Amerikassa siihen, että armeija kyllästyy seuraamaan perseilyä ja korruptiota sivusta ja ottaa ohjat. Mutta eipä siitä sen enempää, ei tuo touhu Venezuelassa ole ollenkaan kestävällä pohjalla.Ihan sama mulle, mutta milloin Venezuelassa? Sä väitit, että on yleistä.
iltasanomien nettisivu sanoi:... jada jada ... plaa plaa plaa ... ei täällä mitään ole nähtävää, otsikko kertoi jo oleellisen.
Ilmiselvästi on Joni ollut asialla.Noniin! Kuka foorumisti tunnustaa?
"Keke" lähetti Sara Siepille käytetyn kondomin ja valokuvan speedoissa
Ydinsota olisi noin niinkuin nopee ja tekis kerralla selvää. Mutta kybersota :nope: Taivas varjele sitä pitkäkestoista kitumista. Ihmisiähän kuolee ihan vitusti, kun pakastepizzat pääsee pilaantumaanSuomalaisten kaupan yksiköiden tietojärjestelmistä on paljastunut vakavia puutteita.
Etäyhteydellä käytettäviä järjestelmiä tutkinut yhdysvaltalainen tietoturvatutkija Paul McMillan löysi yhteensä 173 suomalaista järjestelmää, joihin oli suora pääsy julkisesta internetistä.
McMillan kertoo MTV Uutisille, että suurin osa haavoittuvista järjestelmistä oli tavallisesti ruokakaupoissa käytettävien jäähdytysjärjestelmien ohjausyksiköitä. Joukossa oli myös muun muassa jonkinlainen lähetysten seurantajärjestelmä ja taloyhtiön huoltojärjestelmä.
- Mikäli järjestelmän käyttäjä olisi kirjautuneena sisään samaan aikaan, kun hakkeri pyrkii järjestelmään, hakkeri voisi ohjailla järjestelmää mielensä mukaan, McMillan kertoo.
Käytännössä siis kuka tahansa voisi päästä säätämään näiden suojaamattomien kylmävarastojen tai -tiskien lämpötiloja ja pilata viileässä säilytettäviä elintarvikkeita mistä päin maailmaa tahansa.
Lisäksi McMillan kertoo, että monesti tällaisilla järjestelmillä on etukäteen tehtaalla määritellyt salasanat, joita ei välttämättä ole ymmärretty muuttaa.
- Korostan, että nämä tiedot saatiin kerättyä ilman minkäänlaista hakkerointia, koska järjestelmät on määritelty väärin näkymään kenelle tahansa, McMillan sanoo MTV Uutisille.
Kymmeniä tuhansia haavoittuvuuksia ympäri maailman
Paul McMillan etsi puutteita etäyhteydellä käytettävistä teollisista järjestelmistä kaikkialta maailmasta. Hänen tekemässään haussa paljastui yli 30 000 haavoittuvaista järjestelmää. Mukana oli mm. meksikolainen voimalaitos, intialainen bensa-asema, tsekkiläinen pelikasino, romanialaisen kaivoksen ilmanvaihtojärjestelmä ja yhdysvaltalainen sikatila, jonka ruokintajärjestelmää kuka tahansa olisi päässyt sorkkimaan.
Suomen tilanne näyttää McMillanin mukaan kuitenkin paremmalta kuin monen muun maan.
- Jos ei löytyneitä jäähdytysjärjestelmiä oteta huomioon, näyttää siltä, että teillä on paljon vähemmän ongelmia kuin suurimmassa osassa muita paikkoja joita tutkin.
Tutkija McMillan teki hakunsa lokakuun lopussa. Kauppoja, joissa järjestelmät ovat väärin asennetut, ei voida tämän tutkimuksen perusteella yksilöidä.
Korkeimman oikeuden tuomari putkaan - ei maksanut taksilaskua ja niskoitteli poliisille
Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Että semmosia kokouksia. Tahtoo kans!- Join kokouksessa viiniä ja kahvin kanssa konjakkia.
hmmilta-sanomat sanoi:Skientologit avasivat uuden jättikeskuksen - yläkerrokset varattu "supervoimille"
Julkaistu: 16.11.2013 16:16
Skientologikirkko on kunnostanut Floridaan 31 000 neliön rakennuksen, josta löytyy oma kerros ”supervoimien” opetukseen.
Fort Harrison Hotelina tunnetun rakennuksen kunnostus alkoi Clearwaterissa vuonna 1999. Sen tytöt ovat maksaneet noin 30 miljoonaa euroa.
Veikkaan, että Nico on laittanut "vähän" isän nimissä postia kulkemaan.Noniin! Kuka foorumisti tunnustaa?
"Keke" lähetti Sara Siepille käytetyn kondomin ja valokuvan speedoissa
KTM:n tehdaskuljettaja Kurt Caselli on saanut surmansa Baja 1000 -kilpailussa osuttuaan paikallisten rakentamaan ansaan reitin varrella.
Kurt Caselli on kokenut erämaa-ajojen kilpailija. Hän on voittanut Hare & Houndin kolme kertaa, voittanut Desafio Ruta 40 Rallyn Argentiinassa ja osallistunut Dakar-ralliin. Tietojen mukaan Caselli oli joko johdossa tai lähellä kärkeä Baja 1000 -kilpailussa, kun hän osui paikallisten rakentamaan piiloansaan.
Paikallisilla asukkailla on kilpailuun liittyvä järjetön perinne, jossa he rakentavat erilaisia kuoppia, ansoja tai muita esteitä kilpailijoille. Niiden tarkoitus ei ole niinkään vahingoittaa kilpailijoita kuin tuottaa "hupia" katsojille. Tällä kertaa taisi nauru tukehtua kurkkuun, sillä tämä hupi maksoi Casellin hengen.
Ketään ei tiettävästi ole otettu kiinni tapauksen johdosta ja edes KTM ei ole vielä kommentoinut asiaa virallisesti. Ikävä ja täysin tarpeeton onnettomuus.
Tuommoiset ansojen rakentelijat pääsevät meikäläisen saunan taakse.