Minä sain näköjään ensimmäisen palkintopallisijan napattuani kakkossijan ja voittokin oli lähellä johdettuani kilpailua alusta asti viimeiselle kierrokselle asti.
Viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa Webslave jostakin täysin käsittämättömästä syystä työnsi autonsa nokan sisäkaarteen puolelle olemattomaan tilaan sillä seurauksella, että hän osui autoni kylkeen jonka seurauksena pyörähdin täydet 360 astetta onnistuen jollakin ihmeellä jatkamaan matkaa maaliin pysähtymättä.
Varikolle päästyäni menin tivaamaan selitystä Webslavelta hänen viimeisessä mutkassa tekemästä tempusta jonka takia menetin voiton ja hän vastasi, että ei missään tapauksessa osunut minuun viimeisessä mutkassa.
Webslaven vastaus sai aikaan sen, että minä tuuppasin häntä niin että hän oli vähällä lentää selälleen ja tuuppauksesta raivostuneena Webslave hyökkäsi kimppuuni nyrkit pystyssä ja pian käynnissä oli raju nyrkkitappelu minun ja Webslaven välillä, joka hetkeä myöhemmin muuttui joukkotappeluksi talliemme henkilökuntien liittyessä mukaan tappeluumme.
Tappelun rajuudesta kertoo paljon se, että sen päätyttyä Webslavella oli nenä kääntynyt poskelle, otsassa hänellä oli 10 senttiä pitkä vekki ja oikean käden rystysissä hänellä oli hampaiden jäljet ja minulla taas oli pari hammasta irronnut, silmäkulma oli auennut, toinen silmä oli turvonnut umpeen ja leuassa oli 5 senttiä pitkä vekki.