Onpas taas mainio esimerkki siitä, miten oikeasta informaatiosta vedetään täsmälleen väärä johtopäätös.Lajin kiinnostuksesta kertoo jotain ehkä sekin, että en tahtonut millään löytää kaveria noihin matseihin, vaikka luvassa oli ilmasta sapuskaa ja viiniä/olutta. Ois pitänyt vielä lyödä käteistä kouraan.
Jääkiekon yhdistäminen junttiuteen on sikälikin ihmeellistä, että suurin osa isoista - seuratuimmista joukkueista - pelaa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Sitä vastoin maan parhaassa futisliigassa taitaa olla joukkueita melko pieniltäkin paikkakunnilta...pesikseen verrattavissa tuo potkupalli. Junttiudella ja jääkiekolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Eikä kyllä itseasiassa potkupallinkaan kanssa.Mielenkiintoinen tää "junttius" -hommeli. Urheilussa, musiikissa, ym. käytettynä arvottamisen tukena. Sitä ollaan jotenkin niin epävarmoja omista mieltymyksistä eri asioiden suhteen, että annetaan jonkin todellisen tai oletetun junttiuden vaikuttaa omiin valintoihin. Kaappijunteilla tilanne lienee kaikkein hankalin. Muuten voisi kovasti pitämästään jääkiekostakin intoilla, mutta kun joutuisi sitten oman junttiutensa tunnustamaan :doubtful: . Niin fanitetaankin sitten jalkapalloa ja asetutaan samalla junttiuden yläpuolelle, harmi vaan kun ei jalkapallo yhtään kiinnosta, mutta eipähän tule oltua juntti. Tai sitten ollaankin oikeasti kiinnostuneita jalkapallosta, mutta harmitellaan sitä kun jääkiekko on täällä suositumpaa ja niinpä sitten jääkiekon fanikulttuurissa ilmenevät piirteet on junttiutta siinä kun vastaavat tsydemit jalkapallossa on... no jotain vissiin, tuskin itsekään tietävät mitä, mutta siis ei junttiutta ainakaan.
Eli jos joku ei tykkää jääkiekosta siksi kun se on junttia, niin tajuaakohan kyseinen valinnantekijä, että hän on antanut sen valinnan niiden junttien tehtäväksi? Että jos juntti tekee noin, niin minäpä teen näin, koska en ole juntti. Tyhmää on mun mielestäni moinen. Kyllä ihmisen kannattaisi tykätä niistä asioista, joista tykkää. Sen sijaan että tykkää niistä asioista, joista juntit ei tykkää. Sit jos oikeasti sattuu tykkäämään niistä asioista, joista juntit ei tykkää, niin junttileimojen heittely on ihan vaan aika helvetin turhaa ja tavallaan osoittaa, että omasta mausta ei kuitenkaan aivan varmoja vielä olla.
Päätös se on väärä päätöskin.Onpas taas mainio esimerkki siitä, miten oikeasta informaatiosta vedetään täsmälleen väärä johtopäätös.
Tästä ollaan ihan samaa mieltä kyllä.Päätös se on väärä päätöskin.
Puhutko nyt tietämyksen syvällä rintaäänella?Totuushan on, että jalkapallo on ollut se kaikkein hitain ja vihoviimeinen änkyrälaji ottamaan käyttöön tieteellisiä valmennusmetodeita. Joku Erkka Westerlund on jo 80-luvulla tehnyt kiekon parissa sellaista analyysiä, millaista on futiksessa pidetty vielä 2000-luvullakin mullistavana.
Saa sitä varmaan kysyä kun selvästi kaveri puhuu asioista mistä ei ymmärrä mitään.Jahas. Taas yks.
Ainahan se puhuu, kun puhuu.Saa sitä varmaan kysyä kun selvästi kaveri puhuu asioista mistä ei ymmärrä mitään.
Lähes nyt haju menemään taas vaihteeksi.Saa sitä varmaan kysyä kun selvästi kaveri puhuu asioista mistä ei ymmärrä mitään.
Terkkuni Selänpesijälle eli Ganadorin kakkoselle olivat kaunopuheiset, "menepäs haistamaan vittua".