Aivan ensiksi...
Jos täällä olisi itkuhymiö niin käyttäisin sitä ilosta...
Ainakin nyt kun vielä viikko sitten olisi voinut tulla hieman toisenlaisia hymiöitä tänne palstalle...
Sen verran liikuttuneessa mielentilassa olin aiemmin ja tavallaan olen vähän vieläkin. Olen erittäin kiitollinen osoitetusta tuesta tällä foorumilla.
Ennen mitään isompaa arvostelua suuntaan tai toiseen voin myöntää, että minä jo odotin vähän tätä bannia. Bannin pituus sen sijaan oli asia mitä en odottanut. 3 päivää olisi jo riittänyt oikein hyvin. Viikko oli aika pitkä aika odotella.
Etenkin kun koko banniin (ainakin todennäköisesti johtanut keskustelu ellei joku moderaattori kaivanut sitten jonkun erään todella Wanhan banniin oikeuttavan viestin jostain vuoden tai kahden takaa) johtavassa keskustelussa aika monikin forumisti syyllistyi jonkinlaiseen off-topiciin.
Opin jatkossa ja tästedes ainakin sen, että joidenkin forumistien tietämättömyyteen ei nähtävästi kannata tällä foorumilla vastata lainkaan tai sitten pitänee lähettää privana viestiä tarkempia tietoja varten. Muuten näemmä voi tulla bannia.:frown:
Edellinenkin ja ainoaksi ennen arvelemanikin banni johtui myös osin liian monta kertaa sivuraiteilta menneestä vastauksesta jonka alkuperä oli toisen käyttäjän kysymyksessä. Sivuraiteille menosta ei ollut kyse sillä ainakin tarkoitukseni oli vastata vain kerran esitettyyn väitteeseen eli nyt ei sinällään mennyt Häkkinen, Räikkönen tai Kovalainen sekaisin.
Sen sijaan tästä off-topicista venyi valitettavasti kolmen vastauksen mittainen mikä sitten riitti modeille. Itse asiassa bannihetkellä olin tulossa laittamaan viestiä mahdollisesta bannia koskevasta asiasta, mutta Moderaattorit iskivät suurin piirtein yhtä lujaa kuin ilmojen Berkutit taivaalta.
Minä en oikein osaa pukea sanoiksi tätä seuraavaa sananpartta oikein kunnolla, mutta omasta mielestäni minä olen keskustellut tai olen ainakin yrittänyt keskustella forumistien kanssa ja vastannut tarvittaessa erittäinkin hyvin kysymyksiin eli keskustelupintaa on olemassa. Sitä on ehkä ajoittain vain liiankin vähän.
Eli keskustelu mitä yritän virittää tai tehdä menee tyhjiin tai junnaa paikallaan suurelta osin tietämättömyyden vuoksi ei niinkään siksi, että tässä olisi jotain muuta takana. On täällä toki myös kehityttykin. Viime vuonna minua haukuttiin jossain kyselyssä piripääksikin.
Korkeintaan tummapaahtoisen kahvin liikakäyttäjä voin olla, mutta en mitään muuta. Sille.:alppu: Sitten minua ihmetyttää myös Webslaven suhtautuminen asiaan. Forumisti jota kunnioitan erittäin paljon ja varmasti muutenkin niin alkaa väittää, että jokainen kirjoittamani asia olisi jotenkin täysin kuulumatonta asiaan. Jokainen...
Näin ei suinkaan ole. Ei ainakaan vanhojen aikojen jutuista puhuttaessa. Itse asiassa minuun teki suuren vaikutuksen hänen aikanaan kirjoittama oma kauden 1982 kausikoosteensa joka valitettavasti jäi kesken ja sen innoittamana aloin itsekin miettimään vastaavan tekoa.
Ja näinä päivinä aion viimeistellä loppuun vuoden 1983 jäljellä olevan koosteen loppuun. Seuraavien kausikoosteiden tekoa aion miettiä valitettavasti viime aikojen tapahtumien seurauksena ja muutenkin nyt erittäin tarkasti.
Kausi 1984 olisi erittäin hieno kausi mistä kirjoittaa myöskin ja sinä kautena tapahtui erittäin paljon asioita vaikka kärkikamppailu sitä laimensikin. Tai pikemminkin sen puute muiden kuin McLarenien osalta. Ayrton Sennan kehittyminen sinä vuonna oli eräs maagisimmista tapahtumista ja uuden aikakauden alkua. Kuten sanoin niin se on toinen tarina.
Uudet asiat voivat kyllä mennäkin sekaisin oikein huolella ajoittain, mutta verrattuna vaikka viime vuoteen tai aiempaan on minunkin forumistin uran aikana tapahtunut kehitystäkin.
Ja lähteistä olen aiemminkin maininnut niiden alkuperiä ja muutakin asiaan tarvittavaa lisätietoa olen jakanut ja aion jatkaa myös senkin linjan parantamista. Jonkinlainen blogi voisi tietysti olla näiden pahimpien keskustelukuoppien parantamiseksi hyvä ehdotus.
Toisaalta taas tämä banni tuntuu tai on tuntunut näin paremmin sanottuna hyvin kurjalta. Tästä voi kuitenkin oppia jotain. Erästä asiaa en aio sanoa sillä se olisi off-topicia.
Sen kirjoitan ihan kohta toiseen toikkiin, mutta vihjeeksi voin todeta erään todella vaikuttavan ja hienon miehen lähteneen pois keskuudestamme näinä päivinä ja en aio ryhtyä sotasille vain tämän asian takia. Toivottavasti tästä asiasta ei tule enempää rettelöä.
En halua sitä, mutta olen kyllä valmis mihin tahansa. Aivan äärimmillään jopa muutaman ulkomaisen forumistituttuni alueellekin muuttoon. Siellä sentään suuresti niin suurista kuin äärimmäisenkin pienistä asioista tietäviä kunnioitetaan kovastikin vaikka jopa sielläkin muutama nuoren polven forumisti tai ikuiset provokaattorit yrittävät tuhota sen foorumin maineen vaikka juuri sen hienompia ei olekaan.
F1-Forumia minä olen pitänyt ainakin kotina nettimaailmassa ja formuloista puhuttaessa. Onko se koti jatkossa?
Sitä minä en tiedä...
PS. Olipahan vuodatus.