Luin tuon joskus aika pian ilmestymisensä jälkeen. Huikea opus ja suhtkoht nopeaa luettavaa, mutta mitä pidemmälle sitä lukee, sitä varmemmaksi lukija tulee siitä, että tolla kundilla ei todellakaan ollut kaikki muumit laaksossa. Harvoin "törmännyt" noin itteään täynnä olevaan katkeraan ja pitkävihaiseen ihmiseen. Se kundin viittaus siellä lopussa siihen, että yksi syy hänen tulevaan itsemurhaansa (kundihan siis jo kirjoittaessaan oli tehnyt päätöksen siitä, että tappaa ittensä ennen kirjan ilmestymistä) oli se, että Suomen presidenttinä on Ahtisaaren kaltainen saamaton nahjus, oli mun mielestä jokseenkin turhaa ja kuspäistä.
Itseasiassa pidin kirjasta, mutta sillä varauksella, että sen lukeminen saa aikaan tunteita, joka liikkuvat, vihan, vitutuksen ja hieman surunkin välimaastossa. Pahimmillaan teki mieli lyödä kirjoittajalta legot sisään, olkootkin että se jo tuossa vaiheessa oli mahdotonta. Muttamutta, eiköhän tämä ollut Heikinheimon tarkoituskin ja siitäpä se kirjan nimikin. Kyllä kundi itse tiesi olevansa pohjimmiltaan mulkku, oli ehkä ylpeäkin siitä.