Tupakanpoltto - alemman aineksen etuoikeus polli

Onko tupakoinnista tullut alemman aineksen etuoikeus


  • Äänestäjiä yhteensä
    10

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Onko tupakanpoltosta tullut huonostikoulutettujen etuoikeus? Tupakanpoltto on vähentynyt niin, että jos sodan jälkeen lähes kaikki miehet polttivat, 60-luvullakin vielä 60% miehistä ja nyt alle 20%. Suomea voidaan pitää euroopan vähiten savuttavana maana.

Uutisen mukaan kuitenkin tupakonnissa on varsin suuria eroja koulutusryhmien välillä ja samaa tukee myös kouluissa tehty tutkimus, että ammattikoululaiset sauhuttavat varsin paljon yleisemmin kuin lukiolaiset. Kerroin tais olla 4-5 kertainen näiden ryhmien välillä.

Suomalaisten tupakointi vähentynyt

THL:n mukaan työikäisistä suomalaisista
miehistä tupakoi enää 19 prosenttia ja
naisista 13 prosenttia.

THL:n pääjohtaja Pekka Puska kuvaa
tulosta historialliseksi. Miesten
tupakointi on laskenut Suomessa
ensimmäistä kertaa alle 20 prosentin.

Tupakoinnissa erot koulutusryhmien
välillä ovat edelleen suuret, vaikka
tupakointi väheneekin kaikissa ryhmissä

Tutkimuksessa väestö on jaettu kolmeen
yhtä suureen koulutusryhmään. Alimmassa
koulutusryhmässä miehistä tupakoi 33 %
ja naisista 25 %. Ylimmässä ryhmässä
vastaavat luvut olivat 12 % ja 7 %.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mosse on innostunut tekemään polleja, jossa itse kysymys ja vastausvaihtoehdot eivät vastaa toisiaan.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24312
Sijainti
lappeen Ranta
En varsinaisesti tupakoi, mutta ehkä kerran noin puolessatoista vuodessa tulee askin verran vedeltyä, tupakkaa. Se on muuten jännä kun on aikoinaan tupakan polttaminen opeteltua ja aika tarkkaan kaikki röökistä irtoava savu tulee keuhkojen kautta kierrätettyä ja kun ensimmäiset henkoset keuhkoihin puolentoista vuoden tauon jälkeen vetää, niin oikein päästä heittää. Toisten ja kolmansien henkosten aikana kyseinen vaikutus sitten häviää. Ja se täytyy mainita, että en ole vielä onnistunut polttamaan yhtään sellaista tupakkaa, jonka jälkeen olisi ollut parempi olo kuin ennen polttamista.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Äkkiä laskien työpaikallani 60% tupakoi. Tupakointipaikat on ulkona missä ei ole mitään katosta tai penkkejä. En mä usko, että ainakaan näin talvella tupakoitsijat kovin suurena etuoikeutena pitävät räntäsateessa tai pakkasessa värjöttelyään.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Tupakka on perseestä ja jos kyseinen "nautintoaine" keksittäisiin nyt, niin kiellettyjen listallehan se päätyisi.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Valkosipulin kynsi on hyvä vieroituslääke. Hajuhaitat kylläkin samaa tasoa, mutta vaikutukset terveyteen päinvastaiset.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Äkkiä laskien työpaikallani 60% tupakoi. Tupakointipaikat on ulkona missä ei ole mitään katosta tai penkkejä. En mä usko, että ainakaan näin talvella tupakoitsijat kovin suurena etuoikeutena pitävät räntäsateessa tai pakkasessa värjöttelyään.
Olen ollut reilu 11 vuotta nykyisessä firmassa ja sinä aikana YKSIKÄÄN MIES ei ole ollut tupakoitsija. Naisista taas aika monikin on ollut ja on.

On 'aika mielenkiintoista' pitää myyntikokousta, kun akkaväki kiemurtelee tupakintuskissaan vähän väliä. Vittu.:thumbfh::nope:
Notta taukoja sitten on, eikä asiat edisty kun taas aloitetaan alusta.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Olen ollut reilu 11 vuotta nykyisessä firmassa ja sinä aikana YKSIKÄÄN MIES ei ole ollut tupakoitsija. Naisista taas aika monikin on ollut ja on.

On 'aika mielenkiintoista' pitää myyntikokousta, kun akkaväki kiemurtelee tupakintuskissaan vähän väliä. Vittu.:thumbfh::nope:
Notta taukoja sitten on, eikä asiat edisty kun taas aloitetaan alusta.
Meillä on joskus tupakoitsijoiden prosentuaalinen määrä ollut korkeampikin, ehkä 75%. Naisista yksikään ei polta. Tosin niitä onkin vain 20% henkilökunnasta (no emmää ny oikeesti mitään rosenttilaskuja jaksa tähän aikaan aamusta...). Mutta nuo naiset kiroilee silti enemmän kuin me äijät yhteensä.
 
Ylös